maanantai 26. lokakuuta 2009

Laatikkoleikit

olivat tänään ohjelmassa. Kyseessä on siis hyppelyharjoitus jossa hypitään erikorkuisten laatikoiden päälle ja sieltä alas ja heti perään uusi hyppy toiselle laatikolle tai aidan yli. Harjoitus on sekä iskutuksen että hermolihasjärjestelmän kannalta erittäin kuormittava ja sen takia teetätänkin sitä vain joka 3. viikko. Lisäksi laatikoiden lisäksi ohjelmassa oli porrashyppelyitä, sekä yhdellä että kahdella jalalla, vaihdellen eri rytmejä. Harjoituksen päälle perinteisesti 3xPKRKKP = puoli kierrosta ¨85m, rennosti kovaa, kävelypalautuksella. Mielestäni hyppelyharjoitukset on hyvä päättää rentoon nopeaan juoksuun, sillä sen takiahan hypellään että juoksu kulkisi paremmin. Silti perusperiaatteeni on se että juoksijaksi tullaan juoksemalla, mutta "lapsuusvajeen" * vuoksi on tehtävä hyppelyitä.

* lapsuusvaje= rähinöinti, pelailu, hyppelyt yms.lapsuudessa, niiden puute on jollain korvattava ja siksi tänä päivänä tulokset syntyvät muutaman vuoden myöhemmin kuin "ennenvanhaan", oletteko samaa mieltä ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti