torstai 20. joulukuuta 2012

Joulu

Joulu on jo ovella, niin se tämäkin syksy kääntyi talveksi ja harjoitukset lumessa tarpomiseksi. Ainakin Turussa tilanne on useita viikkoja ollu sellainen, että lumitöiden tekijät eivät ole aktivoituneet. Itseäni se ei sinällänsä haittaa kun omat lenkkivauhtini ovat sitä peräänkuuluttamaani "mummohölkkää".

Vanhempien urheilijoiden vetämämissäni ryhmäharjoituksissa on syksyn aikana käynyt mukavasti porukkaa, sieltä sun täältä on ollut ihmisiä itteään kiusaamassa. Granlundin Tommy on aktiivisesti ollut mukana ja tuonut siinä samassa lisää naiskauneuttakin harjoituksiimme , Puran kaksosten muodossa. Naispuolisista on mukana ollut lisäksi omat valmennettavani Janica ja Jaana sekä melko usein Suvi ja Kaisa.  Kokonaan uusia kavereita ryhmässäni on syksyn myötä tulleet JP Katajisto, merivartion kaveri, päälajinaan  suunnistus sekä seuraan liittynyt Maunu Toivari, toistaiseksi hänen päämatkansa on maraton, mutta nopeutta ja juoksutekniikkaa parantamalla hänellä on mielestäni mahdollisuuksia kohtuullisiin aikoihin ratamatkoillakin.

Miesten ryhmään on tullut vahvistusta seuramme triahtlonien lyöttäydyttyä torstain juoksuharjoituksiimme, ainakin Henrik, Ilkka, Mika ja Arttu on nähty painelevan letkan mukana, kiva homma.Toki myös Antti on edelleen mukana ja onkin kehittynyt mainiosti ainakin voima- ja kimmoisuusominaisuuksien osalta. Nyt kaivataan malttia kokonaisuuteen, se ei tosin ole kovin helppoa urheilulukion myötä mahdollistavalla lisääntyneellä harjoittelumäärällä.  Mielestäni lajirajojen ylittävää harjoittelua tehdään edelleen aivan liian vähän edes seuratasolla. Omassa ryhmässäni on ollut edustajia ainakin seuraavista seuroista eli TuUL, ForsSa, JäppU, TarU, GIF, IK Falken, HKV, HamPo, Rasti-Kurikka, muutamia mainitakseni.

Osa urheilijoista on jo hakeutunut etelän lämpöön, omasta ryhmästäni Antti lähti tänään isänsä kanssa viikoksi loma- ja harjoitusmatkalle Israeliin sekä Matti että Janica lähtevät tapanina tuttuun paikkaan eli Monte Gordoon, siis Portugaliin jossa onkin jo muutamia maajoukkuetason urheilijoita ja lisää sinne menee lähes päivittäin. Siellä on ainakin reilun viikon ollut jo Mäyrä ja oma poikani Joonas, jonka vaimo menee sinne Joulun ja uudenvuoden viettoon kunhan saa syyslukukautensa paketoitua. Tällä kertaa taidan jäädä tänne koto-Suomeen liikuttamaan pikkupoikien ryhmäläisiä sekä itteäni,ehkä kaivan suksetkin esille ja koitan vääntäytyä hiihtämään. Pidän kovasti hiihtämisestä, mutta luontainen laiskuuteni "vaatii" sen, että ladulle on päästävä ~kotiovelta.

Maratonkoululaisten kanssa liikuskellessa tulee väkisinkin pidettyä ittensäkin kunnossa ja harmillisesti kaksi seuraavaa tiistaita ovat juhlapyhiä eli joulupäivä sekä uudenvuodenpäivä ja harjoittelu jää näin omalle kontolle. Uskon toki että aikas moni heistä  (=meistä) ovat motivoituneita ja rutinoituneitakin liikkujia ja ymmärtävät, että ei ole mahdollista pysyä kunnossa saatika kehittyä jos kovin pitkiä taukoja tulee harjoitteluun. Ensi vuodelle voisinkin ottaa urheilullisen tavoitteen eli mikäli muuten saan olla terveenä niin joka viikko on tavoitteenani edetä juosten vähintäin puolimaratonin verran. Se ei ole kova tavoite mutta tarkoittaa kuitenkin että on säännöllisesti liikuskeltava juoksun omaisesti 2-3 kertaa viikossa ja se on jo lähes riittävästi, kun tulee kuitenkin kuntosaliharjoittelua jonkin verran tehtyä sekä jumpat jatkuvat tammikuussa työväenopistolla, joita olen vetänyt syyskaudenkin.

Toivotankin kaikille lajitovereilleni oikein rauhaisaa Joulua sekä tuloksellista vuotta 2013 !

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Marathon !

Otsikon mukainen asia on ollut monella tavalla esillä viime aikoina. Ensimmäisenä haluan onnitella Johanna Kykyriä mainiosta suorituksesta Firenzen maratonilla vain muutamaa viikkoa SM- maratonin jälkeen ! On hienoa, että jotkut valitsevat lajeista kovimman. Onnea myös Henalle siitä, että suoriutui kuningasmatkasta kelvollisesti. Noista on hyvä jatkaa etiäppäin.
Toinen merkittävä asia maratonin suhteen on se, että meidän seuran tiloissa on alkanut jälleen maratonkoulu. Koulun oppilaat ovat erittäin motivoituneita sekä hyväkuntoista porukkaa. Taitaa tällä kertaa luonnostaan käydä niin, että olen rehtorin ominaisuudessa samalla peräpään valvojana lenkeillä. Osallistujia on peräti 47 eli kertoo siitä että ihmiset ovat valmiita laittamaan itsensä likoon ja haluavat kehittää fyysistä suorituskykyään, hienoa ! Toivottavasti pystyn heitä siinä asiassa auttamaan, ainakin alussa vaikuttaa siltä että vaikka ovatkin suht hyväkuntoista porukkaa niin kevyen, rauhallisen juoksuvauhdin iskostamisessa heidän ajatteluunsa on vielä paljon tehtävää. Pohjat on kuitenkin tehtävä rauhallisella jonnin joutavalla jolkuttelulla, siinä on haastetta kerrakseen.
Kolmas maratoniin liittyvä asia on viime viikkoinen Japanin matkani. Japanilaiset ovat hurahtaneet maratonin saloihin ja heille se on arvostuksessaan ykkösasioita, mahtava homma ! sain kunnian olla Suomen joukkueen valmentajan ominaisuudessa maailman hienoimmassa maraton-viesti-tapahtumassa eli maajoukkueiden Ekiden-viestissä. Joukkueessa juoksivat 5km/Joonas Harjamäki/14:51, 5km/Minna Nummela/17:23, 10km/Jarkko Järvenpää/30:10, 5km/Minnamaria Kangas/17:44, 10km/Jussi Utriainen/30:59 sekä ankkurina 7,195km/Suvi Miettinen/25:22. Joukkue sijoittui 15 joukkueen kisassa sijalle 13. Varajuoksijoina olivat Aki Nummela ja Kaisa Tyni jotka osallistuivat kannustusjuoksijoina lasten juoksutapahtumaan, ratatonnin osalta. Joukkueen johtajana toimi Tommy Ekblom  ja lihashuollosta vastasi Viinasen Tapsa. Tapahtuma oli käsittämättömän suuri ottaen huomioon joukkueiden määrän, järjestelyt olivat todella massiiviset ja meidät otettiin vastaan juhlallisesti ja kaikki oli huomioitu, jopa se että jollain ei ole rahaa niin saimme heti käteen 1o tuhatta yeniä jokainen, jotta voi ostaa tuliaisia. (reilut 100 egeä !). Tämän lisäksi matkat, majoitukset ja ruokailut olivat hoidettu mallikkaasti. Ruokailuissa oli mahdollista valita Japanilaisen, Kiinalaisen tai Eurooppalaisen pöydän antimista sekä jälkiruokapöydäsn antimista myös. Sushi oli mainiota ja sitä tulikin nautittua viikon aikana varmaan enempi kuin tähän mennessä yhteensä. Tapahtuman laajuutta ja järjestelykoneiston suuruutta ei voi käsittää muuta kuin osallistumalla tapahtumaan. Olen todella vaikuttunut Japanilaisten asenteesta maratonjuoksua kohtaan. Tämän reissun avulla jaksaa taas puurtaa rakkaan lajin eli juoksemisen parissa ihan eri tavalla, kiito matkaseuralaisilleni, mukava ,vaikkakin raskas matka, on  ikuisesti muistoissani.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ihan itte

Jospa kerrankin mietiskelisin asioita omalta kantiltani. Se mitä syksy on tuonut tullessaan on monipuolista usealtakin kantilta.
Työväen opiston nimissä vedin syksyllä tiistaisin (Janica avustamana) kuuden kerran juoksukurssin, juoksussa on imua kun päivässä tuli ilmoittautuneita peräti 64. Porukka jaettiin ryhmiin , tosin osa tehtiin isossakin porukassa, pääsääntöisesti kaikilla oli hauskaa ja katsoin näin onnistuneeni. Kävelijästä-hölkkäriksi porukka kykeni vikalla kerralla etenemään juoksun omaisesti vähintäin puoli tuntia, hyvä niin.
Toinen juoksukurssi oli Naantalin kaupungin työntekijöille ja se oli 2 tuntia perätysten torstaisin, eka ryhmä/tunti kävelijästä-hölkkäriksi ja toinen ryhmä/tunti sellaisille jotka kykenevät juoksemaan ~10km tunnissa. Myös siellä oli innostunut vastaanotto ja sain mukavaa palautetta kun porukat tajusivat että juoksun opettelu ja harjoittelu voikin olla hauskaa koordinaatioineen ja tekniikka- ja vetojuttuineen. Tämän kurssin pituus oli vain neljä kertaa, palaute oli mukavaa kun eräskin varttunut nainen tuli sanomaan, että hän ei ole juossut 30 vuoteen, mutta tämän ansiosta lupasi aloittaa hölkkäharrastuksen !
Syksy on tuonut taasen mukanaan myös työväenopiston jumpat, tiistai-aamuisin on ns. luuliikuntaa eli tasapainoilua ja kevyttä hypähtelyä. Siellä käyvät ovat pääosin vanhoja "Mummuja" mutta aivan ihania opetettavia ja heidän halunsa oppia uutta on todella palkitsevaa. Paikalla on ollut myös muutamia nuorempia kuten eräs aivovauriosta toipuva, sekin on ollut minulle erittäin opettavaista kun on saanut miettiä asioita monelta eri kantilta.
Tiistai-iltaisin on juoksukurssin loppumisen jälkeen kokoonnuttu ns. juoksuklubini kanssa, joko hölkän tai jonkun vähän vauhdikkaammaan juoksentelun merkeissä. Seuran (TuUL) maratonkoulu pyörähtää käyntiin tiistaisin 13.11. ja tässä vaiheessa sinne on ilmoittautunut 25 , joista lähes puolet "luokalle jääneitä". Olen siihen lupautunut "rehtoriksi".
Keskiviikkoiltaisin on jatkunut ns. äijäjumppa ja siellä on ollut mukana ~10 samaa kuin viime talvenakin sekä ~saman verran uusia. Teemme kaikkea mahdollista eli hypitään, leikitään palloilla sekä vanhan ajan kuntopiiriliikkeitä höystettynä lasten leikeillä eli kottikärryillä yms. Tehokasta ja mukavaa koko vartaloa kuormittavaa liikuntaa. Toinen tunti heti perään on Reisi-vatsa-peppu-jumppa nimellä kulkeva tunti, se voisi olla myös "Juoksijan jumppa"-nimellä. Tehdään siis koordinaatioita, hyppelyitä ja kaikkea mikä parantaa keskivartalon hallintaa ja etenkin takareisiä kuormitetaan sekä hypellään että venytellään.
Torstaisin ja maanantaisin on vuorossa pikkupoikien ryhmän (s.2001-2002) yleisurheiluharjoitukset, valitettavasti harrastajia on kovin vähän ja vain yleisurheiluun keskittyviä ei juurikaan ole, monipuolisuus on sinänsä hyvä asia, mutta jos muut lajit menevät kaikessa prioriteeteissä yleisurheilun edelle niin voitte kuvitella turhautumiseni. Puolen tunnin breikin jälkeen alkavat ns. aikuisryhmän harjoitukset jotka noudattavat samoja linjoja jota olen teettänyt jo vuosia. Torstaisin on myös klubin harkat breikin aikana eli tehdään porukalla ulkosalla vauhdinvaihtelu ja tai nopeustyyppistä harjoittelua omilla veryttelyillä höystettyinä.
Perjantaiaamuisin (ja toisinaan keskiviikkoisinkin) olen toiminut henkilökohtaisena ohjaajana ("personal-trainer) ja lajivalikot ovat vaihdelleet kehonhallinnasta, saliharjoittelusta, kävelystä, sauvakävelystä sekä hölkästä. Tämän lisäksi olen tehnyt joillekin harjoitusohjelmia ETÄ-"työnä".
Lauantaisin on tarkoitus kokoontua "klubilaisten" kanssa pitkälle rauhalliselle lenkille, Ruissaloon. Eilen tein pitkästä aikaa itelle pitkän lenkin eli ajallisesti kesti tunnin ja 50 minuuttia. Matkaa ei toistaiseksi kertynyt paljoakaan, mutta etenin koko ajan juoksun omaisesti. Keskisyke oli koko ajan vähän aerobisen kynnykseni yläpuolella eli ei aivan kevyttä , toisaaltas kaikki juokseminen on toistaiseksi "raskasta". Valitettavasti kävely on turhan kevyttä eli ehkä toi sauvakävely ja kevyt hölkkä ois sopivia lajeja tälle kunnolle ?
Sunnuntaisin ei ohjelmassa ole varsinaisesti mitään, seuran nuoriso ja vähän muutkin käyvät isolla porukalla Katariinan laaksossa yhteislenkillä ja/tai vaelluksella...mutta en ole kokenut sitä omakseni.
Olin myös pari viikkoa erään sokean miehen saliavustajana, mutta se ei vaan toiminut, ehkä mun ois pitänyt olla täysin taustalla ääneti ja vaihtaa vain painoja, toivottavasti hän löytää sellaisen avustajan.
Sum- summarum, viikot vierähtävät erinäisten liikuntojen merkeissä ja olen vähitellen itsekkin päässyt jonkinlaisen kuntoilun alkuun, tavoitteita en ole itselleni asettanut, mutta ehkä voisin kesällä olla Paavo Nurmi-maratonilla jonkun hitaan porukan jäniksenä ?...sitä ennen menen kuitenkin katsomaan Chiba-Ekiden-maratonviestiä Japaniin, joukkueen valmentajan ominaisuudessa.
Liikunnallista syksyä ja tulevaa talvea kaikille !

maanantai 15. lokakuuta 2012

Maraton

On erittäin kova matka kilpaitavaksi. Se tuli taasen nähtyä kun olin seuraamassa maratonjuoksun SM-kisoja Vantaalla. Mukana oli ilahduttavasti porukkaa niin katsomossa kuin tiestölläkin, eräs "syy" lienee ollut siinä, että keli oli mitä mainioin, lähes 10 astetta lämmintä ja auringonpaistetta sekä lähes tyyntä.
Itse kisa meni aikas odotetusti ? eli miesten voittaja Lewis Korir oli juuri niin ylivoimainen kuin hänen ratatuloksien (ja Lidingön) perusteella oli odotettavissakin. Muut mitalistit Aki ja Harri ja etenkin Harri on selkeesti oivaltanut, että maraton on oma matkansa ja hän on harjoitellut sitä silmällä pitäen, näin pitääkin tehdä jos on tarkoitus menestyä. Itse en pitänyt Akin suoritusta kovinkaan yllättävänä, päinvastoin, sillä kevään puolikas sekä kymppi kertoivat, että kestävyyskunto on mallillaan. Ehkä suurin kysymys oli kuitenkin siinä, että Kalevalaisista oli vajaat 2 kk ja riittääkös se ratajuoksijalle, riitti. Harri on positiivisen hullu mies ja tuonlaista asennetta tarvitaan maratonilla, sen hän osoitti, kunnioitan.
Omien valmennettavien kisa meni ns. persiilleen, Jaana oli valmiiksi väsynyt eikä ois kannattanut edes lähteä taipaleelle, mutta kun ko. kisa oli kauden päätavoite niin hän halusi kuitenkin osallistua ja tuloksena oli aina harmittava DNF.
Matilla oli kulku päällä ja juoksu sujui kevyesti aina puolimatkaan asti noin silmämääräisesti katseltuna, kuitenkin hänellä oli ongelmia ollut jo oikeastaan heti  kun aloitti juomaan eli nesteet eivät imeytyneet ja näin energiat tyhjenivät ja vauhti hiipui "hölkäksi" vikalla kympillä. Harmittavaista kun kaikkien mittareiden mukaan hän oli mainiossa kunnossa ja realismia olisi ollut alittaa 2:30 jota voidaan pitää jo kuitenkin jonkinlaisena rajana maratonilla. Nyt huilia ja molempien kanssa pitää istua alas ja miettiä miten jatkossa edetään, näkemykseni mukaan kumpainenkaan ei ole vielä ennätyksiään juossut.
Oma ryhmäni on kutistunut, mutta toivottavasti harjoituksissa käyvät tekevät silti asiat mahdollisimman hyvin ja päästään tuloksellisesti eteenpäin. Mukana tällä haavaa etänä Mikael/Porvoo ja Miikka/Säkylä, paikalla muuten ovat Matti, Janica, Antti, Jaana, Kari sekä uutena Saku, toivottavasti myös Joonatan palaa kuvioihin sekä ryhmän ulkopuoliset "satunnaiset" kävijät eli Tommy ,Suvi ja Marcus. Niin ja paluuta tekevä Heikki, myös Juho ja Jukka ovat tervetulleita edelleen harjoituksiin mukaan. Alilla on muuta puuhaa melkoisesti mutta silti hänkin on tervetullut porukoihin jos vaan aikaa riittää. Joonas harjoittelee uuden koutsin opein siellä itä-suomessa sekä Sanni ittekseen Brysselissä, Johannes Kent/Englannissa,  Arttu ja Kimmo pääkaupunkiseudulla  ja toivotankin kaikille hyvää kulkua ja tsemppiä !
Ensi kuussa alkaa TuUL:n maratonkoulu ja se on itseni kannalta liikkumiseen motivoiva asia, sillä kun olen lupautunut siihen vettäjäksi niin pitäähän osoittaa olevansa edes sellaisessa kunnossa että kykenee jolkottelemaan peräpään valvojana. Toisaaltas olen miettinyt että voisin ottaa "tavoitteeksi" toimia jonkun porukan "jäniksenä" ens kesänä, eli niiden heikkokuntoisimpien vaikkapa 2:30 tavoitteeksi ottavien puolimaratoonarien ? Ne tukea ja oikeaa vauhditusta eniten tarvitsevat. Sitä odotellessa.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Syksyä

Olen aikas harvoin kipeenä, mutta pari viikkoa on ollut outo olo ja vihdoin perjantaiaamuna sain mentyä lekurille. Sieltä tuli antibioottikuuri ja diagnoosi = kurkku- ja korvatulehdus. Ilmankos on viime viikkojen ulkoilut olleet jotenkin raskaita ja huomasi myös tiistaina, että sykkeet ovat yllättävän korkeella kevyessäkin liikunnassa. Toivon mukaan rohdot auttaa ja pääsen "toteuttamaan" itseäni lenkkipoluille, siellä ihmisen on mukava olla.
Valmennettavani ovat aloittaneet uuden harjoituskauden ja eilen olin muutaman kanssa (seuraajana) tekemässä vauhtikestävyysharjoitusta, se on kuitenkin tärkeää oli kilpailtava matka kasi tai maraton tai jotain siltä väliltä. Vauhdit ovat melko maltilliset vielä tässä vaiheessa, sillä tarkoitus on saada vauhdit nostettua tasaisesti kohti kevättä ja kesää, vielä ei ole kiire.
Matilla ja Jaanalla on viikon päästä kauden pääkisa ohitse, eli SM-maraton juostaan viikon päästä Vantaalla. Toivottavasti keli olisi samaa luokkaa mitä se on tätä kirjoittaessani eli aurinkoista ja +12, siis täällä Turussa sunnuntai-iltapäivänä. Sen jälkeen on heillä pienen huilin aika ja mietitään sitten miten edetään jatkossa ja mitkä ovat tavoitteet.
Itselleni olen asettanut tavoitteeksi olla sellaisessa kunnossa ensi keväänä jotta pysyn maratonkoululaisten mukana pitkillä lenkeillä. Niin en ole tainnut muistaa kertoa, että olen lupautunut TuUL:n maratonkoulun vetäjäksi/rehtoriksi, koulu alkaa 13.11. ja kestää siis Paavo Nurmi-maratonille asti joka ensi vuonna juostaan Pekan päivänä eli lauantaina 29.6.2013.
Hyvää ja liikunnallista syksyä kaikille !

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Haikeus

Lienee se termi mikä ensimmäisenä tulee eilisen jälkeen päällimäisenä mieleen. Poikani ilmoitti, että valmennussuhde kanssani on ohi. Tähän ei liity dramatiikkaa vaan lähinnä sitä, että ETÄ-valmennus on tullut tavallaan tiensä päähän vaikkakin joka vuosi on tullut kehitystä, mutta molempien mielestä turhan vähän ? siihen nähden kuinka totaalista on ollut panostaminen urheilu-uraan.
 Saatiin kuitenkin "jotain" aikaiseksikin  vuodesta 2003 alkaen  SM-tasolla =; 7 henkilökohtaista kultaa, 5 henkilökohtaista hopeaa, 10 henkilökohtaista pronssia sekä mm. 8 viestikultaa, Pikaisesti laskien 41 SM-mitalia, kelvollinen suoritus Isä-poika-konseptilla. Lajikirjosta kertoo seuraavista lajeista saadut mitalit, 4x80m aidat, 4x300m, 4x400m, 3x800m, 4x800m, 4x1500m, 4km:n ja 6km:n maastojuoksun joukkuekisa sekä henkilökohtaisilla matkoilla 800m, 1500m, 1500m esteet, 2000m esteet, 3000m, 3000m esteet, , 4km:n maastojuoksu, 5000m ja 10km:n tiejuoksu.
Yksi SE-tulos, harvemmin juostulla matkalla eli M-17-sarjan 600m aika 1.23,27 on edelleen voimassa. Tämän lisäksi 17-vuotiaissa EYOF-edustus sekä Ruotsi-ottelu, 19-sarjalaisena PM-kisat sekä radalla että maastossa, 22-sarjassa kahdesti Pohjola-Baltia kisoissa. Aikuisten sarjassa kaksi maaotteluedustusta ;Ruotsi-ottelu ja hallinelimaaottelu. Toivottavasti kaikki menee vaan parempaan suuntaan ja saan seurata kehitystä "ulkopuolisena" ilman paineita siitä onkos asiat tehty oikein ?


torstai 6. syyskuuta 2012

Äijät

Ryhmässäni on mukana myös miespuolisia ja käynkin lyhykäisesti läpi kulunutta kautta heidän osaltaan. Otetaan vaikkapa ikäjärjestyksessä.
Matti; vaikka hän täytti keväällä "jo" 30 niin on silti lähestulkoon porukan nuorin..mitä tulee ohjelman mukaiseen harjoitteluun. Hän on siis valmis DI ja on työelämässä, mutta silti onnistunut mainiosti soivttamaan työelämän ja määrätietoisen harjoittelemisen. Hän oli "Kämppiksensä" eli Janican matkassa niin etelä-afrikassa kuin ameriikoissakin ja hyvä niin, sillä saatiin myös positiivisia kokemuksia korkealla harjoittelemisesta. Kauden pääkisa eli SM-maraton odottelee vielä Vantaalla lokakuussa mutta kaikilla mittareilla kausi on ollut onnistunut. Hän on tehnyt ennätyksensä kaikilla matkoilla , parhaana pidän vitosen  aikaa ja uskoakseni maraton onnistuessaan voi tuoda ajan joka riittää jopa SM-mitaleille ? Hän on todellinen kestokone ja keveytensä ? ansiosta on myös säilynyt ehjänä ja on melko kirjaimellisesti pystynyt toteuttamaan harjoitussuunnitelmaa. DI:n tunnollisuus näkyy kaikessa tekemisessä ja onkin ollut hieno saada auttaa kaveria kestojuoksun saralla.

Kimmo, on kilpakuntoilija , jos aitajuoksijasta sellaista nimitystä voi käyttää ? mutta saatuaan työpaikan pääkaupungista nyt kesällä jäi kausi hieman vajavaiseksi vaikkakin sai muutaman startin alle. Jatko on avoin, toivottavasti jaksaa pitää itsensä kunnossa vaikkei yhteisharjoituksiin pääsisikään.

Juho, on vanha tuttavuus joka palasi toviksi kilpaurheiluun, mutta jostain syystä kipinä sammui melkein yhtä nopeasti. Kesäkuun jälkeen hän ei ole ollut mukana ryhmän harjoituksissa, vedoten opintoihinsa...omaa kuitenkin potentiaalia ja kannattaisi se hyödyntää ? Osallistui kuitenkin SM-maastoihin ja ilmeisesti halua kilpailuun olisi mutta onkos itselle asettamat tavoitteet kynnyksenä ratakisoille ? vaikea sanoa, toivottavasti pitää itsensä kunnossa ja palaa myös ratajuoksun pariin.

Jukka, oli ryhmän mukana talvikaudella mutta muuten on harjoitellut itsekseen ja seuran pikajuoksijoiden kanssa. On vihdoinkin päässyt aikuisten A-lk:n urheilijaksi ja toivottavasti ura jatkuu. On tunnollinen harjoittelija ja olisin mielelläni pitänyt ryhmässänikin, mutta urheilijan omia valintoja on kunnioitettava. Ilmeisesti en kovin hyvin hänen kanssaan onnistunut kun yli 10 vuoden valmennusyhteistyöstä en saanut mitään, en edes kiitosta...

Ali, opiskelee autohommia ja pitää itsensä kunnossa, mutta aika ja energia ei oikein riitä kilpaurheilun vaatimuksiin. Kunnioitan häntä kun tiedän taustansa, kova kaveri joka ansaitsee hatunnoston !

Arttu, aituri joka on asunut Porissa sekä nyt pääkaupunkiseudulla ja omaa potentiaalia, mutta kaikki muut asiat ja harrastukset alkavat ajaa kilpaurheilun edelle. Varmaan lahjakkain kaveri joka on porukassani ollut ja vieläkin voisi nousta SM-tason urheilijaksi niin halutessaan. Olen valmis tukemaan jos hän niin haluaa.

Joonas, opiskelee ja elelee itärajalla, pelkkä etä-valmennus ei oikein ole tuottanut riittäviä tuloksia suhteessa panostukseen. Harjoitustaso ja kilpailujen tulostaso on noussut , mutta ennätykset laahaavat eri tasolla kuin harjoitukset antaisivat odottaa. Uskon silti, että ennätykset voivat pompahtaa selkeästikkin jos vain säilyy terveenä. Suuria muutoksia valmennusohjelmiin ei varmaan tarvita, mutta kilpailuun valmistavalla kaudella ja kisakaudella on vauhteja jostain kaivettava eri tavalla. Toki kipailujen rytmittäminen ja matkojen valitseminen varmaan myös tuovat parannusta tuloksiin. Omaa edelleen mielestäni potentiaalia nousta aikuistenkin sarjassa SM-mitalitasolle.

Johannes, monialamies joka on koukussa juoksemiseen. Syksyllä istuttiin alas ja tehtiin päätös, että hän ei tarvitse varsinaista harjoitusohjelmaa, mutta olen tukena ja apuna tarvittaessa. Oikeastaan hän kunnioittaa minua niin paljon ymmärtääkseen sen, että minun on turha panostaa jos hänkään ei pysty sitä täysipainoisesti tekemään, arvostan. Hän on kuitenkin säilyttänyt tasonsa ja uskon että säilyttää kuntonsa halutessaan ja pienellä lisäämisellä palautumiseen voi tehdä vielä ennätyksiäkin. Hienointa että hän edelleen jatkaa lajin parissa.

Joonatan, hänen vuotensa oli kovin rikkonainen juoksun suhteen. Myös muutokset elämässä koulun aloittamisineen ovat olleet sekoittamassa pakkaa. Omaa huikean potentiaalin niin kestävyyden kuin nopeuden/kimmoisuuden osalta  ja toivottavasti saa muut asiansa sille tasolle, että juoksemisen ilo löytyy takaisin.

Kari, raksamies joka yrittää tasapainoilla työn ja kilpajuoksun suhteen. Välillä siinä onnistuu mutta paketti on melkoisen hankala ja on tehtävä valintoja mikäli meinaa nousta sellaiselle tasolle mitä hänen tekemänsä harjoitukset edellyttävät. On kuitenkin kehittynyt kaikilla mittareilla ja on sosiaalinen ja mukava kaveri, toivottavasti löytyy sellainen konsepti jolla saataisiin hänestä parhaat puolet myös juoksijana ulos.

Miikka, "taiteilija" joka on nyt armeijassa ja toivottavasti saa sieltä rytmiä ja säännöllisyyttä tekemisiinsä. Oli keväällä Portugalin leirillä erinomaisessa vireessä...mutta ilmeisesti kotioloissa rytmi ja harjoitusintensiteetti on hieman vajavaista ? Toivottavasti kuitenkin jatkaa sillä omaa rennon juoksun taidon joka on etenkin hänen päämatkallaan, kasilla, ensiarvoisen tärkeä ominaisuus.

Mikael, hänen vuotensa on myös ollut melkoisen sekava ja kilpaurheilu ei ole ollut ykköskategoriassa. On nyt siviilipalveluksessa Porvoossa ja on löytämässä juoksun ilon takaisin. Omaa hyvät ominaisuudet ja harjoitustausta sekä harjoituskestävyys ovat mainiota luokkaa ja voi halutessaan palata SM-mitalistiksi. Toivottavasti tajuaa mahdollisuutensa ja jatkaa kilpaurheilijana.

Antti, porukan nuorin on ollut ryhmän mukana syksystä asti. Aloitti juuri urheilulukiossa triahtlonistina. Ongelma on ollut liian kova harjoitusintensiteetti, ei ole vielä ymmärtänyt rytmityksen tarpeellisuutta ja tehojen merkitystä. Kova ja hiipuva harjoitus harvoin kehittää muuten kuin alaspäin ja näin on liian usein käynyt. Lepoa tarvitsee ja oikeanlaisia kovia harjoituksia. Ongelmana kilpailullisuus eli jokaisessa harjoituksessa yrittää roikkua vauhdissa mukana vaikka kuinka painotan omien vauhtien merkitystä. Tuolla harjoitusmäärällä mutta paremmalla palautumisella oltaisiin selkeästi paremmissa tuloksissa. Toivottavasti lukion aloittaminen tuo ymmärrystä palautumisen ja rytmityksen merkitykselle. Harjoitusintoa riittää, mutta lajikin on vielä hakusessa.

Kaikkien kanssa on ennen uuden kauden aloittamista syytä istua alas ja miettiä mikä olisi kenekin kannalta paras vaihtoehto. Olen tehnyt tätä valmennushommaa melkoisen kauan ja uskon silti, että minulla edelleen olisi annettavaa, mutta myös urheilijoiden tulisi ottaa asiat "tosissaan", sillä sama vaiva ja aika menee suunnitteluun ja toteutuksen valvomiseen joka tapauksessa. Siinä miettimisen aihetta itse kullekkin. Syksyä ootellessa.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Syksy

Niin se vaan on, että syksy saapuu taasen. Monen osalta kilpailukausi alkaa olla paketissa, mutta tosiraastajilla (=maratoonareilla) on vielä SM-maraton tulossa eli se pidetään Vantaalla 14.10.2012.
Otan kuitenkin oikeuden tehdä pientä tilinpäätöstä omien (nais)urheilijoideni kaudesta jo tässä vaiheessa.

Janica, kausi alkoi todella surkeasti eli vuosi sitten oli jalat siinä kunnossa, että ei voinut juosta lainkaan...juoksuluvan saatuaan aloitti heti Amsterdamin puolikkaalla, virhe nro 1. Eli siitä alkoi sellainen "Kierre" että se ei ole vieläkään helpottanut. Siitä kun pääsi juoksemisen makuun uudestaan niin oli lähtö Etelä-Afrikkaan ja vuorossa eka korkeanpaikan leiri. No sen leirin anti oli kyseenalainen, kun ei oikein tiennyt missä kunnossa sinne lähti, kun juoksukilsoja oli ennen leiriä niin vähän alla. Sieltä palattuaan oli muutama hallikisa keskenkuntoisena ja eikun uudestaan matkaan ja tällä kertaa vuorossa USA ja Flagstaff, sekin oli melkoista tarpomista kun kunto ei ollut kohillaan.. Leirien väli oli aivan liian lyhyt siihen nähden, että olisi päässyt normaaliharjoitusrytmiin kiinni. Amerikoissa tuli kuitenkin harjoiteltua ja kisailtuakin jokunen kerta. Viestit sieltä eivät olleet kovinkaan hyviä, mutta eipäs sitä voinut etukäteen tietää kun noita matkoja varailtiin että missä mennään. Jälkikäteen on aina helppo olla viisas, mutta kyllä EM-ryhmään pääsy ja sitä kautta saatu rahoitus "sekoitti" niin urheilijan kuin valmentajankin...eli mentiin muiden mukana leireilemään ilman omaa ajatusta ?
Kesäkausi meni tukkoisissa merkeissä ja juuri kun juoksu alkoi jollain tapaa tuntua siltä kuin se pitäiskin niin iski mystinen jalkavaiva (toki tulihan kasilla kesällä ennätys...), joka siis esti ~täysin valmistautumisen Kalevan Kisoihin juoksemalla. Pyöräily kehittää ja ylläpitää varmasti aivan mainiosti hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa, mutta juoksussa tarvittavaa iskutusta se ei pysty matkimaan...Kisat meni ajallisesti ~siten kun oli ajateltukkin eli esteet "kestivät" ~10:30, tosin ennakkoon uskottiin että sillä ollaan pronssilla, mutta Mira äityikin kauden parhaaseensa ja otti enkallaan mitalin ja "hyvä" niin, sillä nyt voitiin mollivoittoinen kausi paketoida ilman lisärasitusta (Ruotsi-ottelua). Nyt on tarkasti mietittävä miten näistä kaikista ongelmista voitaisiin ottaa oppia, ettei tehtäisi samoja tai "edes" samantyyppisiä virheitä uudelleen. Ei olla vielä istuttu alas eikä mietitty mitenkään sitä miten edetään jatkossa ja mitkä ovat hänen tavoitteensa ? Toivon mukaan jatkaisi ainakin 4 vuotta ja uran huipennuksena  olisi Olympiakisat Brasilian Riossa v.2016 ! (=myös valmentajalle?)

Sanni, kausi oli melkoisen hajanainen ja syksyn mainio vire katosi johonkin tammikuun Portugalin leirin syövereihin ?  Olin toki itse pari viikkoa mukana ja muutama harjoitus oli parasta Sannia koskaan, mutta ilmeisesti kuormitus oli kuitenkin liian kovaa ja ns. ylikunto vei mukanaan. Vielä kun hänkin lähti Ameriikkaan korkean paikan leirille vajaakuntoisena niin eipä siinä paljoa ollut tehtävissä sieltä paluun jälkeenkään. Maastot jo kertoivat että vaikea kausi on edessä. Kesän kisat menivät melkoisen heikolla tasolla omaan aiempaan tasoon nähden, mutta pientä valonpilkahdusta nähtiin muutamissa loppukesän harjoituksissa ja "paluu" esteisiin toi viimeisenä junnuvuotena SM-kultaa ja sitä kautta onnistumisen tunteen. Nyt on edessä uudet kuviot kun hän lähti eilen Brysseliin vuoden pestillä au-pair-hommiin ja kaikki muuttuu. Ei ole vielä tarkkaa kuvaa miten meidän yhteistyö jatkuu, vai jatkuukos lainkaan ? Toivon, että uudessa ympäristössä tekeminen ja oleminen auttaa häntä löytämään "itsensä" ja juoksukin alkaa taas kulkea. Mielestäni hänellä on kuitenkin huikeasti potentiaalia hurjien kestävyysominaisuuksien ja asenteensa puolesta. Aika näyttää.

Muiden naispuolisten kanssa olen ollut lähinnä "konsulttina", Jaana Salonen on mennyt hyvin eteenpäin ja Tukholman "talvessa" alle 3 tunnin maraton on mainio osoitus hyvin tehdystä työstä. Myös muilla matkoilla on ennätykset parantuneet, mutta samaa "vaivaa" tuntuu olevan kuin muillakin naispuolisilla valmennettavilla, eli maltin puute. On hienoa ettei tarvitse erikseen kannustaa, mutta joskus voisi olla paikallaan vähän miettiä sitä, että kuinkas paljon sitä kovuutta tulee arvostaa. Edessä on vielä kauden pääkisa eli SM-maraton ja toivottavasti se sujuu hyvissä merkeissä ja tuomisina on ennätys.

Suvi Miettinen aloitteli syksyllä ryhmäni kanssa, mutta se sortui omaan mahdottomuuteen eli ei voi olla kahta Pekkaa (isä on myös Pekka) jotka kertovat mitä tehdään. Kun on kunnianhimoinen ja kovaa harjoitteleva tyyppi niin silloin pitäisi olla jarruttaja eikä vetäjä mukana...mutta katsotaan palaakos vielä porukoihin ? Omat ehtoni ovat kyllä tässä(kin) tapauksessa selkeät = jos palaa niin minä kerron mitä tehdään ja koska. Kovuus ja sen ihannointi on tavallaan hyvä asia, mutta levon ja rasituksen ymmärtäminen on tärkein asia valmennuksessa ja se kun on kadoksissa niin tuloksia ei voi tulla.

Suunnistaja Katri Lindeqvist oli talvikaudella satunnaisesti mukana porukkaharjoituksissa, mutta en tiedä mihin hän kesällä "katosi" ? Toivottavasti hän kuitenkin jatkaa, sillä hänen asenteesta olisi monella opittavaa. Toki lajina suunnistus on myös sellainen, että on suorituksen aikana on ajateltava eikä voi suin päin mennä metsään. Uskoisin, että hänellä olisi mahdollisuuksia kehittyä myös juoksussa ja sitä kautta tulokset olisivat parempia myös kartan kanssa. Hänen valintoja ja autan jos kysytään ja tarvitaan.

Äijien suhteen teen analyysin myöhemmin. Uskon, että ryhmäharjoittelulla on paikkansa ja siitä voidaan hyötyä jos on osaava valmentaja ja urheilijat eivät kilpaile liiaksi keskenään. En ole kuitenkaan vielä varma mitenkäs jatkan valmennuskuvioissa, sillä mm. SUL:n lajivalmennuskuviot ovat edelleen avoimet ja sekin vaikuttaa jatkooni. Olen kuitenkin tyytyväinen, että olen saanut olla hienojen ihmisten parissa mukana ja nähnyt heidän tuskansa ja onnistumisensa urheilun parissa. Odotellaan mitä syksy tuo tullessaan.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Kalevalaista

Ollaan kesässä siinä vaiheessa, että yleisurheilun yleisen sarjan SM-kilpailut ovat ovella eli Kalevan Kisat. Tällä kertaa pitopaikkana on Lahti ja kisat ovat torstaista-sunnuntaihin. Siitä huolimatta etenkiin naisten puolella tulee ongelmia valita lajeja, pahimapana lienee sunnuntai kun pitää valita 1500 ja 5000 ? outoa kun kyseisillä matkoilla on lähes samat kärkiravurit. Toisaalta tullee taasen vaikeuksia Ruotsi-ottelun valintoihin kun ei vaan voi osallistua kaikille haluamilleen matkoille. Toinen hankaluus on naisten 400-800m ja siinäkin on muutamia jotka onnistuessaan ovat kärkipäässä molemmilla matkoilla. Vanha totuus on edelleen se, että palkinnot jaetaan vain osallistujien kesken ja paras voittaa aina. Valitettavasti tasoa se ei ainakaan paranna kun osalla matkoista ei ole kaikkia parhaita mukana. Seuraavassa pikainen katsaus mahdollisiin menestyjiin. Käyn läpi vain juoksut, alkaen 800 metristä eli ne lajit joissa ollaan jo lähtötilanteessa ryhdikkäästi pystyasennossa eikä mennä mykkyrälle radan pintaan...a) mitaliehdokkaat b) pisteille pyrkivät, on paljon sellaisia jotka ovat ilmoittautuneet "kaikille" matkoille mutta eivät voi tai edes halua osallistua, joten tämä on vain minun arvailuja...
M-800m
a) Mikko Lahtio, Niclas Sandells, Panu Jantunen
b) Rami Oravakangas, Tommy Granlund, Mikki Lehtonen, Robert Nummela, Jonas Hamm, Ilari Piipponen, Anders Lindahl,Miro Laurila, Willy Rotich
N-800m
a) Karin Storbacka, Suvi Selvenius, Sara Kuivisto
b) Johanna Matintalo, Heidi Marttinen, Heidi Pappila, Annika Harri, Kaisa Tyni, Katja Erävistö; Venla Paunonen, Ellinoora Myötyri
M-1500m
a) Niclas Sandells, Mikael Bergdahl, Jonas Hamm
b) Willy Rotich, Ilari Piipponen, Panu Jantunen, Miro Laurila, Joonas Lehtinen, Aki Nummela, Ville Borgmästars
N-1500m
a) Johanna Lehtinen, Karin Strobacka, Suvi Selvenius
b) Kaisa Tyni, Heidi Marttinen, Sara Kuivisto, Kaisa Erävistö, Kristiina Mäki,Minna Nummela, Sofie Lövdahl
M-5000m
a) Lewis Korir, Willy Rotich, Henri Manninen (sandells-bergdahl jos juoksevat)
b) Tuomas Jokinen, Jarkko Järvenpää, Matti Räsänen, Jussi Utriainen, Aki Nummela, Jonas Hamm, Joonas Lehtinen, Oskari Pennanen, Jaakko Nieminen, Miika Takala, Martti Siikaluoma
N-5000m
a) Sandra Eriksson, Johanna Peiponen, Laura Markovaara (Jo Lehtinen jos juoksee...)
b) Minna Nummela, Kristiina Mäki,Nina Chydenius, Katariina Skräddar, Oona Kettunen, Johanna Kykyri, Elina Lindgren, Minna Haka-Risku, Sanni Klemelä
M-10000m
a) Lewis Korir, Willy Rotich, Jarkko Järvenpää
b) Jussi Utriainen, TUomas Jokinen, Miika Takala, Jaakko Nieminen, Henri Manninen, Matti Räsänen, Joonas Harjamäki, Tommi Hytönen
N-10000m
a) Johanna Lehtinen, Laura Markovaara, Johanna Peiponen
b) Katariina Skräddar, Elina Lindgren, Johanna Kykyri, Mira Tuominen, Minna Haka-Risku, Nina Chydenius,Minna Nummela,
M-esteet
a) Joonas Harjamäki, Rami Tuokko, Aki Nummela
b) loput osallistujat eli EetuLindfors, Hannu Granberg, Teppo Syrjälä, Mikko Virta, Johannes Brunila, Ville Rokala, Joakim Träskelin,
N-esteet
a) Sandra Eriksson, Oona Kettunen, Janica Mäkelä
b) Minttu Hukka, Mira Tuominen, Jaana Honkanen, Sanni Klemelä, Sofie Lövdahl,Tiia  Taipale, Satu Kähkönen
Kaikki joiden nimiä en maininnut saavat osoittaa sen, että ovat paremmassa kunnossa kuin olin kuvitellut. Etenkin pisteille voisi laittaa aikas paljon lisääkin nimiä mutta halutessanne voitte käydä ilmoittautumislistat läpi järjestäjien sivuilta. Nähtäneen Lahdessa !

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kisailua

Kesä on juoksijan parasta aikaa ja kisat on se minkä takia harjoitellaan. Suomen suvi ei ole ollut parasta mahdollista kelien suhteen, mutta sille emme voi tietenkään mitään.

SM-viestit olivat Porissa ja taso oli etenkin miesten pitkissä viesteissä parempi kuin moneen vuoteen. "Oman" porukan jääminen 4x800lla neljänneksi ajalla joka edellisvuosina ois riittänyt jopa voittoon ei siksi harmita niin paljoa . Vielä kun naispuoliset juoksijamme onnistuivat nappaamaan hopeaa 4x800 m:llä niin lauantai oli onnistunut. Sunnuntaina meillä olikin laittaa viivalle peräti kaksi kelvollista joukkuetta miesten 4x1500m:lle. Kun vielä oli tiedossa ettei N Sandells oli mukana Falkenin joukkueessa niin uskoimme voiton olevan mahdollinen. Etukäteen miteleille ounastelin edellä olevien lisäksi olevan mahdollisuuksia myös JKU:lla sekä Lahdella, mutta kun Lahdelta  jäi pois O Kekki niin mahdollisuudet menivät siinä samalla.

Laatimamme (Joonas + minä) taktiikka onnistuikin täydellisesti ja kun pojalla oli kulku päällä niin avausosuudella syntyi jo niin reilu ero että loppu oli vain juoksentelua. Kun seuraavina kapulaa kuljettivat Lewis, Rambe ja Willy niin voitto tuli kelvollisella ajalla 15:47,5 mikä oli vain pari sekkaa hitaampi kuin Falkenin viime vuoden tulos. Falken otti hopeaa ja pronssille nousi yllättäen ?SSU...kun JKU pudotti kapulan jossain vaiheessa ja menetti samalla arvokkaita sekunteja. Meidän kakkosjoukkue taisteli myös kelvollisesti ja tulivat maaliin sijalla 7. jääden alle 10 sekuntia pronssista. Mikäli olisimme tavoitelleet kahta mitalia niin olisi pienellä kokoonpanomuutoksella se ollut hyvinkin mahdollinen...mutta kilpaurheilussa voitto on se "tärkein" asia ja siksi ei hajautettu juoksijoita vaan tilastollisesti parhaat olivat 1-joukkueessa.

Eliittikisat jatkuivat viestien jälkeen ja kesäkelit eivät suosineet juoksijoita. Tuuli ja/tai sade vaikeuttivat tulosten tekoa sekä Lappeenrannassa että Kuortaneella. Toivottavasti ensi viikolla kun Turussa on tilastopaja ja 1500m niin kelit ovat suotuisat ja vauhdit kohdillaan, alustavasti hyvä kisa luvassa "2-ketjulaisille", tervetuloa mukaan.

Myös Olympiakisat kolkuttavat , mutta siellä on etukäteen hurja taso ja kauden parhaan tuloksen tekemällä voi olla Suomalaiset tyytyväisiä suorituksiinsa. Leena ja Jussi ovat maratoonilla mukana sekä Sandra ja Jukka esteissä, onnistumista vaaditaan estemenijöiltä mikäli ovat toisenkin kerran starttiviivalla, toivotaan parasta. Maileri-Niclas on osoittautunut kauden mittaan omaavansa hyvän jopa erinomaisen loppurutistuksen ja toivotaan että se toimii myös Lontoossa. Siinä tapaukseesa saamme nähdä häneltä useamman juoksun, jopa finaaliin selviytymistä pidän mahdollisena mikäli vauhdit ja sijoittuminen kiriin lähtiessä on kohdillaan.

Kansallisen tason juoksijoille kisoja on etenkin pm-kisojen muodossa tarjolla sekä maantiehölkkiä yms. joissa voi testata vauhtivarantojaan. Elokuu tullee olemaan moneen vuoteen paras kuukausi kun Kalevalaiset ovat vasta kuun lopulla ja nuorten SM-kisat eri ikäluokille ajoittuvat myös elokuulle. Onhan se mukava katsella tilastoja syyspimeellä jos ne osoittavat että laji on menossa parempaan suuntaan. Olen monen "taviksen" kanssa keskustellut yleisurheilun tilasta ja lähes kaikkia kiinnostaa juoksu, etenkin keski- ja pitkänmatkan juoksu ovat sitä mitä halutaan seurata. Toivon toki kaikille yleisurheilijoille menestystä lajeissaan mutta lähimpänä aatoksiani on ilman muuta pitkän matkan juoksut (800m ja sitä pitemmät matkat).




maanantai 2. heinäkuuta 2012

Todistukset

Jaetaan yleensä koulussa, mutta jaan nyt EM-kisoihin osallistuneille Suomalaisurheilijoille.
Pikamatkat:
Eetu Rantala, tyydyttävä, vähän turhaa jäkitystä alkuerässä ja on vielä maksimivauhdeissa tekemistä
Hanna-Maari Latvala, hyvä, kelpo suoritus , harmillisesti just hänen erässä tuuli kääntyi vastaiseksi
Anna Hämäläinen, tyydyttävä+, kelpo suoritus jäi omasta tasostaan melko vähän tiukissa kurveissa
Jonatan Åstrand, hyvä, pääsi kuitenkin välieriin, oli valitettavasti kaukana viime kauden tasostaan, mutta miksi ?..sen kun tietäis..
Ville Wendelin, melkein hyvä...mutta ratarikot on hänelle arkipäivää, ei hyvä vaikka juoksu kulkikin mainiosti niin pitää pysyä radalla...
Ella Räsänen, tyydyttävä, kauden parasta mutta tuossa iässä pitäisi pystyä tekemään ennätyksiä vielä monta vuotta perätysten jos meinaa olla joskus paras...

Nooralotta Neziri, kiitettävä, ennätys on aina ennätys vaikkei sillä jatkoon päässytkään
Elisa Leinonen, kiitettävä, samat kommentit kuin yllä

Joona-Ville Heinä, tyydyttävä, vastatuuleen jäi aikas vähän kauden tasostaan etenkin verrattauna moneen muuhun...

Emma Millard, kiitettävä , ennätys on aina kiitettävä suoritus
Oskari Mörö, hyvä, kauden paras ja toivottavasti löytää vireensä oman ikäisten arvokisoihin
Petteri Monni, hyvä , kauden parasta
Jussi Heikkilä, välttävä, selvisi maaliin asti, mutta selittelyt tekniikkaongelmista heikensivät kokonaisarvosanaa, ois jäänyt kotiin jos ei lajia toistakytä vuotta tehneenä osaa tekniikkaa...

Viestijoukkueet olivat mukana eivätkä selviytyneet jatkoon, jätetään ne ilman arvostelua, miesten pitkän viestin joukkue oli 22-ja 19-sarjalaisia eli siihen nähden ok suoritus.

Keski- ja pitkät matkat
Suvi Selvenius, tyydyttävä, kauden parasta "väärällä" matkalla, toivottavasti saa tulokset paranemaan loppukaudesta
Tommy Granlund, välttävä, kaukana viime kauden tasostaan eikä päässyt missään vaiheessa juoksuun mukaan, kisaturistitasoa

Johanna Lehtinen, heikko/tyydyttävä, vitosen esitys heikko, jos keskeytys on "vain" sitä ettei jaksa ja on itelleen ylivauhdissa niin voi voi...1500lla osoitti että kunto on kuitenkin kohtalainen ja jos ois ollu pari-kolme kasia/mailin kisaa alla niin ois jopa finaliin asti selvinnyt ?
Niclas Sandells, kiitettävä, osoitti välierässään omaavansa mahdollisuudet vaikka mihin ja voitto on aina voitto...vaikkakin alkuerässä. TODELLA harmillista että kompuroi finaalissa itsensä nurin, etenkin kun kaatumisen "aiheutti" Kenialainen joka edusti Turkkia...miksi muualla toimitaan kansalaisuusasioissa eri tavalla ...oishan meilläkin ollu mitaliehdokas Lewis Korir jos tohon mentäisiin mukaan...

Jarkko Järvenpää, välttävä, joutui kovaa paikkaan ja ilmeisesti ei kaikki ollut kohdillaan, sen verta vaikeeta oli meno, arvosana kuitenkin välttäv ottaen huomioon matkan kovuuden, aikas moni ois heittäny pyyhkeen kehään, Jarkko tuli maaliin asti, kunnioitan sitä !

Sandra Eriksson, hyvä, lähes kiitettävä, se arvosana jöi parin kymmenyksen päähän, 9:48 ois oikeuttanut Olympiakisoihin, toivottavasti tekee saman kuin viime vuonna, juoksee itsekseenkin rajan alle, omaa hurjasti potentiaalia, mutta turhan ailahtelevainen "kaikessa"...

Jukka Keskisalo, ei arvosanaa, kuumesairaus esti osallistumisen, Jukan "näköinen" kisa, mutta ei voi mitiä, toki vika tonni tultiin todella kovaa ~2:36 , oiskos pysyny mukana, mahdoton tietää ?

Hypyt
Osku Torro, heikko/välttävä, Ei voi aina syytellä olosuhteita yms. jos epäonnistuu, osoitti olevansa pikkukisojen kaveri , omaa kovan enkan mutta eipä se riitä.
Elina Smolander, välttävä, ekaa kertaa aikuisten kekkereissä, jäi selkeästi tasostaan, mutta ehkä ensi kerralla onnistuu paremmin...

Minna Nikkanen, välttävä, odotusarvot olivat selkeesti kovemmat, mutta ei ole "oppinut" vieläkään kilpailemaan kun on paljon porukkaa ?
Jere Bergius ja Eemeli Salomäki, välttävä, odotin molemmilta 5:50 tasoa vähintäinkin, mutta ois riittänyt 540 finaaliin, ponnettomia esityksiä, turha syytellä olosuhteita jos muut lajitoverit onnistuvat..

Aleksi Tammentie, Kiitettävä, kaveri teki ennätyksensä, finaalipaikkakin oli kohtalaisen lähellä, kuka ois uskonut etukäteen  että hän jää vain12 senttiä finaalipaikasta, aikas harva..
Kristiina Mäkelä, heikko, ei auta vaikka ottikin asenteen kaikki tai ei mitään, tulos ei mitään on heikko vaikka tekis kuinka pitkiä hyppyjä tahansa...

Roni Ollikainen, Kiitettävä, sivusi ennätystään finaalissa ja oli 6. kova kaveri kaiken kaikkiaan !
Tommi Evilä, hyvä, finaalipaikka on kova suoritus, mutta harmillisesti ei onnistunut täysin finaalissa, harmittava yliastuminen ekassa hypyssä..mutta se kuuluu lajiin
Mikko Kivinen, tyydyttävä, perustasoa karsinnassa mutta se ei riitä, pitäis pystyä ennätystasolleen noissa kemuissa, valitettavasti

Heitot
Mikko Kyyrö, tyydyttävä, tasollaan mutta se ei vaan riitä
Sanna Kämäräinen ja Tanja Komulainen, tyydyttävä, kuten edellisessä

Suvi Helin, välttävä, tasollaan mutta miksi kisoissa ?

Sanni Utriainen, hyvä, finaaliin, mutta siellä ei löytynyt potkua, miksei ?
Oona Sormunen, välttävä, ei omalla tasollaan, vaikka kauden pääkisa ?
Teemu Wirkkala, heikko, miksi lähti kokeilemaan ja pilasi Lontoon mahkunsa ?
Tero Pitkämäki, hyvä, finaaliin mutta sitten palasi kauden tasolleen
Ari Mannio, Kiitettävä+, karsinnassa kauden paras ja kisassa pronssia, pelasti tavallaan kisat koko Suomen joukkueen osalta.

Ottelut
Sami Itani, hyvä-, suoriutui urakastaan hyvin vaikkei jostain syystä saanut parantunutta juoksunopeuttaan siirrettyä muihin lajeihin. Nelkku lähestyi oikeaan suuntaan, tekee vielä enkan tänä vuonna yhteispisteissä.
Niina Kelo, suoriutui myös urakastaan ihan kelvollisesti, heitot ovat edelleen kovia mutta juoksunopeus on heikentynyt ja sitä kautta liian moni laji "seurannut" mukana. Kova tyyppi vielä monta vuotta niin halutessaan ,etenkin heitoissa voi kiusata muita kotimaan tyttäriä.

Kaiken kaikkiaan jäi melkoisen valju maku koko kekkereistä. Yleisö ei löytänyt paikalle eikä tullut erityisiä venymisiäkään, pitäiskös oikeesti alkaa miettiä psykologista valmennusta enempi, vai missä vika. Pohjoismaista vain Islanti oli huonompi...herätystä kaivataan mutta mitenkäs se toteutetaan ?

tiistai 26. kesäkuuta 2012

EM-kisat, Helsinkin 2012

Huomenna alkaa paljon parjatut "tynkäkisat" Helsingissä, olympiastadionilla. Sää lienee aavistuksen parempi kuin edellisissä isoissa kekkereissä eli MM-2005, siellä paikalla olleena muistot ovat kyllä hienot, eikä vähiten sään vaihteluiden ansiosta. En kuitenkaan halua kylmää enkä sateistakaan, mutta paras voittaa aina riippumatta olosuhteista. On kovin helppo valitella olosuhteita jos ei tulos ole toivotunlainen, mutta parhaita esimerkkejä 7 vuoden takaa on vesisateessa, märällä radalla juostu miesten pitkät aidat, voittaja oli B Jackson joka veti kierroksen aikaan 47,30 ja hups ! se on hänen ennätyksensä edelleen ja on ka-tilastoissa niinkin korkealla kuin sijalla 10. Tämän toin sen takia esille, että keskittymällä itse tapahtumaan eli kilpailuun voi "unohtaa" ikävät, ulkoiset seikat kuten säätilan.

Kisoissa on mukana kaikesta huolimatta runsaasti erinomaisia urheilijoita vaikkakin osa puuttuukin, mutta sellaisia kisoja ei ole ~koskaan järjestetty että kaikki olisivat mukana. Poissaoloja on ollut aina ja tulee olemaan, boikottien , karsinoissa epäonnistumisten tai vaikkapa loukkaantumisten takia. Paras voittaa aina ja palkinnot ja huomiot saavat ne ketkä ovat paikan päällä, toivottavasti yleisö tajuaa tämän ja kansoittaa stadionin.

Suomalaisten suoritusten arvioiminen on aina vähän ikävää puuhaa...lähinnä siksi että pitäisi olla realisti eikä pelkästään optimisti. Pyrin ottamaan neutraalinen lähestymisen tai siis sellaisen kuin itse näen ja uskon porukoitten suoriutuvan kisaurakoistaan. Otan lajiryhmittäin ennakkoarviot.

Pikajuoksut:
N-100m, Hanna-Maari Latvala, uusi tulokas tällä tasolla ja on osoittanut mainiota kehittymistä ja sopivissa olosuhteissa voi tehdä ennätyksensä ja saumat jopa välieriin.
M-100m, Eetu Rantala, juniori joka sai paikan viestijoukkueen ansiosta, toivottavasti jalat toimivat ja ennätys  olisi tuliaisena. Todennäköisesti se ei riitä jatkoon, mutta kokemusta nuori mies tarvitsee jatkoa ajatellen.
N-200m, Anna Hämäläinen, osoittanut selkeää nousukuntoa ja toivottavasti se jatkuu kisoissakin ja eteneminen välieriin olisi jo saavutus.
M-200m, Jonathan Åstrand, tilastojen valossa ei mainittavaa odotusta, mutta uskoisin että kaveri on paljon paremmassa kunnossa kuin tilastot kertovat ?..Hän osaa taitavasti juosta myös stadikan vaikeita kaarteita ja omaa mielestäni mahkut aina finaaliin asti, siellä kaikki on mahdollista. Toivottavasti ei taasen joudu sisäradalle kuten viime vuonna lähes kaikissa kovemmissa kekkereissä.
N-400m, Ella Räsänen on selkeästi voimistunut, mutta auttaakos se nelkulla, siinäpä kysymys ? Toivottavasti kotikisat pönkittävät myös loppusuoran menemisen rennoksi ja tuloksena vähintäinkin ennätys.
M-400m, Ville Wendelin, kaveri sai paikan viestijoukkueen myötä, vähän on omakin "lehmä ojassa" sillä Villen ura alkoi minun ryhmästäni...toivon ennätysvauhtia, se on jo kova suoritus.
N-100m aidat, Nooralotta Neziri on varmaankin ennätyskunnossa, mutta riittääkös se välieriä pidemmälle jää nähtäväksi.... Elisa Leinonen on vahva menijä ja uskoisin että hänelle vähän heikommatkin olosuhteet sopivat ja ottaa jatkopaikan.
M-110m aidat, Joona-Ville Heinä, pääsi viimevuoden tuloksen perusteella, ei ole vielä aivan terävimmillään mutta toivottavasti tuloksena on vähintäinkin kauden kärkiaika.
N-400m aidat, Emma Millard, toivotaan hänelle ennätystä, laji on raaka ja todennäköisesti sekään ei veisi välieriä pidemmälle, mutta paras meidän porukasta joten paikkansa ansainnut.
M-400m aidat, tässä harvinainen laji kun saamme jalkeille koko kolmikon, toivottavasti kaverit äityvät vuoden parhaisiinsa, jokainen on ollut erinäisten vaivojen kiusaamia joten odotukset eivät ole kovin korkealla. Jussi Heikkiilä, Petteri Monni ja Oskari Mörö ovat kuitenkin paikkansa ansainneet ja toivotan heille onnistumista.
Viestit ovat pienestä kiinni, mutta olen sitä mieltä että on hienoa että saadaan jalkeille joukkueet kun kyseessä on kotikisat. Pitkien viestien joukkueilla ei liene mitään asiaa finaaliin, mutta toivottavasti jäsenet saavat uutta potkua tekemisiinsä pääsemällä esiintymään kotiyleisön edessä. Pikaviestit ovat aina arvaamattomia ja etenkin miesten pikaviesti voi yltää melkoisen korkeallekin kaikkien vaihtojen onnistuessa ja muiden hieman haparoidessa.

Pitemmät juoksut
N-800m, Suvi Selvenius, on saanut paikan kauden parhaana, tulosraja (ns. B-raja) hänellä on tehty viime vuoden talvella. Toivon hänelle kaikkea hyvää, mutta taso ei taida oikein näissä kekkereissä riittää, mutta kauden paras oisi jo kelpo suoritus.
M-800m, Tommy Granlund, sai paikan vasta valituksen kautta, vaikka hänellä oli viime vuodelta EAA:n raja tehtynä. Hän ei ole tällä kaudella osoittanut kovinkaan kaksista kuntoa enkä usko että se ennätystaso yht'äkkiä löytyisikään. Toivottavasti juoksee kuitenkin kauden parhaansa ja osoittaa kuuluvansa joukkueeseen.
N-1500m, Johanna Lehtinen on päälajinsa jälkeen mahdollisesti tässä mukana, omaa mainion loppurutistuksen ja toivon hänelle voimia vielä tällekin matkalle.
M-1500m, Niclas Sandells, on tehnyt ennätyksensä tänä vuonna ja on hyvä loppurutistuksessa joten mahdollisuudet vaikka mihin, jos on oppinut viime vuodesta eikä jää hänille roikkumaan...uskallusta pitää olla jos meinaa olla kärkikahinoissa mukana, mahdollisuudet siihen on. Toivon positiivista yllättäjää hänestä !
N-5000m, Johanna Lehtinen, tämä matka on ensimmäisenä vuorossa ja toivottavasti juoksu on sopivan kova, muttei ylikova, hän on hyvä rutistaja ja realistisesti Lontoon B-raja (15:30) lienee ensisijainen tavoite. Uskon että voi lopussa nousta pisteillekin, se olisi jo hieno saavutus.
M-5000m, Ilmoitettu Niclas Sandells, mutta toivoakseni hän säästää paukut mailille, vaikka sopivassa kisassa saattaisi olla yllättävänkin kova, ei toki mitaleille asti.
N-10000m, ei ketään ...harmi
M-10000m, Jarkko Järvenpää, varsinainen kestokone joka on Rannan Vellun ohjauksessa noussut uudelle tasolle, tällä kertaa se ei vielä riitä kovinkaan korkealle, mutta on paikkansa lunastanut ja toivottavasti saa hyvä juoksun ja ennätyksen alle 29 minuutin.
N-Esteet, Sandra Eriksson, näkemieni juoksujen perusteella hän ei ole aivan yhtä hyvässä kunnossa kuin talvella. Toivon että saa kisoissa hurmoksen ja tekeen sellaisen tuloksen jolla ollaan finaalissa. Se onkin sitten eri juoksu missä voi tapahtua mitä tahansa.
M-esteet, Jukka Keskisalo, Euroopan Mestari 6 vuotta sitten, silloin melkoinen yllättäjä jonka jälkeen hänen tekemisiään on katseltu tarkasti. Ei ehkä ole osoittanut vielä sellaista lentoa mitä mestaruuden uusimiseen vaaditaan, mutta toivottavasti kampeaa itsensä finaaliin ja sitten kaikki onkin taas avoinna vaikka mihin.


Hypyt
N-korkeus, ELina Smolander, kisakokemusta hakemassa ja toivottavasti omaa ennätystä.
M-korkeus, Osku Torro, on osoittanut omaavansa potentiaalia, toivottavasti nyt oisi se hetki kun hän pystyisi  sen osoittamaan koko kansalle. Omaa mahkut hyvään sijoitukseen, herkkä laji joten kaikki mahdollista
N-seiväs, Minna Nikkanen, junioreiden Euroopan Mestari 5 vuoden takaa, valitettavasti viime vuoden loukkaantuminen on estänyt häntä nousemasta korkeammalle tasolle. Nyt olisi oiva tilaisuus tehdä kauden paras ja samalla Suomen ennätys, "Ongelmana" kovien kisojen puute, etenkin kotimaassa täysin ilman vastusta kilpaileminen ei kehitä.
M-seiväs, Jere Bergius on väläytellyt potentiaaliaan ja toivottavasti saa hyvän hngen päälle ja voi olla melkoinen yllättäjä, posiitiivisesti. Eemeli Salomäki on jostain syystä jämähtänyt vuosiksi samalle tasolle (560) , mutta senkin ylittäminen kotikisoissa olisi mainio suoritus ja hän on aina onnistunut stadikalla, miksei tekisi sitä nytkin ?
N-pituus, ei ketään, valitettavasti
M-pituus, miesten kolmikko on erinomaisessa iskussa ja kuka tahansa heistä voi ottaa vaikkapa mitalin. Kisa on erittäin kovaa ja tasaista joten jo karsinnassa on onnistuttava. Toivon heille, Tommi Evilä, Roni Ollikainen, Mikko Kivinen suotuisia askelmerkkejä ja sopivasti tuulta hypyn taakse ja ilmaa alle, tässä meidän "yllättäjät".
N-3-loikka, nuori Kristiina Mäkelä on vasta matkalla huipulle ja tämä on sopiva väliporras ja ennätyksen tekeminen näissä kemuissa voisi jopa mahdollistaa finaalipaikan.
M-3-loikka, Aleksi Tammentie on eräs varmimmista urheilijoistamme, mutta taso ei vielä aivan riitä näissä kekkereissä, toivottavasti saa kuitenkin tehtyä ennätyksensä ja sitä kautta lisävirtaa urallensa.

Heitot
N-kuula, Suvi Helin, paras meikäläisistä siksi kisajoukkueessa ja tehnyt ns. B-rajan. Pienikokoisena pyörähtäjänä on ollut melkoisen epävarma , toivottavasti saa kauden parhaansa kotiyleisön edessä.
M-kuula, jostain syystä tähän lajiin ei laitettu ketään...nuoret oisvat saaneet arvokasta kokemusta...
N-kiekko, molemmat edustajamme ovat hyvässä kunnossa omalla tasollaan, toivotaan että se siivittää ainakin kauden parhaimpiin, mutta mihin se riittää sen saavat Tanja Komulainen ja Sanna Kämäräinen näyttää paikan päällä.
M-kiekko, Mikko Kyyrö on vakiinnuttanut paikkansa maamme ykkösenä, toivottavasti hänen limppunsa kaartaa niin pitkälle että hänet nähtäisiin jopa finaalissa. Laji on stadionoloissa hieman vaativampi kuin avoimilla pikkukentillä, toivotaan parasta.
N-moukari, Merja Korpela on jämähtänyt mutta on silti maamme ykkönen joten paikkansa ansainnut, muttei taida omata edellytyksiä finaaliin, jos ei paranna kauden tasoaan selkeästi.
M-moukari, Sekä David Söderberg että etenkin O-P Karjalainen ovat kokeneita kisailijoita , mutta heidänkin on saatava aikaan kauden parhaansa jos aikovat olla finaalissa, se nähdään myöhemmin tällä viikolla. Tuomas Seppänen saa arvokasta kokemusta kisoista ja toivottavasti äityy kauden parhaaseensa.
N-keihäs, Nuoret naiset ovat ainakin median suosikkeja, jostain syystä keihäs on sellainen laji että se kiinnostaa suomalaista mediaa "kohtuuttomasti". Toivon niin Sanni Utriaiselle kuin Oona Sormuselle hyvää karsintakisaa ja toivon näkeväni heidät myös finaalissa...siihen on täysin onnistuessa heillä molemmilla mahdollisuus.
M-keihäs, Kolmikon valitseminen meni taasen viime tippaan ja Tero Pitkämäki osoitti omaavansa hyvät kilpailuhermot kun on tiukka paikka. Toivottavasti hänen kuntonsa ja hermonsa pitää ja pääsee myös hyvälle tasolle stadikalle ja on finaalissa, se on täysin uusi kisa. Ari Mannio ja Antti Ruuskanen ovat molemmat mainioita, tasaisia kilpailijoita ja uskon heidän finaaliin pääsyyn, mutta toivottavasti he lunastavat paikkansa Suomalaisten sydämiin ja räväyttävät kauden parhaansa finaalissa, varmoja tarvitaan, mutta se ei oikein riitä.

Ottelut,
N-7-ottelu, Niina Kelo osoitti edelleen olevansa kova tyyppi kotimaisittain, toivon hänelle ehjää sarjaa, lienee kuitenkin ennätyksensä jo tehnyt ?
M-10-ottelu, Sami Itani on vuosikausia ollut tulollaan, josko nyt saisi koko ottelun vietyä hyvällä tasolla läpi niin se riittää sitten mihin riittää. Laji on herkkä ja harvoin joka laji onnistuu, mutta nyt saa onnistua, toivotan onnea kovaan lajiin.

En ole yltiöoptimistisesti käsitellyt kotimaisia urheilijoita, mutten mielestäni pessimistisestikkään, taso on luettavissa tilastoista ja kaikki jotka tekevät kauden parhaansa tai ennätyksensä ovat onnistuneet hyvin. Jos taso ei riitä niin sitten on jatkettava harjoittelua ja uskottava tekemisiinsä tai vaihdettava tekijät...näihin kekkereihin se ei enää onnistu, mutta syksyllä on taasen palaverin paikka monellakin sektorilla ja yleisurheilun tilan puiminen jatkuu. Hienointa on kuitenkin se, että laji herättää Suomalaisissa suuria tunteita ja keskustelua, silloin on vielä toivoa...

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Välitodistusta

Suomalaisille kestojuoksijoille kevään ja alkukesän osalta.

Ensin EM-väki, parhaat arvosanat saavat Niclas ja Johanna, molemmat ovat juosseet ennätyksensä ja saavuttaneet EM-kisojen tulosrajan (siis EAA:n määrittelemän). EAA:n rajan on juossut myös Sandra, mutta huomioiden hänen talven vauhtinsa ja sen että kyseessä ei ole hänen ennätyksensä niin arvosana lienee kasin luokkaa. Jukka saa myös kasin Huelvan estetuloksensa takia, uskon että molemmat "estelijät" nousevat vielä paremmalle tasolle.

Lähestyvät EM-tasoa, melkoisen lähelle on päässyt kauden positiivisin kehittyjä eli Minni Kangas, valitettavasti raja on 0,27 sekunnin päässä, toivottavasti raja menee karnevaaleilla ja saataisiin ainakin 2 edustajaa esteisiin naisten puolelle. Miesten esteisiin vaaditaan jo pientä ihmettä että saataisiin Jukan seuraksi toinenkin juoksija kun Janne on loukkaantunut ja Mäyrä kyntää syvällä, vaikka sileät ovat menneet ~normaalilla tasolla ?

 "maili" on Niclasta lukuunottamatta melkoisen vaisussa tilassa...Karinin allergiavaivat eivät sopineet tähän kauteen lainkaan eikä Heidi E:n jalkavaivat. Miesten puolella nuorehkot kaverit joita viime vuoden perusteella jopa uumoiltiin kisoihin, Tommi ja Miro eivät ole edes avanneet kauttansa. Bärre on suht' hyvällä tasolla mutta riittääkös vauhti kisoihin asti selviää tällä viikolla, toivotaan parasta, toki muutkin saavat yllättää.

Kasilla Suvin vauhti paranee, mutta tässäkin tarvittaisiin tervettä, kovakuntoista Karinia "avuksi". Miesten puolella Tommy on kaukana viime kauden tasostaan , enkä pitäisi ihmeenä jos Mikko nousisi vielä hänen ohitseen kisakoneeseen (SUL:n raja 1:48,50) on mahdollinen ja uskoakseni Niclas ei tätä matkaa juokse.

Vitoselle ei Johannan lisäksi taida löytyä ketään kun Matti ei ole kilpajuoksukuntoinen, harmi. Kympille voitaneen saada parhaassa tapauksessa jopa 2-3 kaveria, sillä uskoakseni sekä Möntti, Sääri ja Hena voivat nappijuoksullaan saavuttaa jopa EAA:n rajan (28:55). Todennäköisintä on kuitenkin se, että karnevaalien kympin paras edustaa maatamme, olettaen että kaverilla on SUL:n raja (29:13) tehtynä. Mattia käy kyllä sääliksi, Euroopan taso ei ole kaukana..Naisten kympille ei ole tunkua mutta toivotaan, että karnevaaleilla joku yllättää.

Viime syksyllä kaikki näytti vielä huomattavasti valoisammalta, mutta urheilu on kovaa ja kaikki eivät mene käsikirjoitusten mukaisesti, valitettavasti.

Oman ryhmän alkukausi on edennyt siten,että  Matti on tehnyt enkat jo kolosella sekä vitosella (ja puolikkaalla) , muiden osalta enkkoja on tullut nuorelle Antille sekä Jaanalle kaikilla matkoilla, en varsinaisesti ole kummankaan valmentaja, ainoastaan neuvoja kuten Brunillekin joka teki esteissä enkkansa.  Janican kausi on ollut tukkoista viime syksyn Amsterdamin "hölmöilyistä" lähtien, jälkiviisaus ei nyt auta, kesää on jäljellä mutta EM-rajat eivät ole realistisia tällä aikataululla, josko Kalevalaisissa jälleen kerran hän olisi kauden parhaassa kunnossaan. Sannin vaikeudet eivät ota loppuaakseen, mutta onneksi tahtoa juoksemiseen edelleen riittää, omaa kestopotentiaalia runsaasti, toivottavasti se vielä palkitaan. Joonas on  tehnyt kelpo tuloksia kauden alku huomioiden mutta enkat ovat vielä odotuttaneet itseänsä, mutta kaikki viittaa siihen että ne ovat sieltä tulossa. Kari on työn "riivaama" eikä ole saanut irti sitä mitä harjoitustausta edellyttäisi. Kilpakuntoilijoista vain Juho ja Kimmo ovat avannut kisakautensa, Mikael ja Miikka odotuttavat vielä...Ali, Jukka ja Oporta eivät ole olleet enää ryhmän mukana ja heidän jatkonsa ei ole minun "varassa". Arttu elelee ja työskentelee pääkaupunkiseudulla enkä ole hänen harjoituksiaan nähnyt sitten joulukuun, joten vaikea sanoa missä mennään...

Odotellaan jatkokisoja ja toivotaan omia enkkoja kaikille juoksijoille ikään, sukupuoleen ja tasoon katsomatta.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Rataaa

Lähestyvä ratakausi on monen urheilijan ja valmentajan mielessä. Suomen maastojuoksukulttuurin puuttuessa en kovin paljoa pistä painoarvoa SM-maastoille. Ne olivat monelle hyvä ja kova rutistusharjoitus kohti ratakisoja. Maastossa vauhdit jäävät melko "huonoiksi" joten ne ketkä pärjävät maastoissa eivät välttämättä pärjää radalla...ainoastaan miesten nelosen kärkikolmikko juoksi alle 3min/km ja se vauhti on radalla kelvollista vain kympille. No nyt kuitenkin katseet ratakisoihin.

Omasta ryhmästäni ratakauden aloittaa Janica (tai oikeammin jatkaa, kun veti jo muutaman startin Jenkkilän reissullaan...) ja hän juoksee lauantaina SELL-gameseissa 3000m , tällä kertaa ilman esteitä. Maastojen ja muidenkin harjoitusten perusteella kaikki alkaa olla kohillaan ja uskon että vauhdit löytyvät kisaamalla. SELL-kisoissa myös "uusi" tulokas eli Mäkisen Juho juoksee vitosen, toi uusi on lainausmerkeissä siksi että hän on tehnyt paluun kilparadoille 10 vuoden tauon jälkeen, hieno homma ! Joonas aloittaa kautensa ilmeisesti kotikonnuillaan Joensuussa ens tiistaina ja siellä ohjelmassa kasi. Muiden osalta on vielä vähän auki, mutta kisoja vartenhan harjoitellaan joten toivottavasti kaikki avaavat kisakautensa suhteellisen pian.

EM-kisoihin tähtäävät hakevat kuumeisesti sopivia kisoja niin kotimaasta kuin Euroopastakin ja toivottavasti jokainen löytää haluamansa kisan. BMC-kekkereihin Englantiin menee melkoisen moni kaveri ensi lauantaina ja perinteisesti siellä on vauhdinpito osattu ja EM-rajatkin ovat jo silloin haarukassa. Tärkeintä on uskoa tekemisiinsä ja ylläpitää vauhdikasta tekemistä, harjoittelu on nyt "ohi" ja alkaa kilpailukausi, tähän asti kaikki on helppoa , mutta nyt aletaan mitata miten harjoittelu on onnistunut, haastavin osuus urheilussa.

Parin viikon päästä ollaa jo kesäkuussa ja silloin on jo selkeästi nähtävissä mihin suuntaan tilastot "menevät", sitä odotellessa.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

SM-maastot 2012

SM-maastot pidetään kaukana "kaikesta" eli Pudasjärvellä. On siellä ennenkin kisailtu SM-maastojen merkeissä, vuonna 1994. Ilmeisesti Asmo Ahola oli tuolloinkin mukana, mutta Mikko Virta ei ole kesto-kestojuoksijoista jostain syystä tällä kertaa ilmoittautunut karkeloihin, koskas mahtaa olla edellinen kerta kun ei ollu mukana ? No kuiteskin palkinnot jaetaan vain niille ketkä vaivautuvat mukaan. Odotettavissa mielenkiintoisia kisoja, maastoissa joukkuekisat tuovat sopivan lisämausteensa, valitettavasti määrät ovat kuitenkin niin vähäisiä että monessakaan sarjassa ei kaksista taistelua tule joukkuekisassa, mutta edelleen vain osallistumalla voit voittaa !

Ennakkoarviot seuraavina, siten että ryhmä A = voittajasuosikki nro 1, B= voiton tavoittelija, C=top-10 porukoihin hamuavat. Huomioikaa että tämä on vain minun arvio ja arvaus eikä siis perustu kuin siihen että olen seuraillut lajia muutaman vuoden (aktiivisemmin v.1968 lähtien) sitä ennen satunnaisesti...

Miehet 12km
A = Lewis Korir
B = Jussi Utriainen, Tuomas Jokinen
C = Miika Takala, Jaakko Nieminen, Henri Manninen,Jere Pajunen, Mårten Boström Jukka Kero, Francis Kirwa
Ylläoleva olettaen että Jävenpää (B-kori?) ja Hamberg (C-kori) juoksevat lyhemmän matkan. Toki jokainen saa yllättää ja osoittaa kuntonsa juoksemalla. Joukkuekisa lienee Lahden , Jyväskylän ja Turun välinen mittelö ?

Miehet 4km
A= Lewis Korir
B= Jarkko Järvenpää, Jussi Utriainen
C= Jarkko Hamberg, Aki Nummela; Rami Tuokko, Ilari Piipponen, Joonas Lehtinen, Joonas Harjamäki, Willy Rotich.
Tässäkin on vaikeutena se että ei varmuudella tiedä ketkä juoksee vain pitkän ja ketkä myös pitkän lisäksi lyhemmän....Jyväskylän kaarti ois kova myös lyhemmällä jos niin päättävät valita, ehkä Manninen ja Takala ovat parempia kuitenkin pitkällä, Niemiselle sopinee molemmat ? Manninen ja Nieminen C-koriin...Joukkuekisa on avoinna ja monet seikat vaikuttavat ja erot lienevät pieniä, Seinäjoki, Lahti, Jyväskylä ja Turku (siis TuUL) peräti 4:llä joukkueella mukana tällä matkalla !! Ei sovi unohtaa myöskään uusvanhaa Kuopion Reipasta. Mielenkiintoista.

Miehet 22 , 6km
A= Martti Siikaluoma
B= Kalle Keskipoikela, Antti-Pekka Niinistö
C= Ville Heikkilä, Tommi Hytönen, Jaakko Laakso, Markus Hämäläinen, Jimmy Finnholm,Juuso Hakala, Lauri Junnila
Tässä sarjassa on valitettavia poisjääntejä erinäisten syiden perusteella kuten Tommi Sundell, Arttu Vattulainen, Oskari Pennanen ja Victor Lövdahl, silti riittää tasokkaita ravureita , hyvä niin.

Miehet 19, 6km
A= Ossi Kekki
B = Jaakko Piesanen, Henrik Goesch
C= Melese Lanki, Vesa Linnamaa, Miika Kirmula, Kristian Kannus, Ossi Hakulinen, Samuel RAutiainen, Jesse Tyni
Tämä sarjakin on kärjen osalta mainio, toivottavasti nuorukaiset jaksavat taistella lajin parissa seuraavat 5 vuotta niin alkaa näkyä myös kansallisella tasolla äijien kanssa. NE keitä en maininnut saavat yllättää.

Miehet 17, 4km
A= Joonas Rinne
B= Antti Ihamäki, Samu Mikkonen
C= Jiri Karjalainen, Joona Kitinoja, Markus Kyrölä, Vili Holopainen,Teemu Julkunen, Miika Kiminkinen,Markus Hietanen
Tässäkin sarjassa voimasuhteet vaihtelevat vielä kovasti ja toivottavasti kärkitaistoihin tulee taasen uusi nimiä, niitä kaivataan.

Naiset 6km
A= Sandra Eriksson
B= Minna-Maria Kangas, Elina Lindgren
C= Katarina Skräddar, Mira Tuominen, Maria Söderström, Eeva Sajanti, Sara Sajanti, Janica Mäkelä, Jaana Honkanen
Kärkinimistä puuttuvat Johanna Lehtinen, sekä Heidi Eriksson ja uskoisin että Karin Storbacka olisi korkealla tälläkin matkalla halutessaan. Toivottavasti ylläolevat ovat kunnossa kun ratakausi pärähtää käyntiin, sillä heitä todella tarvitaan EM-kisoja silmällä pitäen. Nyt mennään niillä ketkä ovat paikalla. Joukkueita vain Oululla, Forssalla ja Länkenillä.

Naiset 22, 4km
A= Kaisa Tyni
B= Kristiina Mäki, Nina Chydenius
C= Sanni Klemelä, Elli Hemminki, Anni Hemminki,Sara Kuivisto, Johanna Peiponen,Zenitha Eriksson ,Heidi Marttinen
Valitettavan vähän on porukka ilmoittautunut ottaen huomioon että kyseessä on sarja jossa on 3 ikäluokkaa. Toivotaan tasaista ja kovaa kisaa, hiihtäjä Pitkänen saa tulla sotkemaan kuviota "halutessaan".

Naiset 19, 4km
A= Oona Kettunen
B= Sofie Lövdahl, Saara Nikander
C= Vilma Laitinen, Camilla Richardsson, Emilia Maaskola, Iida Haataja,Sanni Massinen,Silja Kauppinen, Jenna Lempinen
Valitettavasti Rantasen kaksoset eivät ole mukana kun ei näy ilmoittautuneiden listalla. C-korista voi hyvinkin tulla haastajia B-koriin, mutta ilman haavereita Oona vie selvän voiton.

Naiset 17, 4km
A= Satu Kähkönen
B= Johanna Matintalo, Minttu Hukka
C= Taika Nummi, Silja Meronen, Sofia Muinonen, Julia Korpela,Ellinoora Myötyri,HannaPaasio, Noora Leppimaa
Tässä sarjassa tasoerot muuttuvat jatkuvasti ja toivon mukaan kisat ovat tasaisia ja tiukkoja, toisaalta jonkun ylivoima kertoo hyvästä vauhdista, mutta täysin suvereeni kuten AM Sandell aikoinaan ei liene luvassa.

Toivottavasti sää suosii ainakin siten ettei tulis vettä (tai räntää )niskaan, lämpötila on keväisin alhainen, mutta nyt luvattu 8 ois kuitenkin kelpo keli niin juoksijoille kuin katsojillekkin. Moikataan Pudasjärvellä.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Maasto/rata

Otsikon mukaisesti kevät etenee. Monella on pulmatilanne siinä, että pitäis tehdä vauhdikkaita rataharjoituksia jotta olisi heti alkukesästä mainiossa kunnossa ja selvittäisi tiensä EM-kisoihin. Jaa miksikös se on pulmatilanne = no juurikin siksi, että jos ei raja menekkään rikki ja ollaan vasta kesäkuun puolivälissä niin miten jaksaa kauden loppuun asti. No varmaan toi pulma ei tule koskemaan montaakaan Suomalaista juoksijaa, mutta muutamia kuitenkin.

Maastot olisivat mielestäni mainiot kekkerit etenkin kestävyystyypeille, maastoissa saa hengitys vinkua täysillä ja se samalla avaa putkistoja. Tänäkin vuonna SM-maastot ovat "kaukana" etelän väen näkövinkkelistä. Kuitenkin ne kertovat perinteisesti miten on talvehdittu. Nuoremmissa nousee aina esille uusi kykyjä ja jotkut vanhemmatkin ovat innostuneet ulkoilemaan siten että pistävät kampoihin nuoremmilleen. Valitettavasti tällä(kin) kertaa useat kärkiravurimme tuskin vaivautuvat Pudasjärvelle vaan ovat valmistautumassa ratakisoihin.

Ratakisat ovat kuitenkin jo ovella ja omista valmennettavistani Janica on jenkkilässä kerinnyt jo kolmesti kisalemaankin päälajissaan esteissä. Korkean paikan leiri ei ole mennyt täysin suunnitellusti, mutta nyt alkaa taas näyttää siltä että jopa EM-kisat ovat mahdolliset. Tässä vaiheessa en kuitenkaan haluaisi lyödä kaikkea peliin vaan kun hän ylihuomenna tulee takasin niin mietitään miten alkukesän osalta toimitaan. Seuraava estekisa ois Espoossa 3.6. ja sitä ennen kerkiää tekemään riittävästi laadukkaita harjoituksia, myös siten että niistä kerkiää palautua. Kunto nousee levossa ja rytmitys onkin tärkein asia kilpa- ja etenkin huippu-urheilussa. Valitettavasti sitä ei aina oikein muisteta...tarkoitan myös itseäni.

Olen monesti miettinyt valmentajan asemaa ja sen mukana tulevia asioita. En tiedä mikä olisi oikea tapa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että olisi otettava käyttöön ns. sotilaallinen johtamistapa ,jaa että miksikös ? No juurikin siksi, että nyt on liian monen urheilijani kanssa käynyt niin, että he "Johdattelevat" minua ajattelemaan että heidän näkemyksensä on oikea ja olen "sortunut" siihen. Eräs ongelmakohta on etäisyys (=konkreettisesti  ovat kaukana) valmennettaviin ja toinen on heidän sitoutumisensa ja tavoitteensa urheilussa. Tässä en tarkoita että kyse olisi "luusereista", mutta liiaksi on ryhmässäni tällä hetkellä harrastelijoita, eikä urheiluun tosissaan panostavia.

Jälleen kerran on kauden jälkeen syvän pohdiskelun paikka = miten tästä eteenpäin ? Haluaisin olla urheilijoiden mukana paremmin ja myös siten ettei tarvitsisi tehdä jatkuvasti myönnytyksiä suuntaan tai toiseen vaan voitaisiin edetä selkeän suunnitelman mukaan. Se vaatisi tavoitteellisia ja terveitä urheilijoita, vaivat ovat melkoinen riesa ja joudutaan tekemään liikaa sellaista mikä ei varsinaisesti edistä juoksun kehitystä.  Ehkä olen vanhemmiten vain tullut luonteeltani liian pehmoksi ja en vaadi urheilijoiltani ja itseltäni tarpeeksi, se ei voi olla hyväksi tulosten eteen.

No koitetaan kahlata kesä jotenkin kunniallisesti läpi ja keskustelujen aika on syksyllä. Uskotaan ja toivotaan tuloksellista kesää.


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Viestiä ja tiestöä

Seurastamme (TuUL) oli muutaman vuoden jälkeen saatu jalkeille Karhu-viestiin myös miesten joukkue. Valitettavasti muutamien yhteensattumien vuoksi ei saatukkaan jalkeille kahta miesporukkaa. Olimme kuitenkin hyvällä ja tasaisella joukkueella matkassa ja niin voitto tuli. Joukkueessa juoksivat Rami Tuokko-JukkaKero-Joonas Lehtinen-Johannes Brunila-Joonatan Oporta-Henrik Goesch-Matti Rauma.

Mielestäni kaikki suoriutuivat mainiosti omalla tasollaan, jälleen kerran Jukka Kero osoitti olevansa mies paikallaan kun on kisa kyseessä. Ehkäpä Rami ja Joonas olivat hieman väsyneitä kun olivat edellisyön lentäneet Portugalista ja samoin Mattikin tuli vasta alkuviikosta Ameriikan matkaltaan, mutta kelpo suoritukset kaikilta. Bruni, Joonatan ja Henrik vetivät osuutensa kärkipaikalla mallikkaasti, mutta tällä kertaa etenkin Jarkko Järvenpää oli sellaisessa iskussa ankkuriosuudella (Kadonneet kulkurit) että hän toi joukkueen ykkösenä KArhu-halliin, mutta seurajoukkueena olimme ykkösinä.

 Naisten viestiä en oikein päässyt kuljetusteknisistä syistä seuraamaan, mutta jo avausosuudella Taipaleen Tiia oli selkeä ykkönen ja muut ; Pia Cajan-Vilma Laitinen-Sari Stenholm-Emilia Thomas pitivät asetelmat ja näin molemmat joukkueemme olivat sarjoissaan ykkösinä. Olipas mukavata olla mukana !

 Olisi toivottavaa että jatkossa seuroille kyseiset tapahtumat olisvat kunnia-asia eivätkä pakkopullaa. Suomen seurakartassa on tähän tarkoitukseen liikaa pienseuroja ja mielestäni aivan hyvin voitaisiin seuroja, etenkin aikuis-,huippu- sekä kilpaurheilun osalta yhdistää. En usko että muutaman urheilijan seurat mitenkään auttavat lajia eteenpäin. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen, ryhmäharjoittelu on nykyään POP, joten liittymisiä kaivataan.

 Pidetään edelleen katseet maantiellä, sillä ensi lauantaina taistellaan SM-maantiellä, aikuisten sarjoissa puolimaratonilla sekä junioreissa(17- ja 19-sarjat) 10 km:n mestaruuksista. Toivottavasti Utriaisen Jussi malttaa mielensä ja jää kotiin ja palautuu ja keskittyy rauhassa kesään sillä tänään hän saavutti Rottedamissa olympialaisten B-rajan. Miesten kisaan on tulossa kuitenkin kovatasoisia kavereita kuten Lewis Korir ja varmaan myös Obed Kipkurui sekä WIlly Rotich ovat kärkipäässä, toivottavasti Miika TAkala ja kumppanit pistävät heille tiukasti kampoihin, yllättäjä voi olla maileri eli Aki Nummela, toivotan kaikille tsemppiä raastoon...sillä sitähän se puolikas on.

 Naisten puolella on mukavasti ilmoittautuneita ja toivotaan että kisasta tulee kovatasoinen vaikka Leena ja Laura ainakin näyttävät ilmoittautuneiden listalta puuttuvan. Ykkössuosikki lienee Elina Lindgren, viime vuoden mestarina ja muutenkin. Haastajien lista onkin sitten pitkä, kärkipäässä ainakin Sanna, Johanna sekä nuoret haastajat Nina ja Sanni.

 Nuorten tiekisat ovat aina hieman arvoitukselliset sillä tuonikäisissä saattaa olla mukan yllättäjiä, siis sellaisia jotka ovat oivaltaneet harjoittelun merkityksen ja ovat alkaneet viihtyä ulkona. Suosikkeja on silti olemassa 19-pojissa Ossi, 19-tytöissä Oona, 17-sarjoihin jätetään keskittymisrauha ja annetaan tulosten puhua.

 Mielenkiitoisia aikoja lajin parissa, toivotaan, että lumet sulavat myös muualta kuin täältä kotikonnuilta, siis juoksun kannalta toivon sitä, toki tiet lienevät kaikkialla ihan pohjoisinta lappia lukuunottamatta hyvässä juoksukunnossa.

 Kevättä odotellessa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kevät ?

Otsikon mukaisesti ollaan keväässä, vaikkei se välttämättä siltä joka paikassa tunnukkaan. Pienoinen takatalvi Turussakin on havaittavissa, mutta eiköhän noi lumet tosta kohta sula pois, uskotaan ja toivotaan niin.
Olin itse Portugalin Monte Gordossa reilut 2 viikkoa pitämässä leiriä ja olin erittäin tyytyväinen näkemääni. Omista urheilijoistani kaikki suoriutuivat harjoituksistaan moitteettomasti (Joonas, Miikka ja Kari ovat siellä edelleen) ja nuori poika Antti , toukokuussa 16 vuotta, teki elämänsä harjoitusviikon ja juoksi peräti karvan verran yli 100km kelenteriviikon aikana, hyvää asennetta.

 Joonas teki kovimmat harjoituksensa ikinä ja tekeminen oli kuitenkin helpon näköistä ilman turhaa puristamista. Varmaankin muutama hallikisa nosti harjoitusvauhtejakin sopivasti ja siihen päälle pari määräviikkoa kantavat nyt hedelmää. Pitää vaan nyt pysyä terveenä niin uskon että ennätykset ropisevat kaikilla matkoilla ensi kesänä.

 Miikka nousi harjoituksissaan aivan uudelle tasolle, eikä ollut ollenkaan sama kaveri kuin Kupittaan hallissa on talvella totuttu näkemään, hieno homma. Uskon että kun saa säilytettyä hyvän vireensä niin kesällä on enkat mahdollisia.

 Kari on nostanut harjoitusvauhtejaan hurjastti, mutta on hieman "ongelmia" ymmärtää että kova ei ole sama kuin täyttä. Pystyi kuitenkin tekemään itsenäisesti 8km 3:23-km-vauhdilla mikä kertoo että eteenpäin onn menty. Toivottavasti Suomeen ja töihin paluu ei sotke liiaksi vaan saa jatkaa hyvällä tasolla kohti kesää. 

Kuten jo yllä totesin niin Antti osoitti oivaa asenetta tekemällä yli satasen viikon ja tutustuminen leirielämään sai mainion alun. Poika on vielä kasvuvaiheessa ja lajikin on hakusessa (Triathlon vai juoksu ?) mutta harjoitusintoa on ja se auttaa pitkälle etenkin pitkillä matkoilla.

 Osa urheilijoistani on harjoitellut Ismon ja Tommyn valvonnassa Ameriikan mantereella ja ainakin määrällisesti on onnistuttu "keräämään" kilometrejä. Valitettavasti en voinut lähteä mukaan ja jotenkin tuntuu etten pysty tarpeeksi osallistumaan heidän tekemisiinäs, mutta toivotaan että se ei vaikuta haittaavasti kesään. Matti veti ekan yli 200km:n viikon ja Janicallekin tammi-maaliskuussa 1663km, kun loka-joulukuussa vain 450km...joten eipä ihme jos vähän tukkoiselta tuntuu eteneminen. Toivon ja uskon että vauhdit löytyvät kun palaa merenpinnalle. SAnni on vähän ollut tukkoinen ja toivottavasti paluu takaisin nostaa tasot hyväksi, SM_maantietä odotellen.

 Ollaan pitkästä aikaa seuran osalta saamassa jalkeille KArhu-viestiin porukka myös miehiin ja tavoitteena kaksikin joukkuetta, hienoa ! Ne ketkä ovat itsenäisesti harjoitelleet poissaollessani ovat tehneet porukalla hyvää työtä, toivotaan että kevät pian aidosti koittaa ja päästään pihalle tekemään eikä tarttis olla enää hallissa, palaillaan.

torstai 23. helmikuuta 2012

Vanhaa ja uutta

Otsikon mukaisesti siis käyn hieman läpi hallikautta ja kerron jatkosuunnitelmista. Ensin hallikauden analyysia, vaikka nuorten SM-hallit ovat vielä edessä. Kuten aiemmin totesin niin kauden valopilkkuja ovat olleet Tommi Sundell ja Kaisa Tyni, sinänsä hauska sattuma että molemmat asuvat ja harjoittelevat TUrussa mutta edustavat edelleen lähtöseurojaan. Omahyväisenä otan pari prosenttia Kaisan tuloksista omaan piikkiini, sillä hän on käynyt vetämissäni maanantaiharjoituksissa joissa on tehty juoksijan voimaharjoittelua, hyppien , pomppien, portaissa, tasaisella sekä aidoilla. Mielestäni hänen aiemminkin pitkä askel vie nyt selvästi eteenpäin ja työntö riittää paremmin eikä pompota. Suosittelenkin kaikille hyppelyitä jos vain paikat kestävät ja toisaalta jos kestävät niin sitä kautta tulee iskunkestävyyttä myös juoksemiseen. Sundell on oman tiensä kulkija ja hyvä niin, sillä mielestäni on hyvä ravisuttaa hieman perinteellisiä kuvioita ja se on vain hienoa että joku uskaltaa kokeilla jotain uutta, siis kotimaisesta näkövinkkelistä katsottuna. Mielestäni hän on sopivasti osannut yhdistää (Coe'n systeemi ?) "Sinkkos-linjan"ja "SFI-linjan" eli sekä määrän, vedot että tehot toimivaiseksi paketiksi. Coe'n lanseeraama lause "ei koskaan kaukana nopeudesta" lienee avainasia mailerille !Ja kaksi SM-kultaa on oiva osoitus siitä että homma toimii ainakin hänen kohdallaan. Etenkin miesten kolmonen oli viihdyttävää katseltavaa kun melkoisen iso porukka säntäsi matkaan. Kärjessä viihtyi pitkään Jarkko Järvenpää mutta kaverit seurasivat helpon oloisesti, Jarkon vauhti alkoi hieman puolimatkan jälkeen hiipua ja hänen kaimansa eli Hamberg otti ohjat käsiin. Viimeinen tonni tultiin porukalla vauhdikkaasti ja ilmeisesti kärki ~2:34 ja vielä 6. sijoittunut Ilarikin veti sen ~2:43 ja näin 6 kaveria alle 8:30, jota voidaan pitää jonkinlaisena juoksutuloksena. Botnia-gameseissa top-3 kaverit vetivät alle 8:10, mutta jostain syystä heitä ei näkynyt SM-halleissa ja muistaakseni mitalit jaetaan vain osallistujille ja tällä kertaa katsojan kannalta taisi olla vain hyvä että kärki puuttui ja kisa oli jännä loppuun asti. Kauden miespuolisiin onnistujiin voidaan ilman muuta nostaa myös viime kesän kilpailuista pois ollut Tuomo Salonen, joka vaikean kauden jälkeen nousi kuitenkin kahdesti hopealle, kova suoritus sinänsä. Toinen iloinen paluumuuttaja "Konkreettisesti" Suomeen palannut Aki NUmmela, joka otti ensimmäisen SM-mitalinsa lauantaina ja sunnuntaina oli vuorossa toinen sellainen. Uskon, että parantuneen kestävyytensä ansiosta hän saattaa hätyytellä jopa EM-kisarajaa 1500m:n juoksussa, kunhan hän malttaa pitää määrät korkeina eikä innostu hyvästä hallikaudesta tekemään "liian" spesiaalista maileriharjoittelua. Taustalla löytyy paljon onnistujia kuten naisten puolella Sandra, Oona ja moni muu, odotettavissa mielenkiintoinen kesä etenkin naisten esteisiin, sillä niihin on jopa tunkua EM-rajalle ? Sandra sen on jo tehnyt mutta talven perusteella sinne on mahdollisuuksia myös ainakin Minni Kankaalla, Mira Tuomisella, Oona Kettusella, Eeva Sajannilla sekä uskoakseni myös Janicalla vaikka hallitulosten perusteella se ei siltä ehkä vaikutakkaan. Hänen syksynsä ei ollut parasta mahdollista aikaa juoksun kannalta, mutta uskon että runsas korvaavien tekeminen ei mene hukkaan ja kunhan saadaan juoksua alle niin tuloksetkin lähestyvät riittäävää tasoa EM-kisoja ajatellen. Naisten puolella odotan hyviä tai jopa erinomaisia tuloksia myös muilta hallimitalisteilta. Toivottavasti Johannan jalat nyt kestäisivät ja hän vielä pääsisi sellaiseen kuntoon että edustaisi maata arvokisoissa. Potentiaalisin menestyjä on Sandra, mutta se vaatii että taukoa ei ole tänä keväänä varaa pitää kun omat kisat ovat niin aikaisin , hoppas det bästa. Jatkoharjoitukset ovat jo monella käynnissä ja ovat lähteneet etelään ja osa lähtee Amerikan Flaggstaffiin korkealle ja ovat reissussa jopa 7 -8 viikkoa, ei ole helppoa olla huippu-urheilija. Itse olen menossa tuttuun Portugalin Monte Gordoon, tällä kertaa 10.-26.3. ja Rami Virlander jatkaa leiripäällikkönä siitä kolmisen viikkoa eteenpäin,. Portugalissa on enimmäkseen NEM-ryhmäläisiä ja heidän ikäluokkaansa harjoittelemassa. Aikuisurheilijoista siellä ei taida alkukeväästä olla kuin Joonaksia, eli Harjamäki siellä jo onkin ja Hamm sekä LEhtinen laskeutuvat sinne 10.3. aikoihin. Toivottavasti kaikki säilyvät ehjinä ja löytävät sopivan rytmin harjoitteluunsa ja saavat virtaa sekä vauhtiakesää ajatellen. Omasta ryhmästäni Monteen on tulossa Kari, Miikka sekä uutena nuori poika eli Antti Uusitupa, jonka päälajikin on vielä hakusessa eli harrastaa myös triathlonia, ehkä viikon leiri juoksijoiden kanssa antaa virtaa ja näkemyksiä mitä tämä laji voisi tarjota ? OIken hyvää kevään odotusta kaikille lajitovereilleni sekä tsemppi nuorisolle Kuortaneen SM-halleihin.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Halleja pukkaa...

Suomen lyhyt hallikausi kääntyy jo "Iltaan" oikeastaan ennenkuin se on kunnolla alkanutkaan. Uskoakseni hallikausi tekee hyvää ~kaikille joiden päämatka on lyhyempi kuin 10000m. En usko että vauhtien hakeminen keskellä talvea ketään haittaakaan ? Kilpajuoksussa on tarkoitus voiton lisäksi saavuttaa mahdollisimman hyvä tulos ja juostessa se tarkoittaa että juostaan vauhdikkaasti. Takana on tähtien kisat, Botnia-games = kauden kohokohta, sillä harvassa paikassa paneudutaan asiaan niin hyvin kuin Vaasassa, kiitos Joakim Träskelinille ! Myös maaottelu Norjassa kuului muutamien urheilijoiden ohjelmaan mutta jostain syystä sinne eivät kaikki parhaat halunneet lähteä ? Vaasassa mukana olleista pois kärjestä jäi Niclas, Matti R sekä Sandra, miksiköhän ? Aina on mukava palata "vanhoihin hyviin aikoihin" ja silloin 70-80-luvulla oltiin kunnossa kesät-talvet...eli en usko että vauhdit talvella ovat pois kesän vauhdeista etenkään mailereilla.

Edessä on vielä SM-hallit viikon päästä aikuisilla Tampereella ja siitä viikon päästä junnuille Kuortaneella. Toivottavasti pidetään vauhteja eikä taistella pelkästään mitaleista, tulokset kuitenkin paremmin kertovat miten on harjoitukset sujuneet ja mennäänkö eteenpäin konkreettisesti paremmin kuin aiemmin. Talven positiivisia esiintyjiä ovat olleet Tommi Sundell ja Kaisa Tyni, hieno homma että nuoriso alkaa tehdä niitä tuloksia joihin heillä on edellytyksiä. "Vanhemmista" myös Johanna Lehtinen, Karin Storbacka, Niclas Sandells, Matti Räsänen ovat mainiossa talvikunnossa. Puolimaileritkin eli Salonen ja Granlund ovat hyvässä iskussa ja halleissa varmaan viime talvena loistanut Laurilan Miro tulee myös hyvässä iskussa Tampereelle, "tärkeintä" hyvä taso tuloksellisesti, mieluummin katson itse vauhdikkaita startteja kuin kyttäilyjä...nähtäneen Tampereella !

torstai 12. tammikuuta 2012

Talvea ?

Olin pari viikkoa Portugalin Monte Gordossa, siellä oli kolmisenkymmentä juoksijaa kotimaasta sekä lähes kymmenen kilpakävelijää. Harjoitusolosuhteet olivat mainiot ja kelit mitä parhaat vuodenaika huomioiden. Jotenkin , vaikka "SUL:n listoilla olenkin", harmittaa se, että meillä ei ole sellaista ryhmäkulttuuria kuin muilla. Oli mukava nähdä kun britit tai saksalaiset tekivät samoja harjoituksia isoissa ryhmissä. Taso heillä on melkoisen hyvä joten eipä ryhmätekemisestä varmaan haittaakkaan olisi ? Meidän koutsit ilmeisesti ovat niin tietäviä että jokaisella on oma vähän toisista poikkeava ohjelma eikä saada hyödynnettyä ryhmäharjoittelun etuja. Toki kaikki ovat yksilöitä ja varmaan toi ryhmissä tekeminen vähentää yksilöllisyyttä eikä ryhmätkään tietenkään jokaiselle sovi.

Aikas monta juoksijaamme on harjoittelemassa myös Etelä-afrikassa, parissakin eri paikassa. Siellä olosuhteet ovat vähän erilaiset, ja korkean paikan leirillä on muitakin tavoitteita kuin lämpö ja pitävät olosuhteet. Hapenkuljetukseen vaikuttavat veritekijät ovat tärkeitä mutta harjoittelua ei voi korvata silti millään. Potsissa , alempana on eritoten kasin-mailin juoksijoita mutta Dullessa kestävyysjuoksijoita joiden päämatka on vähintäin maili. Mielenkiintoista omalta kantiltani nähdä mitä tapahtuu kun Janica ja Matti ovat ekaa kertaa korkealla. Odotellaan kun palaavat helmikuun alussa onko positiivisia muutoksia havaittavissa.

Tärkeintä on kuitenkin tehdä hyviä harjoituksia hyvissä olosuhteissa, sillä uskoakseni se on edellytys koviin tuloksiin. Turussa ainakin on taasen pääkallokelit ja näissä oloissa tekeminen on kaukana rennosta ja oikeasta tekniikasta. Jospa olisikin vanhan ajan talvi jolloin tossun alla olisi pitävä lumi ja pikkupakkanen niin se ei niin haittaisikaan. Uskoakseni myös lämpö auttaa palautumiseen ja lihakset pysyvät toimintakuntoisina paremmin ja kun ei ole kiristyksiä eikä muitakaan vaivoja niin voi tehä harjoitukset suunnitellusti. Kuitenkin melkoisen monella tuolla Portugalissakin oli ongelmia jalkojensa kanssa. Olen koittanut miettiä mistä se johtuu...eräs syy mielestäni on levon eli konkreettisesti unen laadun ("ruutuaika") ja määrän väheneminen ja palautuminen ei ole silloin parasta A-luokkaa. Varmaan myös ravinnolla on tärkeä merkitys ja siinä me SUomalaiset annamme ? liiaksi tasoitusta. Lisäravinteet ja vitamiinit eivät ole huuhaata kun harjoitellaan yli 10 tuntia viikossa niin välttämättä perusravinnosta ei kaikkea saa. Uskon, että vitamiinilisät kuten c,d,e olisivat tärkeitä. Ei tietenkään perusravinnostakaan sovi pidättäytyä mutta nähdäkseni turhan paljon mussutetaan urheilijoidenkin keskuudessa turhia kaloreita, eivät ne kehossa näy muttei niistä mitään hyötyäkään ole.

On paljon asioita joita voisi tehdä paremmin ja olisikin mukava joskus olla "valvojana" leirillä. Merkittäisiin kolmen viikon leirillä kaikki ruokapäiväkirjaan sekä myös venyttelyt ja lihashuollot merkattaisiin sekä aamusykkeet ja kaikki asiat tehtäisiin tarkasti eikä vain sinnepäin. Paljon olisi parannettavaa ja ihmettelenkin että ollaan tekevinään kuten huippu-urheilijat mutta silti jätetään paljon ihan oman onnensa nojaan. Jos ja kun mennään ulkomaille leireilemään niin pitäisi kaikki tehdä paremmin eikä vain tuudittautua siihen että alusta on pitävä ja se riittää.

No hallikausi lähestyy ja osaselvyys leirien onnistumisesta saadaan jo silloin, toivottavasti olen turhaan huolissani. Toisaalta niin kauan kun maailman ja euroopankin kärjen ollessa kaukan on syytä miettiä mitä tehdä toisin. Pelkkä lahjakkustekijöihin vetoaminen ei selitä miksei päästä kansallisen tason tuloksiin joita tehtiin vaikkapa 70- ja 80-luvuilla ? Hyvää hallikautta odotellessa.