sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kisat

Ovat urheilijan juhlapäiviä. Niitä on kevääseenkin saatu jo mahdutettua. Janica ja Matti olivat SM-maantiellä kirmaamassa, molemmat tekivät ennätyksensä,mutta silti vähän jäi kaivelemaan. Vaikka Janica paransi ennätystään parisen minuuttia niin juomisen jalo taito on opeteltava jos jatkossakin on tarkoitus kisata tiellä, saatika maratonilla. Matti oli "väärässä" porukassa ja sen seurauksena tuli pikkuhyytyminen. Toivottavasti Hampurissa Matin tossu on syönnillään, ainakin harjoituksen perusteella näin voidaan odottaa, maraton on kuitenkin aina arvaamaton ja muuttuvia tekijöitä on "riittäävästi".

Muu porukka  (ja Janica) valmistautuu maastokisoihin ja aluemaastot ovatkin ohjelmassa jo ensi lauantaina, samalla reitillä missä juostaan SM-maastotkin, hyvää harjoitusta siis. ETÄ-valmennettavani kävi myös Turussa ja oli kiva kuulla että Brysselissä on harjoitukset sujuneet kelvollisesti, tehtiin suunnitelma seuraaville viikoille ja toivotaan että kaveri säilyy terveenä, hänen panostaan tarvittaneen SM-viesteissä, ainakin kasilla.

Kilpajuoksussa on monta tasoa ja hölkkäporukastani aikas moni oli Aurajoen yöjuoksussa (http://www.aurajoenyojuoksu.fi/) , reitti on suht' tasainen ja "nopea", vaikka pitääkin sisällään muutamia tiukkoja kurveja. Suurin osa teki ennätyksensä, kiva huomata että samat perusasiat vievät tossuja etiäppäin riippumatta tasosta. Pitää siis ulkoilla ja muistaa tehdä myös rauhallisia pitkiä lenkuroita. Peruskestävyyden merkitystä ei voi millään tasolla sivuuttaa, kilpajuoksija ei palaudu ilman hyvää pohjaa eikä tehoharjoitukista saa mitään hyötyä. Tämän asian ymmärtäminen on juoksu- ja maratonkoululaisille tärkein asia saada sisäistettyä. Aikas moni haluais kaiken heti tässä ja nyt, mutta kestävyyslajeissa on pitkäjänteinen työ se mikä palkitsee.

Omat lenkkeilyni ovat sujuneet totutulla kaavalla eli tiistaisin marakoulun kanssa ja torstaisin "klubin" kanssa jotain vähän vauhdikkaampaa ja yleensä pyhäisin pitkää rauhallista. Parisen viikkoa sitten loppui jumppien vetäminen ja olen satunnaisesti hölkötellyt muinakin päivinä, kuitenkin pyrkinyt pitämään pari huilipäivää viikossa hölkkäämisen suhteen. Maltti on valttia kuntoilessakin, säännöllinen ja rytmitetty tekeminen tuo parhaan tuloksen kaikilla tasoilla. Nyt on mukava tilanne kun pystyin jopa tekemään lenkin poikani kanssa, molemmat toki olivat omien vauhtialueidensa "ulkopuolella".

Kisoja odotellessa !