maanantai 19. heinäkuuta 2010

EM-Barcelona

Yleisurheilun EM-kisat Espanjan Barcelonassa ovat ihan ovella. Käyn lyhykäisesti läpi Suomalaisten kestävyysjuoksijoiden mahdollisuuksia kisoissa siten kun ne näen...kyseessä on siis vain ja ainoastaan oma subjektiivinen mielipiteeni.
Naispuolisia raastajia ei saatu matkaan kuin yksi,Sandra Eriksson. Hän on sileillä osoittanut olevansa kunnossa, mutta edelleen sipsuttelee "hirveästi" esteelle tultaessa ja se varmasti syö voimia ja vie aikaa. Vesiesteen ylitys on sinänsä nopea, mutta tasajalka alastulo pysäyttää suorituksen lähes kokonaan... Näinen puutteineenkin on mahdollisuus ennätykseensä, mutta se ei "Oikeuta" kuin yhteen esiintymiseen ko. areenalla.
Miesten kasille lähtee sinivalkoisia värejä puolustamaan Lahtion Mikko. Hän on taktisesti hyvä juoksija, mutta nyt käydään kisaa aikaa vastaan. Hänen harjoittelunsa oli talvella vajavaista jalkaoperaation vuoksi ja kesän alkukaan ei sujunut ongelmitta. Omaa potentiaalia ja toivon että ensimmäinen juoksu olisi kyttäystä jotta Mikko pääsisi jatkoon...Loppukiri hänellä on yleensä hyvä, mutta riittääkö se näissä kekkereissä ? Oltaisiin tarvittu pari-kolme viikkoa lisäaikaa, mutta toivotaan parasta.
Mailille saamme jalkeille täyden kolmikon, tosin osin heikentyneiden tulosrajojen ansiosta, miehet ovat kuitenkin paikkansa ansainneet. Ensimmäiseksi otan esiin ison miehen eli Jonas Hamm'n. Hän on kokenut juoksija ja on tottunut koviin koitoksiin Saksan kisoissa, ei kaihda tönimistä ja uskaltaa myös olla kärjessä tarvittaessa. Saksan mestaruuskisoissa ei kuitenkaan tullut parasta mahdollista tulosta, mutta on tehnyt tänä vuonna ennätyksensä ja voi olla positiivinen yllättäjäkin.
Niclas Sandells on hurjan hyvä lopussa, mutta mikäli jatkaa samalla tavalla EM-areenalla kuin nyt nähdyissä kisoissa niin ei kunnian kukko laula. Vaikka olisi kuinka hyvä tahansa lopussa on oltava paljon lähempänä kärkeä kun aloitetaan sijoitusten "jako". Siitä ei saa lisäarvoa että on nopein vikalla 300 m:llä jos sijoitus on 7. ja karsiutuu...Rohkeutta Niclas, fyysisesti valmis, mutta taktisesti paljon opittavaa.
Mikael Bergdahl on hyvä juoksija ja on paikkansa kisoihin ansainnut. Tasaisen varma kaveri, mutta ei omaa mielestäni riittävän kovaa rytminvaihdoskykyä jatkoon selvitäkseen. Toivottavasti olen väärässä ja Mikael osoittaa kisoissa uuden ominaisuuden; rytminmuutoksen ja menee jatkoon.
Esteisiinkin on saatu täysi edustus, osin samoista syistä kuin mailillekin, tulosrajat ovat heikentyneet. Se ei kuitenkaan ole kisoihin matkaavien vika vaan Euroopan taso on laskenut. Hallitsevana mestarina Jukka Keskisalo on kovan paikan edessä, juoksu ei kulje toivotulla tavalla ja kisat lähestyvät "uhkaavasti". Kokemusta hänen ei enää tuolla tasolla tarvitse kartuttaa ja en pitäisi ihmeenä jos hän jättää kisat väliin kokonaan...siis siinä tapauksessa ettei katso omaavansa menestymismahdollisuuksia ja hänellä se tarkoittaa mitalia, ei pelkkää finaalipaikkaa. Toivotaan että aika riittää ja hän pääsee hyvään iskuun.
Ukonmaanahon Jannelle edustustehtävän suo mielellään, kaverilla on ollut vaikeuksia aivan "riittävästi" vuosien saatossa. Oli 19-sarjan EM-kisoissa 4. Tampereella 2003, mutta vasta viime vuonna juoksi sitä nopeammin. Hyvänä kilpailijana voi tehdä ennätyksensä, mutta todennäköisesti se ei vielä riitä finaaliin, mutta jo kisapaikka on kova sana, tsemppiä Jaukki !
Kolmas esteilijämme on peruspositiivinen Pohjanmaan kaveri eli Joonas "Mäyrä" Harjamäki. Ameriikan vuosi vei häntä tasollisesti selkeästi eteenpäin, kiitos lämmön ja sitä kautta säilyi ehjänä. Uskon, että hän tekee kisoissa ennätyksensä, mutta samat sanat kuin Jannelle, ei taida vielä riittää finaalipaikkaan. Tosin erien vauhdinjako yms. vaikuttaa ja toivotaan että erät ovat sopivasti kiihtyviä jolloin ennätystuloksilla on kavereilla saumat jatkoon.
Pitkille ratamatkoille (vitonen ja kymppi) lähtee edustamaan varma kaksikko; Matti Räsänen ja Jussi Utriainen.
Molemmilla lienee paremmat mahdollisuudet kympillä, joka on heti kisojen avauspäivänä. Uskoakseni molemmat ovat ennätyskunnossa, mutta kärki on kova ja optimisellakaan arviolla ei ole pistesijat realistisia. Kuuma keli ja kärjen kova vauhti voi tuoda uskalikkoja tuloksissa alaspäin ja se voi nostaa molempien osakkeita, sillä pidän tätä kaksikkoa erittäin järkevinä juoksijoina. Vitosella ovat mukana myös ja jos tekevät ennätyksensä ovat onnistuneet mainiosti, mutta siinä jatkoon pääsy vaatii jo hieman itsensä ylittämistä, toivotaan sitä. Palautumisaikaa kympiltä ei liiemmälti suoda sillä on vain yksi välipäivä. Jussi on tosin tottunut kotimaassa kisaamaan jopa kahdesti päivässä (SM-maastot ja Hunaja-hölkkä), mutta täällä vastassa on kavereita joiden taso on kovempi kuin kotimaassa.
Vaikkakin saimme jalkeille melkoisen ison joukkueen niin täytyy olla hivenen pettynyt siihen, että mukana ei ole yhtään maratoonaria eikä naisia kuin yksi.
Barcelonan jälkeen onkin EM-kisat "tynkä"-sellaiset Helsingissä 2012, jolloin jalkeille saadaan varmastikin iso joukkue. Toivoisin että pystyttäisiin myös satsaamaan niihin taloudellisesti ja tuen piiriin nostettaisiin nuoria uskalikkoja joilla on mahdollisuus olla mukana joukkueessa. Kustannukset kasvavat korkoa sitä seuraavien kisojen kautta ja panostamalla nuoriin panostetaan samalla tulevaisuuteen.
Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan EM-kisoja, joissa jokainen osallistuja on voittaja, mutta vain 3 parasta palkitaan.

5 kommenttia:

  1. Sandran sipsutuksesta. Kun olen sitä tarkkaillut sekä töllöttimestä että livenä, niin on herännyt epäilys sen syystä, joka on siinä mielessä inhottava että sille ei ole juuri mitään tehtävissä. Hyvä uutinen on se, että ongelma voidaan mahdollisesti kiertää. Joka tapauksessa vika on niin paha, että sille on jotain tehtävä. Laskeskelin, että jos estetekniikan saisi siihen kuntoon että noin 80 % esteistä menisi sujuvasti (loppujen 20 % ongelmien voi odottaa johtuvan porukassa juoksemisesta), niin ajasta putoaisi noin 15 sekuntia.

    Naisilla on keskimäärin miehiä huonompi avaruudellinen hahmotuskyky. Mikäli juoksija ei osaa arvioida esteen etäisyyttä oikein, hän ei saa askelta sopimaan ja viimeiset metrit menevät sipsutukseksi. Ongelmaa korostaa, mikäli näkökyvyssä on heikkouksia. Esimerkiksi toisen silmän ollessa plussaa ja toisen miinusta etäisyysarviointi ilman laseja on todella vaikeaa ja esteelle tulo menee taatusti sipsutukseksi (sattuneesta syystä olen joutunut tällaiseen tilanteeseen tutustumaan). Pitäisikö Sandran käydä silmälääkärissä tutkimuksissa? Näkökykyongelmiin viittaa myös se, että omien havaintojeni mukaan sipsutusta esiintyy enemmän suorilla kuin kaarteissa olevilla esteillä. Kaarteessa esteen etäisyyden arviointi on helpompaa, koska siinä kaarevuusperspektiivi auttaa.

    Syvyysnäköä voi jonkin verran harjoittelulla parantaa (silmälääkäri saattaa osata neuvoa muutaman kikan), mutta todennäköisesti ongelma ei kokonaisuudessaan harjoittelulla häviä.
    Sen sijaan ongelmaan löytyy käyttökelpoinen ratkaisu: askelmerkit. Esteet ovat onneksi vakiokohdissa ja juoksijan askelpituus on huippuvauhdissa suunnilleen vakio. Juoksija opettelee "merkkikohdan", joka on noin 20 m (askelpituudesta riippuen) ennen estettä. Juoksuradoissa on merkkejä sen verran tiheässä, että ennen kisaa voi aina käydä katsomassa ko. radalta sopivan merkin. Jos estettä lähestyttäessä askel osuu oikealla jalalla merkkiin, tietää että viimeiset 20 m ennen estettä voi päästellä huoletta oikealla askelpituudella. Jos taas ei osu, niin seuraavan 10-15 metrin aikana ottaa aavistuksen verran lyhyempiä (tai pitempiä, jos tarvittava korjaus on vähäinen) askelia ja viimeiset 5-10 metriä taas normaalipituudella, jolloin esteen ylitys vakioituu aina samanlaiseksi suoritukseksi.

    VastaaPoista
  2. Lähtölistat kertovatkin positiivisesti sen, että Räsäs-Masalla ja Utriaisen Jussillakin on mhkut pisteille...hyvä niin !

    VastaaPoista
  3. valitettavasti olin oikeassa Jukan suhteen...selkä esti kunnon esiin tulon ?

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Eipä jäänyt tällä kertaa muuta positiivista kuin Ukonmaanahon Jannen suoritus....Niclas jäi finaaliin oikeuttavasta ajasta alle puoli sekuntia, men det spelar ingen roll....

    VastaaPoista