sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Viestiä ja tiestöä

Seurastamme (TuUL) oli muutaman vuoden jälkeen saatu jalkeille Karhu-viestiin myös miesten joukkue. Valitettavasti muutamien yhteensattumien vuoksi ei saatukkaan jalkeille kahta miesporukkaa. Olimme kuitenkin hyvällä ja tasaisella joukkueella matkassa ja niin voitto tuli. Joukkueessa juoksivat Rami Tuokko-JukkaKero-Joonas Lehtinen-Johannes Brunila-Joonatan Oporta-Henrik Goesch-Matti Rauma.

Mielestäni kaikki suoriutuivat mainiosti omalla tasollaan, jälleen kerran Jukka Kero osoitti olevansa mies paikallaan kun on kisa kyseessä. Ehkäpä Rami ja Joonas olivat hieman väsyneitä kun olivat edellisyön lentäneet Portugalista ja samoin Mattikin tuli vasta alkuviikosta Ameriikan matkaltaan, mutta kelpo suoritukset kaikilta. Bruni, Joonatan ja Henrik vetivät osuutensa kärkipaikalla mallikkaasti, mutta tällä kertaa etenkin Jarkko Järvenpää oli sellaisessa iskussa ankkuriosuudella (Kadonneet kulkurit) että hän toi joukkueen ykkösenä KArhu-halliin, mutta seurajoukkueena olimme ykkösinä.

 Naisten viestiä en oikein päässyt kuljetusteknisistä syistä seuraamaan, mutta jo avausosuudella Taipaleen Tiia oli selkeä ykkönen ja muut ; Pia Cajan-Vilma Laitinen-Sari Stenholm-Emilia Thomas pitivät asetelmat ja näin molemmat joukkueemme olivat sarjoissaan ykkösinä. Olipas mukavata olla mukana !

 Olisi toivottavaa että jatkossa seuroille kyseiset tapahtumat olisvat kunnia-asia eivätkä pakkopullaa. Suomen seurakartassa on tähän tarkoitukseen liikaa pienseuroja ja mielestäni aivan hyvin voitaisiin seuroja, etenkin aikuis-,huippu- sekä kilpaurheilun osalta yhdistää. En usko että muutaman urheilijan seurat mitenkään auttavat lajia eteenpäin. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen, ryhmäharjoittelu on nykyään POP, joten liittymisiä kaivataan.

 Pidetään edelleen katseet maantiellä, sillä ensi lauantaina taistellaan SM-maantiellä, aikuisten sarjoissa puolimaratonilla sekä junioreissa(17- ja 19-sarjat) 10 km:n mestaruuksista. Toivottavasti Utriaisen Jussi malttaa mielensä ja jää kotiin ja palautuu ja keskittyy rauhassa kesään sillä tänään hän saavutti Rottedamissa olympialaisten B-rajan. Miesten kisaan on tulossa kuitenkin kovatasoisia kavereita kuten Lewis Korir ja varmaan myös Obed Kipkurui sekä WIlly Rotich ovat kärkipäässä, toivottavasti Miika TAkala ja kumppanit pistävät heille tiukasti kampoihin, yllättäjä voi olla maileri eli Aki Nummela, toivotan kaikille tsemppiä raastoon...sillä sitähän se puolikas on.

 Naisten puolella on mukavasti ilmoittautuneita ja toivotaan että kisasta tulee kovatasoinen vaikka Leena ja Laura ainakin näyttävät ilmoittautuneiden listalta puuttuvan. Ykkössuosikki lienee Elina Lindgren, viime vuoden mestarina ja muutenkin. Haastajien lista onkin sitten pitkä, kärkipäässä ainakin Sanna, Johanna sekä nuoret haastajat Nina ja Sanni.

 Nuorten tiekisat ovat aina hieman arvoitukselliset sillä tuonikäisissä saattaa olla mukan yllättäjiä, siis sellaisia jotka ovat oivaltaneet harjoittelun merkityksen ja ovat alkaneet viihtyä ulkona. Suosikkeja on silti olemassa 19-pojissa Ossi, 19-tytöissä Oona, 17-sarjoihin jätetään keskittymisrauha ja annetaan tulosten puhua.

 Mielenkiitoisia aikoja lajin parissa, toivotaan, että lumet sulavat myös muualta kuin täältä kotikonnuilta, siis juoksun kannalta toivon sitä, toki tiet lienevät kaikkialla ihan pohjoisinta lappia lukuunottamatta hyvässä juoksukunnossa.

 Kevättä odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti