keskiviikko 21. elokuuta 2013

Omia tekoja

Lupasin itelleni uudenvuoden lupauksena että olen vuoden lopussa 12 kiloa keveämpi ja pyrin juoksentelemaan (=hölkkäilemään) joka viikko puolimaratonin verran. Nyt olen 12,5 kiloa keveämpi kuin vuoden 1. päivänä ja "mittariin" on kertynyt 1501 hölkättyä kilometriä, osa jopa juosten. Pisin lenkurani on ollu keväällä tehty 30 kilsanen, muuten lenkkien pituudet ovat vaihdelleet siten, että lyhin on ollut vitonen ja noita yli 2-kymppisiä on tullut taputeltua reilut kymmenen, eli keskimäärin joka 3. viikko, nyt kesällä vähän useamminkin. Viime pyhänä tuli vasempaan lonkankoukistajaan outo "jumi" , käsky ei mennyt perille ja vikat 5 kilsaa "raahauduin" perille, kokonaismatkan ollessa ~27 kilsanen. Ei kyse kuitenkaan ollut oikeesti raahautumisesta, mutta jotenkin tuntui vaan siltä, että jalka ei nouse normaalisti ja sitä joutuu vetämään perässä. Vauhti oli hidasta hölkkää ja katsellessani asiaa valoisasti huomasin että km-vauhti siinäkin oli ~10"/km parempaa kuin vuos sitten Reippaan lenkin vauhti. Eilen oli vuorossa peruslenkura 11-kilsanen eikä ollut mitään erityisiä vaivoja/tuntemuksia lonkassa eikä toisaalta myöskään oikean jalan takareidessä joka sekin on välillä oireillut. Tänä aamuna kävin Akin (kaveri) kanssa Ruissalo-juoksujen kympin reitin "tarkastamassa" ja huomasin, että meno ei ollut kovin helppoa kun eilisiltainen lenkki oli vain 14 tuntia sitten päättynyt....eli palautuminen ei ole samanlaista kuin joskus nuorempana.
Ensi kuussa alkaa taasen jumppien vetäminen, olen niitä vetänyt muutaman vuoden työväenopiston nimiin ja ne jatkuvat 9.9. alkavalla viikolla. Maanantaisin on pari aamutuntia , samoin keskiviikkoisin jolloin on myös pari iltatuntia. Tiistai-iltaisin on 4 kerran juoksukurssi, sekä aloittelijoille että jatkajille. Marraskuussa alkaa/jatkuu vetämäni maratonkoulu ja sen lisäksi olen vetänyt "juoksuklubia" jossa on mukana entisiä maratonkoululaisia, ilman heidän aktiivisuutta olis varmaan omatkin liikkumiset olleet selkeesti vähäisempiä, heidän kanssaan on menty ~kolmesti viikossa, tiistaisin peruslenkura ~kymppi, tortaisin jotain "vauhdikasta", lyhyitä vetoloita yms. ja pyhäisin pitkä lenkura vähintäin 1,5 tuntia.
Ehkä uskaltaudun myös "kisailemaan" sillä tavoitteena on erään kaverin kanssa osallistua Pirkan hölkkään 6.10. Valkeakoskelta Tampereelle, metsäteitä ja polkuja pitkin, toivotaan että jalat ja lonkka pysyvät kunnossa.
Tätä ennen on vielä valmennettavillani urheilijoilla muutama startti edessään, vaikka kesä ei olekkaan mennyt ihan niinkuin ajattelin niin onneksi porukat ovat kuitenkin edelleen innokkaasti mukana ja uskoa siihen, että ens vuonna kaikki on paremmin on vahvaa, hienoa ! Eräs ryhmäläisistäni eli Kari luopui valmennuksestani, no Suomi on vapaa maa ja jokainen saa tehdä parhaaksi katsomallaan tavalla, harmittaa siinä se että ei päästy ehjää kautta tekemään ja samalla näkemään mitkä hänen mahdollisuutensa olisivat olleet. Myös vuoden ulkomailla ollut ja "kuntoilijana" talven viettänyt Sanni Klemelä on palannut Suomeen ja asettuu pääkaupunkiseudulle ja toivottavasti löytää sieltä sopivan koutsin joka palauttaa hänet omalle tasolleen eli Suomen kärkitasolle. Matilla on vielä kova koitos lokakuussa edessääneli Maraton Amsredamissa, todnäk myös Janica menee sinne juoksemaan puolikkaan. Muilla alkaakin kohta valmistautuminen perustekemiseen eli siirtyminen radalta lenkkipoluille ja jossain vaiheessa taasen Kupittaalle. Sitä odotellen!