Niin se vaan kesä tänäkin vuonna tuli Suomeen asti ja heti lämmön kera. Ratakisakausi on omienkin urheilijoiden osalta monin osin avattu. Ennätyksiäkin on jo päästy maistelemaan ja mikä sen mukavampaa ...etenkin kun sekä Matti että Saku ovat tehneet ne päämatkoillaan ja siis ko. matkojen ekassa startissa. Maunu avasi myös ratakauden eli siis kaikkien aikojen eka ratakisa ja se vielä tossuilla, nyt on (Joonaksen) vanhat piikkarit saaneet uuden elämän ja huomenna tarkoitus kokeilla mites se kasi kulkee piikkareilla.
Kesä on kuitenkin yllättävän lyhyt ja kaikki eivät ole vielä oikein päässeet edes harjoittelemaan siten kuin ratakaudella pitäisi. Uskon ja toivon kuitenkin että loputkin ryhmästä eli Bruni, Heikki, Karppa, Jaana ja Janica pääsevät sellaiseen iskuun että on mahdollista tehdä enkkoja edes jollain matkalla. Antin tilanne on vähän harmillinen eli lisääntynyt kuorma koulun kautta vei ylirasitukseen ja nyt vain ootellaan koskas vois alkaa taasen harjoittelemaan.
Eliittikisat pyörähtää käyntiin Joensuussa viikonloppuna ja vielä hieman hakusessa jaksaakos niin kauas lähteä, oishan se kiva nähän livenä kisoissa omia urheilijoita, kun toistaiseksi startit on olleet muualla tai olen ollut Turussa muissa tehtävissä eli marakoululaisten kanssa itte hölköttelemässä. Juhannuskin jo kolkuttelee ja sitten ollaankin jo karnevaalien kynnyksellä ja sitten viestien kautta Kalevalaisiin, hups...niin se aika menee.
Lämmintä ja tuloksellista kisakautta kaikille !
Koutsaaminen
kirjotelmia kestävyysjuoksuvalmennuksesta ja ehkä vähän muustakin.
maanantai 3. kesäkuuta 2013
maanantai 6. toukokuuta 2013
SM-maastot
Järjestetään perinteisesti äitienpäivänä ja tänä vuonna paikkana on Vantaan Hakunila. Käsitykseni mukaan rata on "Hyvä" maastojuoksurata, vaihtelevaa alustaa ja sopivasti myös mäkiä joten kovat ovat kovia tälläkin kerralla. Osanottajalistat lienevät vielä hieman keskeneräiset, mutta käyn hieman ennakkoa sen perusteella miten nimiä on listoilla...
Miehet 12 km
Ainoana suosikkina on Lewis Korir. Harmillisesti useat ovat ilmoittautuneet molemmille matkoille ja täyttä varmuutta matkavalinnoista ei oikein ole. Uskoakseni mitalit ja pistesijat menevät seuraavalle porukalle, eli suunnistajataustaiset ovat kovia, Mårten Boström, Jere Pajunen, Lasse Suonpää, Jani Lakanen...mutta toivon kuitenkin, että juoksijat ovat heitä kiusaamassa eli Jussi Utrianen, Jarkko Järvenpää, Henri Manninen, Miika Takala , Obed Kipkurui sekä Willy Rotich jos tälle matkalle lähtee. Mustana hevosena nostan esille Marko Tuokon sekä Antti-Pekka Niinistön. Kaikki muutkin saavat osoittaa minun olevani jälleen kerran väärässä.
Miehet 4km
Tälläkin matkalla ainoana suosikkina on Lewis Korir. Kisa on toivottavasti kuitenkin tiukka hänen takanaan ja siellä nähtäneen Willy Rotich, Joonas Harjamäki, Jarkko Järvenpää, Henri Manninen, Jussi Utriainen, Mårten Boström, Aki Nummela, AP Niinistö ja uskoakseni hallikolosen mestari Ilari Piipponen on myös korkealla ja miksei myös Riku Marttinen ja toivottavasti Janne Ukonmaanaho, hän on kuitenkin mainio maastoissa jos on kunnossa...mielenkiintoista nähdä missä kunnossa viivalle ilmestyy Miro Laurila ja Rami Tuokolla on myös mahdollisuus nousta korkeallekin listoilla. Onkohan Tuomo Salonen viivalla, nimi on listoilla ?...ja edelleen kaikki nimeltä mainitsemattomat saavat yllättää ja "tarkoituksella" jätin muutaman nimen mainitsematta, osallistujalistat löytyvät kilpailukalenterista.
Naiset 6km
Toistaiseksi listoilla ei näy "mitalikolmikon" nimiä eli nähdäkseni 3 kovinta jos ovat mukana ovat Sandra Eriksson, Johanna Lehtinen sekä Annemari Sandell-Hyvärinen. Toivotaan että ovat mukana, mutta pahaa pelkään etteivät ole. Tämän jälkeen on paljon hyviä juoksijoita jotka taistelevat sijoituksista ja jopa mitaleista. Maastoissa aina parhaimmillaan on Katarina Skräddar sekä iso liuta muita raastajattaria, joista nostan esille ainakin nimet Kaisa Lehtonen, Elina Lindgren, Laura Markovaara, Minna Nummela, Mira Tuominen, Nina Chydenius, Kaisa Tyni sekä tiemestaruuden voittanut Suvi Miettinen. Lähtökohtaisest tulossa kova ja laadukas startti, hyvä niin.
Miehet 22, 6km
Ykkössuosikkina nostan listoille Martti Siikaluoman, jostain syystä Ossi Kekin nimeä ei ollut listoilla ? mutta silti sarjaan riittää kelvollisia ravureita kärkitaistoihin, siitä pitävät huolen nimet Jimmy Finnholm, Ville Heikkilä, Kalle Keskipoikela, Oskari Pennanen, MArkus Hämäläinen sekä Jaakot Piesanen ja Laakso. Listoille ilmestynyt myös Arttu Vattulainen ja on korkealla jos starttaa. Toivottavasti unohdin jonkun nimen ja hän lukee tämän ja nousee tuloksissa korkealle...ja ainakin Ville Borgmästars on tämän alkutekstin jälkeen ilmaantunut listoille ja tullee taistelemaan kärjessä.
Naiset 22, 4km
Ykkössuosikit ovat Kristiina Mäki sekä Viivi Rantanen, matka voi olla vähän pitkä kovakuntoiselle Sara Kuivistolle, mutta mikäli roikkuu mukana niin on lopussa vaarallinen. Muita mitali- ja pistesijoille tavoittelevia ovat Vilma Laitinen, Sofie Lövdahl, Camilla Richardsson sekä Ilona Välimäki. Taasen toivon, että olen jonkun unohtanut ja tulosluettelohan julkaistaan lopullisessa muodossaan vasta maalintulon jälkeen.
Miehet 19, 4km
Tässäkin sarjassa on runsaasti osallistujia ja voittajan arvioiminen on haastellista joten laitankin listaukseeni vain ehdokkaat top-10:iin. Seuraavat nimet ovat sinne tyrkyllä, Henrik Goesch, Janne Niemi, Markus Kyrölä, Mike Lanki, Miika Kirmula,Vesa Linnainmaa, Samuel Rautiainen, Ilkka Saari, Aleksi Uusipere, Måns Wikström, Joonas Rinne. Taasen toivon, että joku uusi nimi yllättää ja sekoittaa kärkipään tuloksia.
Naiset 19, 4km
Tämä sarja on alustavasti Oona Kettusen näytöstä, mutta toivotaan että muutkin pääsevät vauhtiin ja taistelevat raivokkaasti sijoituksista. Sellaiset nimet kuin Iida Haataja, Minttu Hukka, Hanna Paasio, Emma Hyyppä, Emilia Maaskola sekä etenkin Saara Nikander lienevät kärkikahinoissa. Edelleen tässä(kin) ikäluokassa yllätykset ovat tervetulleita.
Miehet 17, 4km
Osallistujamäärältään iso sarja ja sijat muuttuvat nopeasti joten arvioiminen on haasteellista. Uskoakseni maantiellä pärjänneet ovat korkealla nyttenkin eli nimet Antti Ihamäki, Robin Ryynänen sekä Samu Mikkonen, kuitenkin on paljon muitakin jotka sekoittanevat kärkiporukan menoa eli Vili Holopainen, Jiri Karjalainen ja suunnistusta päälajinaan pitävä Topi Raitanen. Uudet nimet kärkikahinoihin ovat tervetulleita ja tuloksia odotellaan mielenkiinnolla.
Naiseet 17, 4km
Paljon osallistujia ja erot voivat olla pieniä ja siksi myös yllättäjille on tilaa. Uskon kuitenkin että tutut nimet kuten Johanna Matintalo, Silja Meronen sekä maantiemestari Klaara Leponiemi: Uskoakseni myös nimet Hanna Uski, Satu Kähkönen, Saija Seppä sekä Laura Nakolinna löytvät korkealta. Ja taasen yllättäjille on tilaa !
Toivottavasti saadaan kovia taisteluja ja uusia mestareita, se on urheilun suola !

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Maantie
Ensi viikonloppuna se sitten todella alkaa ! Eli kestävyysjuoksun ulkokausi, kevät on viikossa tehnyt harpan etiäppäin ja maantien kutsuun on ennakkoon vastannut melkoinen määrä ravureita. Ennakkotietojen mukaan Tuusulan reitti on mutkikas ja mäkinen eli kovakuntoisia suosiva, kuten pitkän matkan juoksu AINA on, joten vähän harmittaa että reitti ei liene nopea. Mitalit saadaan joka tapauksessa jaettua mutta tulostasoa voi taas lajin ilkkujat moittia ? Etenkin ne ketkä katsovat vain tuloksia.
Ennakot meikäläisen silmin:
Miehet =>
1-suosikki on Lewis Korir joka on tietojeni mukaan tänään tullut/tulossa Suomeen pitkältä Kenian leiriltään. Hänellä oli edellisviikolla ruokamyrkytys ja sen takia KArhu-viesti jäi väliin, mutta on kuitenkin lähtökohtaisesti niin paljon muita kovempi, että lienee ylivoimainen, etenkin kun viihtyy mäkisessä maastossa kuten Lidingössä on sen osoittanut.
Jarkko Järvenpää uskoakseni on kuitenkin 2-suosikki mutta seuraavassa korissa on runsaasti haastajia, Jussi Utriainen osoitti olevansa edelleen varteenotettava tekijä ja tullee olemaan korkealla tuloksissa mäkisen maaston(kin) ansiosta. Mitalin syrjässä ja pisteille onkin tunkua, viime vuonna Willy oli aivan kylmissään ja ruosteessa mutta huhujen mukaan on nyt talvehtinut mainiosti, riittääkös se puolikkaalle jää nähtäväksi. Onneksi juoksijoita riittää ja seuraavat herrat tulevat taistelemaan kovasti ja toivottavasti osoittavat että harjoittelu on kannattanut ulkomaita myöten, eritoten nostan esiin Henri Mannisen ja AP Niinistön, molemmat ovat tiellä parhaimmillaan. Ei kuitenkaan sovi unohtaa viime vuoden mitalisteja Miika Takalaa eikä Aki Nummelaakaan. Nuoresta kaartista Oskari Pennanen sekä Tommi Hytönen ovat myös osoittaneet viihtyvänsä tiellä kuten "vanhat" veljekset eli Jaakko ja Jukka Kero. Listoilla on paljon nimiä kuten Obed ja jos hän on harjoitellut niin lienee kärkipäässä. Harmi ettei hyvään kuntoon päässyt Mårten Boström ole mukana listoilla. Sen sijaan listoilla on mielenkiintoinen nimi eli Miro Laurila, toivottavasti hän myös on mukana ja kunnossa. Marko Tuokko on tekemässä vahvaa paluuta ja myös Matti Rauma on talvehtinut mainiosti eli miesten kisa tulee olemaan mielenkiintoinen todellakin.
Naisten sarjaankin on ilmoittautunut runsaasti raastajattaria ja talven sekä aiempien tulosten valossa ovat suosikkejani 1-korissa LAura Markovaara, Eeva Sajanti, Suvi Miettinen, Elina Lindgren, Minna Haka-Risku, Minna Nummela, Nina Chydenius sekä jokerina triahtlonin puolelta soppaa hämmentävä Kaisa Lehtonen, hänen voimansa uskoakseni ovat avuksi raskaalla reitillä ja voi olla monelle yllätys kun hän pokkaa mitalin. Kaikki muutkin saavat yllättää, mutta tuskin aivan mitaleille asti sentään. Hemminkin kaksoset ovat aina varmoja, mutta en usko että aivan kärkeen asti heidän vauhtinsa riittää. Harmillisesti listoilla ei näy Johanna Peiposta joka viime vuonna osoitti olevansa pitkän matkan menijä, liekö vaivoja vai mikä lie. Mitalit jaetaan kuitenkin osallistujien kesken ja mielenkiintoinen otatus on jälleen luvassa.
Nuorten (19-sarja) miesten kisa tullee olemaan myös mielenkiintoinen. Uskoakseni kärjessä viilettävät ainakin seuraavat pojankoltiaiset eli Henrik Goesch, Samuel Rautiainen, Måns Vikström, Janne Niemi, Vesa Linnainmaa sekä Markus Kyrölä. Tämän ikäisissä voi toki tulla ylläreitäkin, mutta sehän vain lisäisi mielenkiintoa. Kuitenkin mukana on jo mitalisteja jotka ovat viihtyneet tiellä ja pitkillä matkoilla aiemminkin.
Nuorten (19-sarja) naisten kisassa ei ole kuin yksi suosikki eli Oona Kettunen, myös hiihdossa mitaloitu kestokone. Toki haastaja löytyy läheltä eli harjoitus- ja seurakaveri Minttu Hukka. Toivon mukaan myös muutama muu osoittaa kuntonsa ja taistelee mitaleista kuten Iida Haataja sekä selkeästi talven aikana kehittynyt Emma Hyyppä. Missäs iskussa on Saara Nikander, toivotaan että vaikeudet ovat ohi ja uusi paluu on tosiasia.
Nuorimpien (17) kollien listoilla on paljon itellekin "outoja" nimiä, mutta se ei tarkoita etteikös he olisi varteenotettavia tekijöitä. Ykköskorissa ei ole Karhu-viestin jälkeen kuin yksi nimi = Topi Raitanen. Kakkoseen nostan Antti Ihamäen, Samu Mikkosen, Vili Holopaisen, Pekka Antikaisen ja Robin Ryynäsen. Harmikseni en löytänyt listoilta Jiri Karjalaista joka jo viime vuonna oli suht' korkealla, no toivotaan että vaivat eivät vaikeuta kesäkautta kuitenkaan. Hyvä kisa luvassa !
Nuorimpien (17) tyttöjen ainut suosikki on mielestäni Satu Kähkönen, mutta muut voivat osoittaa minun olevan väärässä (jälleen...). Listoilla on kuitenkin potentiaalisia kuten Julia Korpela, Johanna Halonen, Silja Meronen ja oikeastaan kaikki muutkin ilmoittautuneet, eli tämän ikäisissä kehittyminen voi olla melkoista ja uudet nimet nousevat esiin. Iloista ilmettä kisaan tuo ainakin Taika Nummi. Tsemppiä kaikille jotka ovat mukana. Nähdään Tuusulassa !

keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Helmikuu
On lyhin kuukausi ja tänä vuonna kun ei ole edes karkausvuotta niin se on vain tasan 4 vikkoa pitkä. Se on hyvä asia, sillä olen ajatellut pitää "Herkuttoman helmikuun". Mitä se siis tarkoittaa, no lähinnä sitä, että ei mitään herkuiksi luokiteltavaa laiteta suuhun koko kuukauden aikana. Pannassa on siis makeat pulllt, keksit, karkit, suklaat ja juotavat (limsat, oluet, viinit, siiderit yms.), tosin en juo alkoholia niin ei ole kovinkaan vaikea rasti itselleni. Olen kylläkin totuttanut itseni juomaan alkoholintonta olutta saunajuomana ja kun tulee saunottua muutaman kerran viikossa niin karkeasti laskien jää kymmenkunta "leikkioluttakin" juomatta. Noissa kaikissahan on runsaasti (turhia) kaloreita ja onkin mielenkiintoista nähdä mitä vaikutusta tuolla on painooni.
Olen keventynyt elokuun alusta 9,2 kiloa (tän aamun punnitus..) ja olen jo tottunut muutenkin järkevään syömiseen ja sitä kautta ei toi herkuttomuus ole kovin suuri asia (enää...). Painon pudotuksessani onkin enemmän kyse painonhallinnasta ja uusien ruokailutapojen opettelemisesta, olen hyvällä tiellä. Joulun/uudenvuoden aikana kun olin ~10 päivää hälläväliä asenteella syömisten ja juomisten suhteen, niin hups nelisen kiloa tuli takaisin eli on jatkettava järkilinjalla ja olen siihen jo tottunutkin. Annoskoot ovat avainsana ja se, että syö usein mutta pieniä annoksia, lienee kaikille tuttu eri ohjelmista ja kirjoituksista mutta miksi se silti on niin vaikeaa ?...tavoitteeseeni on kuitenkin vielä muutamia kiloja ja sittenhän vasta ollaan siinä tilanteessa että on pidettävä paino oikeana. Olen erittäin usein pudottanut painoani useitakin kertoja yli 10 kiloa, mutta elintavat eivät ole olleet sellaisia että se olisi pysynyt "alhaalla". Nyt olen kuitenkin malttanut keventyä rauhalliseen tahtiin ja uusien ruokailutapojen oppiminen on mahdollistanut oikeanlaisen kehityksen painossani. Uskon todella että elämäntapa ja etenkin ruokailun ymmärtäminen pitävät minut jatkossakin oikeassa kuosissa.
Erittäin merkittävä asia on tietysti se että olen jälleen kerran aloittanut hölkkäilemään ja se on mukavaa kun huomaa, että jaksaa jolkotellakin paremmin kun on keveämpi. Pyhänä jolkottelin jo reilun 24 kilsan lenkuran, parilla juomatauolla keskisyke jäi 130:een ja koko matkan oli mukavaa ja tiistaina kun olin marakoululaisten kanssa lenkillä niin jalat olivat normaalit, ei lennokkaat muttei väsyneetkään, hienoa havaita että vanhemmallakin iällä harjoitus palkitsee nopeasti ja palautuminenkin on kelpo luokkaa. En kuitenkaan ole ajatellut jatkossakaan osallistua juoksutapahtumiin muuten kuin valmentajan ja kannustajan roolissa. Voin pyörtää puheeni jos pääsen sellaisiin vauhteihin että voidaan puhua juoksemisesta ja mun mielestä se on edelleen alle 5min/km, muuten jutellaan hölkästä. Hölkkä on teknisesti helpompaa ja iskutukseltaa kevyempää, mutta silti ei kannata sanoa koskaan "Ei koskaan". Jäniksenä ehkä voisin toimia jossain tapahtumassa "omien" marakoululaisten tukena ?, mutta katellaan kuinkas kevät sujuu..
Omien urheilijoitteni osalta kisailut hallissa on melkoisen pientä, ens viikonloppuna on muutama viivalla pm-halleissa ja sen perusteella tehdään päätöksiä SM-halleihin osallistumisesta. Antti ja Janica ovat olleet jo viivalla ja Matti sekä SAku olivat OP-viesteissä. En usko että pieni terävöittäminen ja vauhtien hakeminen on keneltäkään kesästä pois ja uskoakseni alle 1500 metrin matkoilla siitä on vain hyötyä. Kestävyysjuoksijallekin vauhtien löytäminen on tärkeää mutta se tulee tehdä perusrungon ehdoilla, keventäminen ei useinkaan tuota tulosta, tai no riippuu vähän tyypistä...mutta jos omaa hyvän harjoituspohjan määrällisesti niin silloin ei määrien pudottaminen välttämättä tuo toivottua tulosta. Kokonaiskuormitus on ratkaisevaa ja kovat tulisi tehdä kovina ja toisaalta kevyet kevyinä, tasapaksu jolkuttelu on kuntoilua , EI kilpaurheilijalle sopivaista tekemistä :...lyhyttä kisakautta odotellen.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Vuosi 2013
Tätäkin vuotta on mennyt kohta pari viikkoa ja laiskuuttani en ole viitsinyt päivittää blogiani. Toisaaltas aikas hiljaista on ollutkin. Juoksijoista kisakauden ovat aloittaneet Jaana ja Antti Liedon uudenvuoden juoksussa, molemmat suoriutuivat kelvollisesti vähän lipsuvassa loskakelissä. Matti ja Janica juoksivat loppiaisena Faron katujuoksun, Janica oli 3. omassa sarjassaan matkan ollessa 4.7 km ja Matti 11. omassaan, matkan ollessa 7.5km, vertailuja voi tehdä vain kilpakumppaneihin koska kyseisessä juoksussa noilla matkoilla olivat molemmat ensimmäistä kertaa. Tänään Matti oli mukana Espanjan puolella juoksemassa puolimaratonin ja suorituikin siitä kelvollisesti eli oli 2. ajalla 1:11,41 ja oman Garminin mukaan osin mukulakivisellä tiellä juostu matka oli 21,5km eli reilun minuutin ylipitkä (~80 sekkaaa ?) eli on ennätyskunnossa vaikka alla on pari kovaa harjoitusviikkoa. Hyvä näin.
Kisat jatkuvat halleissa jo 25.1. on perinteiset OP-viestit Kupittaan hallissa, kannattaa tulla katsomaan kuinka porukat ovat syyskauden harjoittelussa onnistuneet.
Itse olen aktivoitunut sitomaan lenkkarit jalkaani sen verran useammin, että mittarissa on tänä vuonna takana 55 hölkäten tehtyä kilometriä. Olen oiva esimerkki myös siitä, että harjoittelun vaikutus on selkeä ja tuloksia tulee melko nopeastikin, toisaaltas lähtötasoni on surkea eli pohjalta on helpompi ponnistaa. Painoni on tänä vuonna keventynyt 4.4 kiloa, osin siksi että joulun ja uudenvuoden tietämissä en "tarkkaillut" syömisiäni ja ne tuottivat ~kolme kiloa lisää...eli todellisuudessa ero Joulua ennen olleeseen painoon on 1.1 kiloa, hyvä sekin ja uskon ja toivon suunnan olevan oikea ja kesällä olen normaalipainoinen, ekan kerran kymmeneen vuoteen ! Maratonkoulu pitää itseni sopivasti liikkeellä, mutta tärkeintä on katsella mitä suuhun laitan.
Hyvää talvea kaikille ja kohta se kevät jo tuleekin !

torstai 20. joulukuuta 2012
Joulu
Joulu on jo ovella, niin se tämäkin syksy kääntyi talveksi ja harjoitukset lumessa tarpomiseksi. Ainakin Turussa tilanne on useita viikkoja ollu sellainen, että lumitöiden tekijät eivät ole aktivoituneet. Itseäni se ei sinällänsä haittaa kun omat lenkkivauhtini ovat sitä peräänkuuluttamaani "mummohölkkää".
Vanhempien urheilijoiden vetämämissäni ryhmäharjoituksissa on syksyn aikana käynyt mukavasti porukkaa, sieltä sun täältä on ollut ihmisiä itteään kiusaamassa. Granlundin Tommy on aktiivisesti ollut mukana ja tuonut siinä samassa lisää naiskauneuttakin harjoituksiimme , Puran kaksosten muodossa. Naispuolisista on mukana ollut lisäksi omat valmennettavani Janica ja Jaana sekä melko usein Suvi ja Kaisa. Kokonaan uusia kavereita ryhmässäni on syksyn myötä tulleet JP Katajisto, merivartion kaveri, päälajinaan suunnistus sekä seuraan liittynyt Maunu Toivari, toistaiseksi hänen päämatkansa on maraton, mutta nopeutta ja juoksutekniikkaa parantamalla hänellä on mielestäni mahdollisuuksia kohtuullisiin aikoihin ratamatkoillakin.
Miesten ryhmään on tullut vahvistusta seuramme triahtlonien lyöttäydyttyä torstain juoksuharjoituksiimme, ainakin Henrik, Ilkka, Mika ja Arttu on nähty painelevan letkan mukana, kiva homma.Toki myös Antti on edelleen mukana ja onkin kehittynyt mainiosti ainakin voima- ja kimmoisuusominaisuuksien osalta. Nyt kaivataan malttia kokonaisuuteen, se ei tosin ole kovin helppoa urheilulukion myötä mahdollistavalla lisääntyneellä harjoittelumäärällä. Mielestäni lajirajojen ylittävää harjoittelua tehdään edelleen aivan liian vähän edes seuratasolla. Omassa ryhmässäni on ollut edustajia ainakin seuraavista seuroista eli TuUL, ForsSa, JäppU, TarU, GIF, IK Falken, HKV, HamPo, Rasti-Kurikka, muutamia mainitakseni.
Osa urheilijoista on jo hakeutunut etelän lämpöön, omasta ryhmästäni Antti lähti tänään isänsä kanssa viikoksi loma- ja harjoitusmatkalle Israeliin sekä Matti että Janica lähtevät tapanina tuttuun paikkaan eli Monte Gordoon, siis Portugaliin jossa onkin jo muutamia maajoukkuetason urheilijoita ja lisää sinne menee lähes päivittäin. Siellä on ainakin reilun viikon ollut jo Mäyrä ja oma poikani Joonas, jonka vaimo menee sinne Joulun ja uudenvuoden viettoon kunhan saa syyslukukautensa paketoitua. Tällä kertaa taidan jäädä tänne koto-Suomeen liikuttamaan pikkupoikien ryhmäläisiä sekä itteäni,ehkä kaivan suksetkin esille ja koitan vääntäytyä hiihtämään. Pidän kovasti hiihtämisestä, mutta luontainen laiskuuteni "vaatii" sen, että ladulle on päästävä ~kotiovelta.
Maratonkoululaisten kanssa liikuskellessa tulee väkisinkin pidettyä ittensäkin kunnossa ja harmillisesti kaksi seuraavaa tiistaita ovat juhlapyhiä eli joulupäivä sekä uudenvuodenpäivä ja harjoittelu jää näin omalle kontolle. Uskon toki että aikas moni heistä (=meistä) ovat motivoituneita ja rutinoituneitakin liikkujia ja ymmärtävät, että ei ole mahdollista pysyä kunnossa saatika kehittyä jos kovin pitkiä taukoja tulee harjoitteluun. Ensi vuodelle voisinkin ottaa urheilullisen tavoitteen eli mikäli muuten saan olla terveenä niin joka viikko on tavoitteenani edetä juosten vähintäin puolimaratonin verran. Se ei ole kova tavoite mutta tarkoittaa kuitenkin että on säännöllisesti liikuskeltava juoksun omaisesti 2-3 kertaa viikossa ja se on jo lähes riittävästi, kun tulee kuitenkin kuntosaliharjoittelua jonkin verran tehtyä sekä jumpat jatkuvat tammikuussa työväenopistolla, joita olen vetänyt syyskaudenkin.
Toivotankin kaikille lajitovereilleni oikein rauhaisaa Joulua sekä tuloksellista vuotta 2013 !

keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Marathon !
Otsikon mukainen asia on ollut monella tavalla esillä viime aikoina. Ensimmäisenä haluan onnitella Johanna Kykyriä mainiosta suorituksesta Firenzen maratonilla vain muutamaa viikkoa SM- maratonin jälkeen ! On hienoa, että jotkut valitsevat lajeista kovimman. Onnea myös Henalle siitä, että suoriutui kuningasmatkasta kelvollisesti. Noista on hyvä jatkaa etiäppäin.
Toinen merkittävä asia maratonin suhteen on se, että meidän seuran tiloissa on alkanut jälleen maratonkoulu. Koulun oppilaat ovat erittäin motivoituneita sekä hyväkuntoista porukkaa. Taitaa tällä kertaa luonnostaan käydä niin, että olen rehtorin ominaisuudessa samalla peräpään valvojana lenkeillä. Osallistujia on peräti 47 eli kertoo siitä että ihmiset ovat valmiita laittamaan itsensä likoon ja haluavat kehittää fyysistä suorituskykyään, hienoa ! Toivottavasti pystyn heitä siinä asiassa auttamaan, ainakin alussa vaikuttaa siltä että vaikka ovatkin suht hyväkuntoista porukkaa niin kevyen, rauhallisen juoksuvauhdin iskostamisessa heidän ajatteluunsa on vielä paljon tehtävää. Pohjat on kuitenkin tehtävä rauhallisella jonnin joutavalla jolkuttelulla, siinä on haastetta kerrakseen.
Kolmas maratoniin liittyvä asia on viime viikkoinen Japanin matkani. Japanilaiset ovat hurahtaneet maratonin saloihin ja heille se on arvostuksessaan ykkösasioita, mahtava homma ! sain kunnian olla Suomen joukkueen valmentajan ominaisuudessa maailman hienoimmassa maraton-viesti-tapahtumassa eli maajoukkueiden Ekiden-viestissä. Joukkueessa juoksivat 5km/Joonas Harjamäki/14:51, 5km/Minna Nummela/17:23, 10km/Jarkko Järvenpää/30:10, 5km/Minnamaria Kangas/17:44, 10km/Jussi Utriainen/30:59 sekä ankkurina 7,195km/Suvi Miettinen/25:22. Joukkue sijoittui 15 joukkueen kisassa sijalle 13. Varajuoksijoina olivat Aki Nummela ja Kaisa Tyni jotka osallistuivat kannustusjuoksijoina lasten juoksutapahtumaan, ratatonnin osalta. Joukkueen johtajana toimi Tommy Ekblom ja lihashuollosta vastasi Viinasen Tapsa. Tapahtuma oli käsittämättömän suuri ottaen huomioon joukkueiden määrän, järjestelyt olivat todella massiiviset ja meidät otettiin vastaan juhlallisesti ja kaikki oli huomioitu, jopa se että jollain ei ole rahaa niin saimme heti käteen 1o tuhatta yeniä jokainen, jotta voi ostaa tuliaisia. (reilut 100 egeä !). Tämän lisäksi matkat, majoitukset ja ruokailut olivat hoidettu mallikkaasti. Ruokailuissa oli mahdollista valita Japanilaisen, Kiinalaisen tai Eurooppalaisen pöydän antimista sekä jälkiruokapöydäsn antimista myös. Sushi oli mainiota ja sitä tulikin nautittua viikon aikana varmaan enempi kuin tähän mennessä yhteensä. Tapahtuman laajuutta ja järjestelykoneiston suuruutta ei voi käsittää muuta kuin osallistumalla tapahtumaan. Olen todella vaikuttunut Japanilaisten asenteesta maratonjuoksua kohtaan. Tämän reissun avulla jaksaa taas puurtaa rakkaan lajin eli juoksemisen parissa ihan eri tavalla, kiito matkaseuralaisilleni, mukava ,vaikkakin raskas matka, on ikuisesti muistoissani.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)