Muutos...

On käsillä. Nyt on kyse itsestäni, sillä ura Laivastossa on käytännössä ohi. Perjantai 26.3. oli viimeinen varsinainen työpäivä ja nyt alkoi lomat, vapaat yms. ja sotilaspassin haen syksyllä. Ura alkoi 1.10.1980 ja käytännössä se tarkoitti myös kilpajuoksun loppumista. Aloitin aluspalveluksessa ja olimme niin runsaasti merellä ettei ollut mitään mahdollisuutta jatkaa juoksemista kilpailumielessä.
Valitettavasti unohdin kuntoilunkin (tai no puntinnostot jatkuivat..) muutamaksi vuodeksi, kunnes 90-luvulla aloitin uudestaa jopa niin voimallisesti että osallistuin muutamiin maratoneihinkin sekä Suomi-juoksee tapahtumiin (kuntoviesti Utsjoki-Helsinki). Kaikkeen löytyy aikaa jos on halua, olin edelleen laivapalveluksessa mutta silti sain kerättyä vuoteen (95) ~2800km ja se tekee kuitenkin lähes 8km/pv ja olimme merellä paljon!
96-vuoden alusta jäin maihin ja siirryin esikuntaan, jossa aloitin koulutusalan toimistoupseerina mutta samalla kouluttauduin työn ohessa liikunnanohjaajaksi ja aloitin liikuntakasvatusupseerina 1.7.98 ja olin siinä tehtävässä tähän päivään asti (tosin nimike vaihtui jossain vaiheessa liikuntasektorin johtajaksi).
Ura oli monivaiheinen ja kouluttauduin sotakoulujen lisäksi siis liikunnanohjaajaksi sekä ammatitivalmentajaksi ja toivottavasti pystyn hyödyntämään oppimiani taitoja myös siviilissä.
En kuitenkaan usko osallistuvani reserviläistoimintaan, vaan nautin "vapaudesta"...

Vastuu ?

Jokaisessa asiassa vastuu on jollakin. Kysymys kuuluukin kenen on vastuu jos tulosta ei tule urheilussa ? Vastauksia voidaan varmaankin spekuleerata loputtomiin ja selkeää vastausta ei varmaan voida antaakkaan. Voidaan kuitenkin pohtia eri vaihtoehtoja ,mutta tuloksenhan tekee aina kuitenkin urheilija.
Jos tulos on heikko niin mistä se johtuu ?
1) Urheilijan kapasiteetti ei riitä parempaan
2) Valmentajan tietämys ei riitä viemään urheilijaa tästä eteenpäin
3) valmistautuminen kilpailuun ei ole onnistunut
4) taustalla jokin pieni vamma tai sairaus
5) harjoittelu on ollut vajavaista
Ylläolevat ovat asioita joita ei välttämättä ääneen lausuta.
Kohta 1 on vähän "tabu" eli ei uskalleta ääneen kertoa urheilijalle eikä muille taustajoukoille että ominaisuudet ovat rajalliset ja ollaan tultu äärirajoille.
Kohta 2 samantyyppinen asia, halua ehkä olisi pitemmälle mutta kyvyt eivät riitä, mitä tehdä ? mielestäni tulee olla rehellinen urheilijalle ja keskustella asiasta : miten eteenpäin ?
Kohta 3 epäonnistumisia tulee, mutta analysointi on aina paikallaan, sanonta : "vain tyhmä tekee saman virheen kahdesti", on valitettavan usein totta urheilussa ja kilpailuihin valmistautumisessa. Kokeilut pitää tehdä kovien harjoitusten edellä, EI kisoissa.
Kohta 4 Urheilija usein vähättelee pientä nuhaa tai pientä kolotusta, mutta prosentin tai parin heitto voi olla "ratkaiseva" ja sairauksien vast. vähätteleminen on lopetettava jos on tarkoitus olla joskus oikeasti kova, sillä vain terve urheilija voi menestyä
Kohta 5 Harjoittelu ei varmaan koskaan ole täydellistä, mutta liian usein mennään kilpailuihin vajavaisella valmistautumisella ja sitten petytään. Aina on syytä ennen kisaa jo tiedostaa kisan luonne ja miten siihen on valmistauduttu ja vasta sitten on aika tehdä analyysi.
Mikäli on tarkoitus päästä huipulle on edellä mainitut asiatkin oltava kunnossa , se vaatii saumatonta yhteistyötä ja luottamusta urheilijan ja valmentajan kesken. Asioista on voitava keskustella avoimesti, molempien tulee kuunnella toista, mutta jatkuviin muutoksiin ei saa sortua vaan tietty linja on säilytettävä. Joskus valmentajan vaihdos auttaa, mutta ei se kuitenkaan mikään ihmeiden tekokeino ole, tuloksen tekee AINA urheilija.

sprintti ?

Olen kateellisena katsellut telkkarista hiihdon sprinttejä, valitettavasti lajimme on liian vanhoollinen ja muutoksia ei juurikaan tehdä. On mielestäni turha valittaa yleisön puutetta jos ei ole mielenkiintoisia kisojakaan.

Itse järjestin sprinttikisan Turussa syksyllä 2006 ja urheilijoiden puolelta vastaanotto oli mainio. Laiskuuttani en ole viitsinyt jatkaa kyseistä kisaa (=> hoidin kaiken yksin, se ei vaan ole "hauskaa". Onneksi Forssassa on herätty ja viime vuonna ensi kertaa ollut sprintti keräsi mukavan määrän porukkaa. Toivottavasti tapahtumasta tulee perinteinen, tänä vuonna se on 23.5. samana päivänä on PM-kymppi, mutta tuskin kovastikkaan vaikuttaa osanottajiin. Kaikki juoksijat Forssaan, laittakaa kyseinen päivä kalentereihinne !

Kohti kevättä ?

Ulos katsoessa ei sitä huomaa, että kevät tulee, mutta kalenteri kertoo asian "oikean" laidan. Hallikausi on paketissa ja nyt on aika suunnata katseet kohti kesää ; kevään kautta.

Kevät on juoksijan tärkein aika, hyvinkin mennyt talvi voidaan romuttaa väärällä (=lue. liian kovalla) harjoittelulla. Etenkin ne kenellä on mahdollisuus lähteä etelän lämpöön sekä pitäville alustoille on vaarana innostua liikaa ? Toinen asia onkin se, että mikä on liian kovaa ja mikä tarpeeksi kovaa ? Totuushan on kuitenkin se, että kovat on kovia myös harjoittelun osalta. Vauhdit, mäet ja määrät on onnistuttava sovittamaan oikein kunkin tason mukaan, jotta voidaan saada talviharjoittelun hedelmät korjattua kesällä...kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Jokainen on yksilö ja palautuminen vaikuttaa kehittymiseen ja/tai tukkoisuuteen..

Suosittelen kuitenkin kaikille joilla on mahdollisuus lähteä etelään harjoittelemaan myös tekemään sen. Suomen talvi on ollut pitkä ja kova ja pelkästään henkisesti on tärkeätä, että päästään tekemään harjoitteita sekä lämpimässä että pitävällä alustalla. Rytmitys ja tehot ovat valmennuksen kulmakiviä ja niiden sovittaminen sopivaksi on pääasia kehittymiselle. Saa olla eri mieltä mutta siinä tapauksessa on väärässä !

Maastokisojen kautta radalle, nähdään Portugalissa (olen siellä 4.-25.4.) ja saadaan esimakua kesästä. Olen saanut valmennettaviani hyvin ymmärtämään leireilyn merkityksen, sillä mukaan lähtee hyvän kokoinen ryhmä, tosin tarkat päivät ovat jokaisella vähän erit kuin itselläni. Mukaan ovat "Ilmoittautuneet" seuraavat valmennettavani: Joonas Lehtinen, Johannes Brunila, Miikka Almi, Mikael Hynninen sekä naispuoliset juoksijat Janica Mäkelä, Sanni Klemelä ja Veera Sahlberg. Tässähän tuntee olevansa "oikea" tallipäällikkö kun saa tuollaisen porukan kaitsettavakseen, lisäksi paikalla on runsaasti muita juoksijoita ja toimin myös SUL:n leiriläisten apuna, valmennus tai paremminkin seurantatehtävissä. Olen lupautunut pitämään "aamuhumppia" ja jokainen on niihin tervetullut, aina voi saada virikkeitä kun vaan pitää silmät auki !