torstai 31. maaliskuuta 2011

Ulkomaille

Tekee monen raastajan mieli ja monet jo siellä ovatkin. Se on hyvä kun katsoo tuonne ulos sillä "suomen kevät" on hieman myöhässä mutta kisakalenteria ei muuteta sen mukaan. Omasta porukastani ovat ulkomailla (eli Monte Gordo/Portugal)jotkut olleet jo tovin eli yli 2 viikkoa ja toiset vähän vähemmän aikaa. Itsellä on tarkoitus mennä sinne lauantaina 2.4. ja "viihtyä" 3 vikkoa. Toimin leirillä SUL:n lajivalmentajan ominaisuudessa, mutta tällä kertaa taitaa olla "ennätys" melkoisen lähellä kun paikalla samaan aikaan on peräti 11 valmennettavaani => Joonas, Janica, Sanni, Johannes, Matti, Miikka, Kari, Mikael, Julia, Pauliina ja Martina, nimet ovat siinä järjestyksessä kuinka he ovat asettuneet /asettuvat paikkakunnalle.

On toisaalta hyvä että tänä päivänä nuoretkin voivat tutustua lajin saloihin hyvissä olosuhteissa ja samalla pääsevät näkemään miten ne kovat harjoittelevat, sillä tuolla on perinteisesti ollut muidenkin maiden huippuja kotimaisten lisäksi. Se voi olla sekä eduksi että haitaksi nuorille, tai no ensisijaisesti eduksi. Tarkoitin tuolla sitä että haitaksi siinä mielessä kun huomaavat kuinkas kovaa puuhaa kestävyysjuoksijan harjoittelu on. Toisaalta se on myös etu eli voivat tehdä päätöksen suuntaan tai toiseen, joko niin että mäkin haluun harjoitella paljon ja kovaa tai toisaalta huomata ettei tää olekkaan mua varten. On päätös kumpi tahansa niin se on vain henkilökohtaisella tasolla hyödyksi. Laji on niin kova että ilman omaa palavaa intoa ei lajissa voi pärjätä ja halu tehdä on oltava kova, siis jos on tarkoitus joskus olla kv-tasolla tai edes SM-kisojen kärkitaistoissa. Hyvää leiriä vain kaikille raastajille !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti