torstai 23. helmikuuta 2012

Vanhaa ja uutta

Otsikon mukaisesti siis käyn hieman läpi hallikautta ja kerron jatkosuunnitelmista. Ensin hallikauden analyysia, vaikka nuorten SM-hallit ovat vielä edessä. Kuten aiemmin totesin niin kauden valopilkkuja ovat olleet Tommi Sundell ja Kaisa Tyni, sinänsä hauska sattuma että molemmat asuvat ja harjoittelevat TUrussa mutta edustavat edelleen lähtöseurojaan. Omahyväisenä otan pari prosenttia Kaisan tuloksista omaan piikkiini, sillä hän on käynyt vetämissäni maanantaiharjoituksissa joissa on tehty juoksijan voimaharjoittelua, hyppien , pomppien, portaissa, tasaisella sekä aidoilla. Mielestäni hänen aiemminkin pitkä askel vie nyt selvästi eteenpäin ja työntö riittää paremmin eikä pompota. Suosittelenkin kaikille hyppelyitä jos vain paikat kestävät ja toisaalta jos kestävät niin sitä kautta tulee iskunkestävyyttä myös juoksemiseen. Sundell on oman tiensä kulkija ja hyvä niin, sillä mielestäni on hyvä ravisuttaa hieman perinteellisiä kuvioita ja se on vain hienoa että joku uskaltaa kokeilla jotain uutta, siis kotimaisesta näkövinkkelistä katsottuna. Mielestäni hän on sopivasti osannut yhdistää (Coe'n systeemi ?) "Sinkkos-linjan"ja "SFI-linjan" eli sekä määrän, vedot että tehot toimivaiseksi paketiksi. Coe'n lanseeraama lause "ei koskaan kaukana nopeudesta" lienee avainasia mailerille !Ja kaksi SM-kultaa on oiva osoitus siitä että homma toimii ainakin hänen kohdallaan. Etenkin miesten kolmonen oli viihdyttävää katseltavaa kun melkoisen iso porukka säntäsi matkaan. Kärjessä viihtyi pitkään Jarkko Järvenpää mutta kaverit seurasivat helpon oloisesti, Jarkon vauhti alkoi hieman puolimatkan jälkeen hiipua ja hänen kaimansa eli Hamberg otti ohjat käsiin. Viimeinen tonni tultiin porukalla vauhdikkaasti ja ilmeisesti kärki ~2:34 ja vielä 6. sijoittunut Ilarikin veti sen ~2:43 ja näin 6 kaveria alle 8:30, jota voidaan pitää jonkinlaisena juoksutuloksena. Botnia-gameseissa top-3 kaverit vetivät alle 8:10, mutta jostain syystä heitä ei näkynyt SM-halleissa ja muistaakseni mitalit jaetaan vain osallistujille ja tällä kertaa katsojan kannalta taisi olla vain hyvä että kärki puuttui ja kisa oli jännä loppuun asti. Kauden miespuolisiin onnistujiin voidaan ilman muuta nostaa myös viime kesän kilpailuista pois ollut Tuomo Salonen, joka vaikean kauden jälkeen nousi kuitenkin kahdesti hopealle, kova suoritus sinänsä. Toinen iloinen paluumuuttaja "Konkreettisesti" Suomeen palannut Aki NUmmela, joka otti ensimmäisen SM-mitalinsa lauantaina ja sunnuntaina oli vuorossa toinen sellainen. Uskon, että parantuneen kestävyytensä ansiosta hän saattaa hätyytellä jopa EM-kisarajaa 1500m:n juoksussa, kunhan hän malttaa pitää määrät korkeina eikä innostu hyvästä hallikaudesta tekemään "liian" spesiaalista maileriharjoittelua. Taustalla löytyy paljon onnistujia kuten naisten puolella Sandra, Oona ja moni muu, odotettavissa mielenkiintoinen kesä etenkin naisten esteisiin, sillä niihin on jopa tunkua EM-rajalle ? Sandra sen on jo tehnyt mutta talven perusteella sinne on mahdollisuuksia myös ainakin Minni Kankaalla, Mira Tuomisella, Oona Kettusella, Eeva Sajannilla sekä uskoakseni myös Janicalla vaikka hallitulosten perusteella se ei siltä ehkä vaikutakkaan. Hänen syksynsä ei ollut parasta mahdollista aikaa juoksun kannalta, mutta uskon että runsas korvaavien tekeminen ei mene hukkaan ja kunhan saadaan juoksua alle niin tuloksetkin lähestyvät riittäävää tasoa EM-kisoja ajatellen. Naisten puolella odotan hyviä tai jopa erinomaisia tuloksia myös muilta hallimitalisteilta. Toivottavasti Johannan jalat nyt kestäisivät ja hän vielä pääsisi sellaiseen kuntoon että edustaisi maata arvokisoissa. Potentiaalisin menestyjä on Sandra, mutta se vaatii että taukoa ei ole tänä keväänä varaa pitää kun omat kisat ovat niin aikaisin , hoppas det bästa. Jatkoharjoitukset ovat jo monella käynnissä ja ovat lähteneet etelään ja osa lähtee Amerikan Flaggstaffiin korkealle ja ovat reissussa jopa 7 -8 viikkoa, ei ole helppoa olla huippu-urheilija. Itse olen menossa tuttuun Portugalin Monte Gordoon, tällä kertaa 10.-26.3. ja Rami Virlander jatkaa leiripäällikkönä siitä kolmisen viikkoa eteenpäin,. Portugalissa on enimmäkseen NEM-ryhmäläisiä ja heidän ikäluokkaansa harjoittelemassa. Aikuisurheilijoista siellä ei taida alkukeväästä olla kuin Joonaksia, eli Harjamäki siellä jo onkin ja Hamm sekä LEhtinen laskeutuvat sinne 10.3. aikoihin. Toivottavasti kaikki säilyvät ehjinä ja löytävät sopivan rytmin harjoitteluunsa ja saavat virtaa sekä vauhtiakesää ajatellen. Omasta ryhmästäni Monteen on tulossa Kari, Miikka sekä uutena nuori poika eli Antti Uusitupa, jonka päälajikin on vielä hakusessa eli harrastaa myös triathlonia, ehkä viikon leiri juoksijoiden kanssa antaa virtaa ja näkemyksiä mitä tämä laji voisi tarjota ? OIken hyvää kevään odotusta kaikille lajitovereilleni sekä tsemppi nuorisolle Kuortaneen SM-halleihin.

1 kommentti:

  1. SM-halleissa ilahduttavinta oli "uusien nimien" esiinmarssi. Tällä tarkoitan lähinnä nuoria voittajia/mitalisteja, nimethän ovat kyllä tuttuja.

    Tommi Sundellista tulee mieleen nuori Lasse Viren muutenkin kuin ulkonäöstä ja Saunalahden mainoksesta. Tekniikka-aihio on loistava, odottaa vain sopii mitä siitä tulee kun särmät hiotaan vielä pois.

    Kaisaa katsellessa vaikutti siltä, että joko askelfrekvenssi on kasvanut tai askelpituus lyhentynyt. Aiemmin jalan alasvientivaihe tapahtui liian eteen, jolloin tuli vähän töksähdystä ja energiatalous kärsi. Nyt rullaa kevyemmin. Heidi Erikssonilla tuntui olevan käsijarru päällä, ikään kuin etureidet olisivat olleet tukossa. Ei tosin enää niin pahasti kuin Botnia Gamesissa, joten eiköhän se siitä kesää kohti.

    Kuortaneellakin näytti eka päivän perusteella nuorison meno lupaavalta...

    VastaaPoista