Otsikon mukaisesti kevät etenee. Monella on pulmatilanne siinä, että pitäis tehdä vauhdikkaita rataharjoituksia jotta olisi heti alkukesästä mainiossa kunnossa ja selvittäisi tiensä EM-kisoihin. Jaa miksikös se on pulmatilanne = no juurikin siksi, että jos ei raja menekkään rikki ja ollaan vasta kesäkuun puolivälissä niin miten jaksaa kauden loppuun asti. No varmaan toi pulma ei tule koskemaan montaakaan Suomalaista juoksijaa, mutta muutamia kuitenkin.
Maastot olisivat mielestäni mainiot kekkerit etenkin kestävyystyypeille, maastoissa saa hengitys vinkua täysillä ja se samalla avaa putkistoja. Tänäkin vuonna SM-maastot ovat "kaukana" etelän väen näkövinkkelistä. Kuitenkin ne kertovat perinteisesti miten on talvehdittu. Nuoremmissa nousee aina esille uusi kykyjä ja jotkut vanhemmatkin ovat innostuneet ulkoilemaan siten että pistävät kampoihin nuoremmilleen. Valitettavasti tällä(kin) kertaa useat kärkiravurimme tuskin vaivautuvat Pudasjärvelle vaan ovat valmistautumassa ratakisoihin.
Ratakisat ovat kuitenkin jo ovella ja omista valmennettavistani Janica on jenkkilässä kerinnyt jo kolmesti kisalemaankin päälajissaan esteissä. Korkean paikan leiri ei ole mennyt täysin suunnitellusti, mutta nyt alkaa taas näyttää siltä että jopa EM-kisat ovat mahdolliset. Tässä vaiheessa en kuitenkaan haluaisi lyödä kaikkea peliin vaan kun hän ylihuomenna tulee takasin niin mietitään miten alkukesän osalta toimitaan. Seuraava estekisa ois Espoossa 3.6. ja sitä ennen kerkiää tekemään riittävästi laadukkaita harjoituksia, myös siten että niistä kerkiää palautua. Kunto nousee levossa ja rytmitys onkin tärkein asia kilpa- ja etenkin huippu-urheilussa. Valitettavasti sitä ei aina oikein muisteta...tarkoitan myös itseäni.
Olen monesti miettinyt valmentajan asemaa ja sen mukana tulevia asioita. En tiedä mikä olisi oikea tapa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että olisi otettava käyttöön ns. sotilaallinen johtamistapa ,jaa että miksikös ? No juurikin siksi, että nyt on liian monen urheilijani kanssa käynyt niin, että he "Johdattelevat" minua ajattelemaan että heidän näkemyksensä on oikea ja olen "sortunut" siihen. Eräs ongelmakohta on etäisyys (=konkreettisesti ovat kaukana) valmennettaviin ja toinen on heidän sitoutumisensa ja tavoitteensa urheilussa. Tässä en tarkoita että kyse olisi "luusereista", mutta liiaksi on ryhmässäni tällä hetkellä harrastelijoita, eikä urheiluun tosissaan panostavia.
Jälleen kerran on kauden jälkeen syvän pohdiskelun paikka = miten tästä eteenpäin ? Haluaisin olla urheilijoiden mukana paremmin ja myös siten ettei tarvitsisi tehdä jatkuvasti myönnytyksiä suuntaan tai toiseen vaan voitaisiin edetä selkeän suunnitelman mukaan. Se vaatisi tavoitteellisia ja terveitä urheilijoita, vaivat ovat melkoinen riesa ja joudutaan tekemään liikaa sellaista mikä ei varsinaisesti edistä juoksun kehitystä. Ehkä olen vanhemmiten vain tullut luonteeltani liian pehmoksi ja en vaadi urheilijoiltani ja itseltäni tarpeeksi, se ei voi olla hyväksi tulosten eteen.
No koitetaan kahlata kesä jotenkin kunniallisesti läpi ja keskustelujen aika on syksyllä. Uskotaan ja toivotaan tuloksellista kesää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti