maanantai 26. syyskuuta 2011

Kauden paketointi, osa 2

Seuraavana käyn läpi matkat 3000-10000m sekä esteet. Kolonen voitaisiin ehkä luokitella keskimatkoihin, mutta kun nykyään siihen kulutetaan niin kauan aikaa niin menköön pitkiin matkoihin..
3000m; on matkana vaativa ja kertoo hurjan hyvin eri juoksuvauhteihin liittyvien ominaisuuksien yhteensovittamisesta. Tällä matkalla hyvään tulokseen pääsevät ne joilla on riittävä hapenottokyky, taloudellinen askel, hyvä nopeuskestävyys sekä omaavat hyvää kivun sietoa. Eli tässä kohtaavat ~kaikki tarvittava, 1500m on nuoremmille samantyyppinen, mutta mitä vanhemmista on kyse on kolonen se missä otetaan tosissaan mittaa eri ominaisuuksista.
Miehet:
Hallissahan Niclas osoitti hyvin, että ominaisuudet ovat parantuneet ja harjoittelu on purrut hyvin. Myös Mirolla oli hallissa kulku päällänsä juuri tällä matkalla. Kesä olikin eri juttu eli kauden kärkituloksen nappasikin Mikael, hyvä niin sillä se osoitti että "vanhanakin" voi kehittyä jos harjoitetaan oikeita asioita. Alle 8 minuutin tulos on kuitenkin kelvollinen ja voidaan pitää juoksijan rajana. Uutena 8:30 alittajiin liittyi Oskari. Valitettavasti tätä matkaa juostiin hyvällä porukalla liian harvakseltaan, sillä tämän avulla saisi hyvin kovuutta mailille ja toisaalta vauhtia vitoselle ja tietysti esteisiin. Kannattaa kisailla tällä matkalla jotta kulkee muutkin matkat.
Naiset:
Naisten puolella peräti 16 veti alle 10 minuutin joka kertoo jotain tasosta. Meri Rantasen 9:23 on kauden "iloisin" tulos ja kertoo hänen potentiaalistaan melkoisesti. Tätä matkaa voitaisin myös naisten puolella lisätä kisakalenteriin kovuuden saamiseksi. Parhaat tulokset tulevat kuitenkin hyvän kisan seurauksena jossa on paljon hyvätasoisia juoksijoita, kuten oli Helsingissä ja Lapinlahdella. Toivotaan että ensi kaudella top-20-listalle vaadittaisiin alle 10 minuutin aika ja kärki menisi jo alle 9 minuutin. Uskoakseni ainakin Johannalla ja Heidi E.llä pitäisi olla siihen mahdollisuudet ja toivottavasti myös Sandra pääsee sille tasolle.

Vitonen on raaka matka, mutta tasollisesti hyviä kisoja kansallisesti on aivan liian vähän. Tänä kesänä oli oikeastaan vain Kalevalaisten sekä Hämeenlinnan startit joissa oli riittävästi porukkaa hyvän kisan aikaansaamiseksi miesten puolella. Naisten puolella lähes identtinen juttu tasokkaitten juoksujen suhteen. Tälläkin matkalla se kovuus tulee vain kilpailujen kautta ja pitäisi saada porukat kisailemaan runsaammin, miksi harjoitellaan pitkä talvi jos ei kisailla ?
Miehet:
Karutonta kertomaa, vain Matti alle 14 minuuttia ja hänenkin paras aikansa syntyi jo kesäkuun alkupuolella. Jos ei ole hyviä kisoja ei tule tulostakaan, mutta kyllä tilastot kertovat myös lajin heikkouden. Onneksi kuitenkin melkoisen moni teki ennätyksensä siellä alle 15 minuutin juoksijoista ja osalla heistä on vielä tulevaisuus edessään, sillä Arttu, Oskari, Ville , Henri ja Martti olivat vielä juniorisarjalaisia. Onneksi uskaltavat juosta tätä matkaa jo nuorena sillä vain sitä kautta voidaan saada tasokin nousemaan.
Naiset:
Tälläkin matkalla oli orastavaa nousua havaittavissa sillä 10 naista juoksi alle 17 minuutin jota kotimaisittain voidaan pitää jonkinasteisena mittarina. Valitettavasti siitä on tuskallisen pitkä aika kansainväliselle tasolle; kaksi minuuttia! Onneksi tälläkin matkalla kuitenkin ennätystilastot menivät uusiksi ja etenkin Meri, Sanni, ja Nina lienevät jatkossakin pitkien matkojen menijöitä ? Johanna osoitti tällä matkalla sen, että harjoittelun onnistuessa (= terveenä säilyen) hänellä on mahdollisuudet edelleen menestyä jopa kv-tasolla, mutta onkos matka tämä vai 1500 ?

Kymppi on radalla kova matka ja viime kesän kelit eivät olleet kovinkaan otolliset tämän matkan juoksemiselle. Kisoja oli kuitenkin kalenterissa melkoisen montakin, mutta oikeastaan vain Eltsun kymppi ja Kalevalaiset onnistuivat saamaan riittävästi ravureita viivalle. Naisten puolella vain Kalevalaiset.
Miehet:
Ainoat puolentunnin alitukset tulivat jo vapunpäivänä Amerikassa (no joo Jussi uusi tempun maaottelussa). Tämä on kaksipiippuinen asia, sillä ensi vuonna EM-kisat ovat aikaisin ja Matti onnistui kunnon aikaisessa esille tulossa hyvin. Mutta mitä tapahtui kun se ei sitten kehittynytkään ? Uusi puolen tunnin alittaja "melkein" saatiin sillä Henan laskuvirheen takia se jäi odottamaan ensi vuodelle. Nuoresta kaartista Arttu, Oskari ja Ville onnistuivat myös tällä matkalla ja varmaan jatkossakin heidät nähdään kympillä kärkikahinoissa. Toivottavasti Rikun kokeilu ei jää ainokaiseksi sillä näkisin hänessä potentiaalia enempi kestomatkoilla kuin maililla. Jokisen Tuomasta ei nähty radalla mutta kuitenkin on tulollaan, siitä kertoo se, että hän voitti kuitenkin eilen 9km:n maantiejuoksussa Jaakko Keron, joka on ollut koko kisakauden mainiossa kunnossa. Järvenpään Jarkon "paluu" oli eräs kestomatkojen iloisimpia asioita minun mielestäni.
Naiset:
Koko kärkikaarti paukutteli ennätyksiään, mutta taitaa olla kärkikolmikolla maraton paras matka. Ratakympin tuloksissa olen tyytyväinen nuorten esiintymiseen sillä Nina, Sanni ja uusi tulokas Elisa esiintyivät hyvällä tasolla ja ennakkoluulottomasti. Uskon tosin että kyseinen kolmikko "löytää" itsensä ennenpitkää maratoniltakin. Ratavauhdit on kuitenkin ensin saatava paremmalle tasolle jos aikoo maratonilla menestyä, hyvä suuntaus kuitenkin on olemassa. SUL:n asettama raja EM-kisoihin on 33:58 ja Euroopan YU-liiton 33:25, siihen on vielä matkaa mutta uskon, että oman liiton rajalla nähdään joku raastajatar kisoissa, hieno homma !

Estejuoksu on täysin omanlainen laji. Siinäkin yhdistyy monia ominaisuuksia jotka vaikuttavat tulokseen. Tietysti olennainen on "Kunto" eli hapenottokyky ja iskunkestävyys, kimmoisuus, "lukutaito" sekä rytminmuutoskyky jota tarvitaan vääjäämättä kun porukassa esteitä ylitetään. Vesieste on jotenkin ylikorostettu tv-lähetyksissä, kun se hallitaan niin ei se ole olennaisesti vaikeampi kuin kuivaesteetkään.

Miehet:
Lajin kärki on melkoisen hyvä ja kun Janne teki enkan niin kärkikaksikko on kv-tasoa. Jostain syystä Mäyrä ei päässyt aivan omalle ennätystasolleen mutta toisaalta saatiin uusi 9 minuutin alittaja eli Rami. Myös Akin "paluu" esteisiin toi hyvän tuloksen ja paikan maaotteluun. Vanhat parrut eli Mikko ja Teppo saivat seuraa todellisesta estespesialistista eli Jimmystä. Toi kertoo toki hänen lahjakkuudestaan esteisiin myös sen että kun oikein harjoittelee jotain niin siinä kehittyy. Kokonaisuutena kuitenkin surkea tilanne kun vain 8 kaveria alle 9:30 joka voidaan vielä jotenkin hyväksyä juoksuksi. Toivottavasti nuorisokaartista joku alkaisi panostamaan esteisiin sillä lajinahan se on hieno ja monipuolinen.
Naiset:
Kärkikaksikko pysyi samana ja samassa järjestyksessä kuin viime vuonnakin. Kalevalaisissa oli pitkästä aikaa todellinen taisto joka päättyi Sandran niukkaan voittoon mutta Janican 9:llä alkava tulos on jo kv-tasoa ja siitä on hyvä ponnistaa kohti EM-Helsinkiä. Nuorista erinomaisen nousun tekivät niin Viivi kuin Oonakin ja ovatkin potentiaalisia kympin alittajia jo parin vuoden kuluessa, hyvä niin. Muutenkin naisten puolella nuoret uskaltavat esteisiin poikia herkemmin, tosin estekorkeus on inhimillisempi eikä vaadi aitomistaitoja eikä liikkuvuutta ihan niin paljoa kuin miesten puolella. Toivotaan että heidän kehityksensä jatkuisi, sillä kärjessä on tarvetta ja onnistumisten kautta tulee intoa ja uskoa omaan tekemiseen.

Pitkät matkat kuten puolimaraton sekä maraton otetaan käsittelyyn tuonnempana, sillä aikas moni potentiaalinen kärkipäähän pääsevä antaa "näyttönsä" vielä syksyn aikana. Odotellaan niitä ja nautitaan syksyn raikkaudesta ja koitan saada ittenikin sellaiseen kuntoon että selviytyisin maratonista. Toki en ole ollenkaan varma että onko tarkoituksenmukaista siltikään laittaa lappua paitaan, mutta tieto siitä että kunto riittäisi on jo tärkeää. Kilpaurheilu on oma lukunsa ja kuntoilu omansa, pysyttelen henkilökohtaisesti kuntoilun puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti