sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Karnevaalit

Ovat onnellisesti ohi. Mitä jäi käteen ?
Paljon positiivista tekemistä nuorilta urheilijoilta siis leirin osalta.
Itse kilpailutapahtumat onnistuivat mainiosti, sillä oli tehty muutos jossa mukaeltiin BMC-tapahtumia. (BMC= British Milers Club) jossa siis tehdään eräjaot ennätysten mukaan, ei iän perusteella. Tämä onnistui meilläkin mainiosti eikä missään erässä himmailtu vaan luukutettiin vauhdilla kohti ennätyksiä. Kun vierellä oli "tuntemattomia" ei tarvinnut kyttäillä eikä odotella loppukiriä vaan keskityttiin vauhdin hurmaan ja ennätysten tekoon. Muutamaan erään oli saatu jänistelytkin aikaiseksi. Suurkiitos Aki Nummelalle joka teki Jämsässä kovan harjoituksen ja veti kasin A-erän loppuun asti kuten teki myös kolmosen B-erässä, voittaenkin molemmat. Ameriikan mantereella Aki on tottunut kovaan kilpailuruljanssiin ja siitä voisi olla monella opittavaa.
Kaikkeen ei tietysti voi olla tyytyväinen, sillä muilla karnevaaleilla Suomen ehdoton kärkikaarti on paikalla, miksei se onnistu kestävyysjuoksussa ??? BMC-kisoissa vetojuhtina on Brittien kärkimenijöitä, kuten Räsäs-Matin ennätysjuoksussa jänönä toimi 13.28 menijä A Vernon. Ehkä se taso ja lajiylpeys auttaa heitä siinä, meillä olisi siinäkin opittavaa. Meillä on kuitenkin niin vähän "oikeesti" kovia, etten vaan jaksa ymmärtää karnevaalien karttamista. Nuorille juoksijoille olisi ensiarvoisen tärkeää nähdä aikuisparhaimmistoa samoissa kekkereissä, sillä harva juniori on mukana eliittikisoissa tai Kalevalaisissa. Mikäli omaisin "valtaa" niin velvottaisin kaikki SUL:n tukiurheilijat karnevaaleille esimerkin näyttäjiksi. Lajin jatkuvuuden kannalta se olisi mitä parasta PR-toimintaa, mutta miksi näin ei tehdä ?
Kestävyysjuoksijoita on saavuttanut EM-rajoja melkoisen hyvin ja se varmasti lisää junioreilla lajin kiinnostuvuutta kun on kisoissa katseltavaa vähän eri tavalla. Tämä olisi hyödynnettävissä mutta tehdäänkö sitä , kas siinäpä kysymys. Laji kaipaisi "matkasaarnaajaa" ja olisin siihen valmis jos jokin taho (SUL?) olisi valmis kustantamaan matkakulut reissaamiseen...sitä odotellessa toivotan kaikille oikein hyvää ja tuloksellista kisakauden jatkoa...nähtäneen viesteissä.

2 kommenttia:

  1. Eräjako tason perusteella oli hyvä toteutus. Toteamus huippujen osallistumisesta osui naulan kantaan. Linkistä voi lukea yhden näkökannan kolmosen juoksemisesta vitosen tilalla.

    VastaaPoista
  2. Totta turiset, vain esteet voidaan laskea selkeästi kestävyyslajiksi.

    VastaaPoista