tiistai 10. toukokuuta 2016

Kesän kynnyksellä

Perinteisesti SM-maastot ovat olleet mittarina siitä kuinkas juoksijat ovat talvehtineet. Aiemmin kun hallikisoja oli vähemään oli aina jännää nähdä missäs kunnossa väki on maastoissa. Nykyään maastojen merkitys on vähentynyt halli- ja maantiekisojen lisääntymisen myötä, kestoväen mielenkiinnon näkövinkkelistä katsottuna. Kovat on edelleen kovia myös maastoissa, mutta kaikille maastot eivät täysin sovi, monestakin syystä. Siitepöly yms. vaivat ovat yleistyneet ja maastojen aikaan ne ovat yleensä pahimmillaan...

Tänä vuonna maastomestaruuksista kisailtiin Pohjanmaalla, Vöyrissä. Puitteet olivat mukavat ja keli mainio, etenkin katsojan kannalta. Omien urheilijoiden osalta kisat onnistuivat kelvollisesti, ei mitään romahduksia eikä toisaalta kovia yllätyksiä positiivisenkaan suuntaan ollut nähtävissä.

Veteraanisarjassa Petri otti pronssia, ja varsinaisena kisapäivänä päästiin joukkuemitskujen makuun monessakin sarjassa. Matti ja Niklas olivat miesten pitkän hopeajoukkueessa.  Maunu oli mukana miesten lyhyellä, perussuoritus parin viikon sairastelujen jälkeen. Elias oli 19-sarjanhopeajoukkueessa  ja Vesman kaksoset olivat Wiljamin seurana 15-sarjan hopeajoukkueessa. 15-pojissa oli myös Robin ja Tuure täydennettynä suunnistajapojalla, heidän joukkuesijoitus oli 6.
Naisten joukkueessa oli (2-joukkue) 2 maanantaitreeniläistä suunnistajaa, Emma ja Salla, Johannan mukana ja he olivat joukkueena 4. Ryhmän mukana melkoisen usein (torstaitreeneissä) harjoitteleva Astrid otti henkilökohtaisen kullan n-17-sarjassa.

Kohta alkaa ratakausi ja suunnitelmien tekeminen on vielä vaiheessa, kilpailuihin ei mielestäni kannata mennä huonosti valmistautuneena eikä valmiiksi väsyneenkään...kesäkautta odotellen.