perjantai 19. heinäkuuta 2013

KALEVAN KISAT

Ovat Suomalaisessa yleisurheilussa nimitys mestaruuskilpailuille. Kyseiset kisat järjestetään tänä vuonna Vaasassa ja ne pidetään ensi viikolla 25.- 28.7.2013.  Käyn hieman ennakkoasetelmia kestävyysjuoksuihin. Kun katselee ilmoittautumislistoja niin kiinnittää huomio siihen, että aikas monet ovat "varuiksi" ilmoittautuneet monelle eri matkalle. Mielestäni kisat saisivat etenkin juoksujen osalta olla nelipäiväiset, jotta todellakin saataisin parhaat mukaan jokaiselle matkalla. Nyt torstaina on vain kilpakävelyä, tavallaan hyvä sekin että saavat vähän paremmin näkyvyyttä rata- ja kenttälajien puristuksessa.
Sitten arvioihin lajeittain.
800m Miehet, Alkuerät juostaan perjantaina ja finaali lauantaina.
Ilmoittauneita on lähes kaikki tilaston kärjestä, hyvä niin. Ennakkosuosikkina on Niclas Sandells, hänellä vain yksi kasin startti, mutta se on kuitenkin selkeesti parempi kuin saman tallin Tuomo Salosella. Tuomo on vaarallinen ja hyvä loppurunttaaja , etenkin jos mennään hänelle sopivaa vauhtia ja eiköhän näissä kekkereissä mennä. Pronssista taisteleekin sitten "kaikki" muut, toivottavasti kisasta tulee jännittävä ja tasainen ja myös tasokas, vaikka kyseessä on mestaruuskisat niin mieluusti näkisin vauhtiakin. Aikataulut on taasen tehty haasteellisiksi ja ainakin kasi-nelkku on lähes mahdoton yhdistelmänä, joten mitä tekevät V Lampinen ja M Raittinen ...

1500m Miehet, alkuerät aikataulun mukaan lauantai päivällä ja finaali pyhäiltana klo 17:30
Ilmoittautuneita taasen mukavasti ~kaikki mahdolliset. Aikataulussa alkuerät, mutta kun ilmoittautuneita on 18 ja osa juoksee myös kasia sekä pyhänä vitosta niin ne jäänee (alkuerät) taasen kerran pois.
Ennakkosuosikkina on Niclas Sandells, vaikkei hänen kulkkunsa olekkaan samalla tasolla kuin viime vuonna ? Melkoisen kovan yllätyksen takana on jonkun muun mestaruus. Haastajina pidän lähinnä Ilari Piipposta sekä rohkeasti juoksevaa nuorukaista eli Ossi Kekkiä. Tälläkin matkalla Tuomo Salosella on sanottavansa mikäli vauhti on alkuun sopivan rauhallinen. Riku Marttinen osoitti nousukuntoa jo viesteissä ja A Lindahl on aina juossut mainiosti kun on kisoihin osallistunut, siitä osoituksen viime vuoden nelossija. Myös Panu Jantunen ja Joonas Lehtinen lienevät sotkemassa kärkipään kuvioita, molemmat vaihtoivat viime syksynä valmentajia, Panu Tommy Ekblomin hoiviin ja Joonas taasen Tommyn entisen valmennettavan eli Jukka Keskisalon valvonnan alle. Aki Nummela on myös varteenotettava tekijä mikäli tälle(kin) matkalle osallistuu kuten myös Willy vaikka vitonen onkin alla samalta päivältä.


ps. poimittu järjestäjien sivulta =>
1500m
Miehet juostaan suoraan loppukilpailuna
Naiset
Kilpailijoita
-18 juostaan suoraan loppukilpailuna
19-(23) 2 alkuerää 4 parasta erästä ja 4 aikojen perusteella finaaliin

Esteet, miehet, suoraan finaalina jo perjantaina klo 20:15
Ilmoittautuneissa on mukana mm. Jukka Keskisalo ja en usko että huvikseen on ilmoittautunut, toki en kaveria tunne, mutta oletan että myös osallistuu ja on vahvin ennakkosuosikki. Janne Ukonmaanaho lienee kakkossuosikki vaikka ei olekkaan esteitä vielä tällä kaudella päässyt kisailemaan, Keuruun juhannuksen (8:26) sileän kolmonen kertoi kuitenkin sen että kuntoutumassa on, toivottavasti paikat kestävät. Pronssia olisin ujuttamassa Aki Nummelan kaulaan, etenkin Lahden esteiden perusteella. Muitakin on mukana , parhaat mahdollisuudet ehkä Joonas Harjamäellä, mutta kuntonsa on kuitenkin täysi arvoitus ? Jimmy Finnholm lienee seuraavan porukan kärjessä. Huomion arvoista on se, että mukana on Mikko Virta ja hänelle kisat ovat käsittääkseni jo 21. kerta putkeen, arvostan !

5000m, miehet, finaali Sunnuntaina klo 15:50
Tämä on alustavasti Lewis Koririn näytös. Toivon, että hänen takanaan uskalletaan lähteä vauhteja pitämään ja mitalitaistelusta tulisi tiukka ja hyvätasoinen tuloksellisesti. Mitskuja havittelevat ainakin Willy Rotich,Jarkko Järvenpää, Henri Manninen ja toivon mukaan nuoresta kaartista Martti Siikaluoma, Arttu Vattulainen, Oskari Pennanen sekä tämän matkan valinnut A-P Niinistö. Uskoakseni Aki Nummela valitsee 1500m pyhän lajikseen vai ottaakos koko kattauksen, sekin on mahdollista...

10 000m, miehet , jo perjantaina klo 18:00
Tällä kertaa pitkien matkojen menijät saavat kunnian olla aloittajina kestomatkoilla. Muutamalle tulee valinnan paikka ja voi olla, että vitosella ei kaikkia nähdä ketkä juoksevat jo kymppiä, Aki Nummela on ilmoittautunut myös tälle matkalle, mutta uskon että valintansa on esteet jossa mitali on todennäköisempi kuin tällä matkalla. Tämäkin matka on alustavasti Lewis Koririn näytöstä, mutta mitalitaisto taustalla on päivän kulusta kiinni. Muista mitaleista taistelevat ennakkoon lähes samat kaverit kuin vitosellakin eli Järvenpää, Manninen, VAttulainen sekä toivoakseni myös Miika Takala. Yllätysvalmiita ovat Oskari Pennanen, Jaakko Piesanen sekä Marko Tuokko ja tänviikon tilastopajan kolmosella vikan tonnin ~2.40 pistellyt Mikko Patana ?
"lopettaneet" eli Jussi Utriainen sekä Mikael Bergdahl saattavat pahastikkin sotkea kärkipään kuvioita.

Naisten matkoilla on paljon osallistujia ja Sandra, Johanna, Minna ja Oona ovat lähes kaikille matkoille ilmoittautuneet. Hienoa,että Karin on myös mukana ja toivoakseni myös juoksu on palautumassa oikeille urilleen.

Naisten kasilla suosikkina on Johanna Matintalo, mutta haastajina ovat ainakin Kaisa Tyni, Karin sekä Heidi Marttinen, miksei myös Minna Lamminen jos valitsee tämän eikä vitosta perjantaille.

Naiset 1500m, ilmoittautuneita 20, mutta tuskin siinäkään eriä juostaan vaan suoraan loppukilpailuna pyhänä. Ykkössuosikkina on Johanna Lehtinen , Sandran ja Karinin haastaessa. Minnat ; Lamminen ja Haka-Risku ovat myös korkealla tuloksissa kuten oletettavasti myös Oona, Kaisa sekä Heidi Marttinen.

Esteet, ovat ohjelmassa lauantaina ja toivon, että kaikki parhaat olisivat kerrankin mukana. Sandralla on MM-kisojen B-raja tehtynä, mutta uskon että onnistuessaan myös Oona ja Johanna siihen (9:48) pystyyvät. Olisikin hienoa, että saataisin kova ja tasokas kisa aikaiseksi, vaikka siten että voittaja ja kakkonen vetäis jopa A-rajalle (9:43) ja mitaliin vaadittaisiiin B-raja ja näin koko mitalikolmikko MM-Moskovaan ! Takana on hyvä nippu  nuorukaisia, jotka ovat valinneet lajikseen esteet ja uskon, että he ovat jatkossa hyviä haastajia ihan kärkeen asti. Tässä lajissa etenkin nuorten naisten puolella arvokisarajat ovat hieman helpompia saavuttaa kuin sileillä matkoilla, se ei poista sitä tosiasiaa että laji on rankka, mutta se voi motivoida harjoittelemaan kun rajojen saavuttaminen on realistista, hyvä asia.

Naiset, 5000m , juostaan jo perjantai-iltana ja suosikit ovat ~samoja kuin muillakin matkoilla jos tämän valitsevat. Ykkössuosikki on joka tapauksessa Johanna ja haastajina lähinnä Sandra ja Oona. Minnat seuraavat taustalla ja Nina C voi sotkea myös pakkaa ? Jostain syystä Johanna Peiponen ei ole tälle matkalle edes ilmoittautunut. Toivottavasti Elina Lindgren on kuntoutunut ja nähtäisiin myös kärkikahinoissa kuten Vilma Laitinenkin.

Naiset 10000m, juostaan pyhänä eli ne ketkä ovat ilmoittautuneet myös 1500lle eivät oikein voi tätä juosta ? toki väliä on muutama tunti ja Minna Lamminen ainakin viime vuonna suoriutui kelvollisesti 5000 + 1500 yhdistelmästä, mutta nyt kuorma on vielä kovempi...Kärkikahinoissa lienevät Johanna Peiposen lisäksi ainakin Minna Haka-Risku, Nina Chydenius, Laura Markovaara, Elina Lindgren ja ehkä myös Hanna Jantunen ?..kaikki muutkin saavat sinne tulla ja jos Johanna, Sandra ja Oona valitsevatkin tämän matkan ovat kärkikahinoissa. Vilma Laitiselle kyseessä on eka ratakymppi, mutta uskon että taloudellisella askeleella taivaltavalle Vilmalle tämä on hyvä matka ainakin tulevaisuudessa.

Tarkoituksella jätin arvioista pois omat valmennettavat, jotka näille matkoille osallistuvat. Mukana alustavasti ainakin Rauman Matti 5000+10000, Janica Mäkelä Avoinna (ehkä vitonen ja esteet ?), sekä Saku Lehikoinen tavoittelee ensin finaalipaikkaa kasilla ja sen jälkeen on kaikki auki vaikka mitaleille asti. Ryhmässä mukana harjoitteleva Johannes Brunila on hyvässä kunnossa ja toivottavasti tekee enkkansa esteissä ja sillä oltaneen pistesijan tuntumassa.

Toivottavasti kaikki säilyvät terveinä ja nähdään raikkaita ja raastavia kisoja sekä omia ennätyksiä.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kisoja

Ratakausi on jo hyvässä vauhdissa ja omat urheiijani ovat tehneet jonkilaisia tuloksiakin. Rauman Matti on tehnyt enkat jo kolosella ja kympillä, Lehikoisen Saku kasilla, 1500lla sekä viesteissä nelkun 48.8, Janicakin avasi ratakauden ja teki kasilla ehjän suorituksen Keuruulla, vauhdit toki vielä hieman kateissa. Salosen Jaana on myös piipahtanut olkaleikkauksen jälkeen kisaamassa ja puolikas Paavolla meni ihan kelvollisesti, tästä on hyvä rakentaa kohti SM-maraa ?. Toivarin Maunu on tehnyt aluevaltauksen ja totutellut piikkareihin ja juossut "kaikkia" matkoja, ja omaa mahkuja jatkossa melkein millä matkalla tahansa 800m-maraton. Hallanheimon Karilla on ollut hankalaa, taistelua ylirasitusta vastaan, on kuitenkin muutaman startin tehnyt ja ens viikolla viel yksi ja katotaan sitten jatkuukos kesä vai olikos se siinä. Myös Uusituvan Antilla on samoja ylirasitusoireita, urheilulukion aamutreenit sekä omat muut harjoitukset olivat liikaa, osin mun vika kun en tajunnut ottaa sykeseurantaa mukaan aiemmin...Ryhmässä mukana olevat, jotka eivät varsinaisesti ole valmennuksessani eli Pesolan Heikki on hyvässä kunnossa muttei se tuo tulosta, harjoittelee liian ? kovaa mielestäni ja harjoituksellisesti rytmitys puuttuu, kuntoilijan perusvirheitä ?....Brunilan Johannes on kelpo iskussa ja juoksi esteet omalla tasollaan eli jäi enkastaan vain viitisen sekkaa, toivotaan, että vaivat ovat ohi ja voi alkaa harjoitella kuten kilpajuoksija kesällä tulisi eli juosten tossut/piikkarit jalassa eikä vedessä.

SM-viestit kolkuttavat ovelle ja itsellä on korkeita odotuksia etenkin miesten pitkien viestien osalta. Joukkueessa on "ulkoturkulaisia" runsaasti, kuten Harjavallasta Lewis Korir ja Willy Rotich, Stanfordista Marco Bertolotti, Joensuusta Joonas Lehtinen, Espoosta Rami Tuokko, muut asuvat ja elelevät Turussa eli Johannes Brunila; Saku Lehikoinen ja Matti Rauma. Valitettavasti aina luotettavasti juokseva Jukka Kero jää päivystämään (lääkäri) Turun seudulle eikä ole joukkueissa mukana, eikä myöskään ole Jaakko Kero, harmillista sinänsä kun ovat pitkän linjan miehiä ja aina yleensä valmiita seuran värejä edustamaan.

Kasin viestiin ykkösjoukkue lienee selvä, Saku-Willy-Marco ja Joonas, porukan heikoin ennätys on Joonaksella 1:52,34 , lienee mahkuja kirkastaa viime vuoden nelossija ? Miesten 4x1500m onkin kinkkisempi kun sekä Lewisiltä että Ramilta puuttuu tulos tältä vuodelta, näkee sitten paikan päällä miten juoksijat joukkueisiin jaetaan, eli lähetäänkös voittamaan vai hakemaan hyviä sijoituksia kahdella joukkueella, porukassa on kuitenkin 6 joiden enkka on alle 4 min, vain Sakulla ja Matilla on päälle...katotaan lauantai ensin ja tehdään pitkästä päätökset vasta sitten. Myös naisten ja tyttöjen joukkueet pitkissä viesteissä ovat mitali- tai jopa voittajaehdokkaita, toivottavasti keli on suotuisa ja kaikki säilyvät terveinä ! Viestit ovat kuitenkin eräänlainen tasonmittari seuroille, mielenkiintoinen tapahtuma kaikkinensa.